Kuinka eurosta eroon? Helpommin sanottu kuin tehty

eroaminen
Teksti
Markku Hurmeranta
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ero eurosta

Euroalueen hajoamisella on spekuloitu paljon. Monet ovat olleet valmiita osoittamaan Kreikalle ovea, jotkut koko eteläiselle Euroopalle. Levittipä El Pais -lehti huhua, että myös Ranskan rakkaus yhteisvaluuttaa kohtaan olisi rakoillut niin pahasti, että ero olisi käynyt jo mielessä. Tämän Ranska toki pontevasti kiisti.

Eurosta eroaminen on niin arka asia, että sitä ei ole tohdittu edes kirjata mihinkään EU:n sopimusteksteistä. Jos eron tielle lähdettäisiin, pitäisi eurobyrokraattien olla kerrankin aidon innovatiivisia.

Itse EU:sta eroamiseen on sentään olemassa jonkinlainen käsikirjoitus, mutta nämäkin määrittelyt saatiin aikaan vasta Lissabonin sopimukseen. Eroa haluavan jäsenmaan pitää sitä anoa, ja jäljelle jäävien jäsenmaiden pitää ero yhdessä hyväksyä. Tässä yhteydessä käydään läpi sitten muun muassa eroavan jäsenmaan vastuut unionille.

Mutta eurosta eroamisesta ei siis ole paperille pantu mitään. Se ei ole johtunut niinkään vankkumattomasta uskosta yhteisvaluuttaan, vaan siitä, että jo pelkän eroprosessin kuvauksen on pelätty herättävän epäluuloja markkinoilla. Kovin on ollut heikko itsetunto siis euroalueen perustajilla.

Toki eurostakin irti pääsee, jos jokin jäsenmaa niin itse tykönään päättää. EU-asiantuntijoiden mukaan tällaisessa tapauksessa mukailtaisiin EU:n eroamissäädöksiä ja periaatepäätös asiasta täytyisi tehdä korkeimmalla mahdollisella tasolla. Likaisen työn tekeminen jäisi sitten valtiovarainministereille.

Rahaministerit olisivat avainasemassa myös silloin, jos jokin maa päätettäisiin eurosta erottaa. Puuttuviin erottamismääräyksiin hanke ei tietysti kaatuisi. Eihän Neuvostoliitonkaan hajoamisprosessia oltu mitenkään etukäteen määritelty.

Markkinat pelottavat

Erottamiskeskustelua pitää aisoissa ainoastaan markkinareaktioiden pelko. Jonkin jäsenmaan erottamisen kun pelättäisiin heikentävän uskoa koko valuutta-alueeseen. Surkuhupaisaa sinänsä, että samanaikaisesti järjestelmää täytyy tukea miljardeilla euroilla markkinavoimien juuri näitä valuutta-alueen heikoimpia lenkkejä kohtaan tunteman epäluulon vuoksi.

Eikö siis voisi päinvastoin ajatella, että hulttiomaisimman euromaan erottaminen lisäisi uskoa yhteisvaluuttaan,kun sen jäsenmaat kerrankin osoittaisivat poliittista ryhdikkyyttä.

Mielipiteet tästä menevät tutkijoiden ja asiantuntijoidenkin keskuudessa pahasti ristiin. Eikä järjestelmää horjuttavien mielipiteiden ääneen lausumista pidetä poliittisesti korrektina. Yhtenäisen euron nimeen vannomisessa on jotain tuttua, sillä eihän siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun vielä uhottiin, että Suomen markkaa puolustetaan viimeiseen saakka.

Niin kauan kuin arviot yksittäisen jäsenmaan erottamisen seurannaisvaikutuksista menevät niin paljon ristiin kuin ne menevät, ei Kreikalla ole pelkoa potkuista.

Parasta EU-apua Kreikalle taitaisikin olla, jos valtiosihteeri Raimo Sailas lähetettäisiin Ateenaan leikkauslistoja tekemään ja ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen heti perään niitä toteuttamaan. Jo alkaisi oliivilehdoissa tapahtua.

Kuvitus Janne Tervamäki