Kuntatalous kaipaa moraalia kulutusjuhlan sijaan

SK:n toimitus
Talous 26.10.2009 07:40

Päättäjät ovat tottuneet ratkaisemaan moraaliset pulmansa ilman periaatteita.

Piirros Kuvitus Janne Tervamäki

Kuntataloudessa on ollut ennennäkemätön kulutusjuhla. Viime vuonna pantiin menemään puolet enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Kuntien oma kantokyky ei ole vastaavasti noussut, vaan valtionosuuksien osuus on kasvanut noin kuusi prosenttiyksikköä. Ainakaan julkisesta keskustelusta ei voi päätellä minkään sosiaalisen ongelman tulleen näillä resursseilla ratkaistuksi. Pikemminkin asiat ovat menneet huonompaan suuntaan.

Tänä ja ensi vuonna tulot ottavat takapakkia vuosikymmenen keskivaiheen lukuihin. Hätäännys on valtava ja priorisointi tuskallista. Kasvun aikana ei ole tarvinnut opetella ajattelemaan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden olemusta.

Taloustieteen nobelisti Amartya Sen esittää uudessa kirjassaan The Idea of Justice esimerkin moraalisten valintojen vaikeudesta. Joudut päättämään, kuka kolmesta lapsesta, Anna, Bob ja Carla, saa musiikki-instrumentin, huilun. Jokainen esittää kiistattomia tosiasioita vaatimustensa perusteina.

Anna sanoo huilun kuuluvan hänelle, koska hän on ainoa soittotaitoinen. Hänen käsissään huilusta olisi eniten hyötyä useimmille. Bob puolestaan esittää, että hänellä on muihin verrattuna vähiten leikkikaluja, joten eriarvoisuuden vähentämisen nimissä instrumentti kuuluisi hänelle. Carla toteaa, että hän on itse rakentanut soittimen suurella vaivalla. Nyt kun se on valmis, muut ilmaantuvat esittämään vaatimuksia. Työn tulosten tulisi kuulua sen tekijälle.

Jokainen argumentti on perusteltu ja pohjautuu pitkää moraalifilosofiseen perinteeseen.

Jokainen perspektiivi tuottaa omalta kannaltaan selvän ratkaisun. Utilitarismi painottaa suurinta yhteistä hyötyä; egalitarismi lasten välisten erojen tasaamista. Sekä oikealta että vasemmalta laidalta kuuluu argumentti ihmisen oikeudesta oman työnsä tuottamaan lisäarvoon.

Soitin kaikille!

Dilemman voi toki ratkaista kolmella helpolla tavalla. Salomonin tuomio leikkaisi huilun osiin, jotta jokainen saisi jotakin. Voi arpoa ja antaa puolueettoman sattuman päättää. Edellinen kuitenkin tuhoaa arvoa, jälkimmäinen motivaatiota antamalla sokean arpanopan ohittaa perustellut valinnat.

Jos talouden uskotaan kasvavan jatkuvasti, päätöksenteon tuskan voi kiertää. Lainataan rahaa ja hankitaan soitin kaikille. Likvidin finanssijärjestelmän avulla tulevaisuuden tuotto-odotuksista voi nauttia jo nyt.

Jo parin sukupolven aikana päättäjät ovat tottuneet ratkaisemaan moraaliset dilemmat ilman periaatteita ja priorisointeja. Miksi perustella syitä ja pohtia seurauksia, kun helpommallakin voi aikaansaada iloisia ilmeitä ja poliittisia pisteitä.

Kun kasvu hiipuu ja lainahanat menevät kiinni, tulee paniikki. Yritykset ja kotitaloudet osaavat sopeuttaa menonsa tuloihinsa, mutta julkinen toimija jää haukkomaan henkeään.

Esimerkillään Amartya Sen haluaa sanoa, että 1900-luvun mekaanisen yhteiskunnallisen ajattelun tavoittelema automaattisesti oikeudenmukaisuutta tuottava järjestelmä ei ole mahdollinen. Henkilökohtaisen moraalisen toiminnan vaivasta voi ostaa itsensä vapaaksi vain tilapäisesti.

Teksti Paul Lillrank

Kirjoittaja on professori Teknillisessä korkeakoulussa.