Kultakanta on lääke, joka tappaa potilaan

Osa republikaanien presidenttikandidaateista on löytänyt uudistamisen keinon rahapolitiikan museosta.
Talous 29.1.2016 04:30
© Janne Tervamäki

Yhdysvallat valitsee uuden presidentin marraskuussa 2016. Kampanja on kuitenkin pitkä. Viime kesästä lähtien olemme saaneet ihmetellä Donald Trumpin möläytyksiä esimerkiksi mustista ja muslimeista.

Kampanjassa singahtelee myös talouspoliittisia iskulauseita. Osa republikaaniehdokkaista tahtoo muuttaa keskuspankki Fedin nykylinjaa.

”Uudistuksen” mallin he ovat löytäneet rahapolitiikan museosta.

Ted Cruz ja Mike Huckabee vaativat nimittäin paluuta kultakantaan. Se merkitsisi dollarin hinnan kiinnittämistä kultaan. Fed siis sitoutuisi vaihtamaan dollarin vaadittaessa aina tiettyyn unssimäärään kultaa.