Konsultti syyttää metsäteollisuuden johtoa virheistä

Karri Kokko
Talous 20.1.2009 08:33

Suomalaisen metsäteollisuuden vaikeudet eivät ole vain seurausta maailmanlaajuisista talousongelmista. Syitä niihin voi etsiä myös yritysjohdon virheistä, arvioi metsäteollisuuden johto- ja konsulttitehtävissä toiminut Pekka P. Rantala. Vaikka talouden syöksy on globaalia, sillä on kotimaiset erityispiirteensä.
stora enso varkaus
Metsäyhtiö Stora Enson ilmoittama lomautusuhka koskee yli 5000 työntekijää.

Rantala suomii kovin sanoin suomalaisen liikkeenjohdon toimia ja virheitä omakustanteisessa kirjassaan Noususta syöksykierteeseen.Elementtejä katastrofiin ovat hänestä vision heikkous, raju pyrkimys maailman huippujen joukkoon, kotikentän laiminlyönti ja ulkomaisen omistukseen mukanaan tuoma kvartaalijohtaminen. Lisäksi etäisyys perinteiseen suomalaiseen yhteistyön kulttuuriin on kasvanut.

Rantala myöntää, että kritiikki ilman rakentavia ehdotuksia paremmasta on turhaa. Hän hahmottelee tavoitetta, jossa Suomi nostetaan kestävän kehityksen viimeiseksi linnakkeeksi. Siihen tarvitaan malttia.

Rantalan ajatuksissa pääomavirrat tarvitsevat tarkkaa ohjausta ja valvontaa. Talouden ja politiikan päättäjien tulee edetä harkiten; panikoitumista tulee välttää.

”Kestävä ratkaisu saavutetaan vain etenemällä hitaasti ja harkiten. Näin toimien metsäteollisuutemme saavutti 1980-luvulla kaikkien aikojen huippunsa”, hän kirjoittaa.

Komissio synkensi
ennustettaan

EU-komissio arvioi Suomen selviävän talouskriisistä paremmin kuin unionimaat keskimäärin.

Komission julkistaman ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 1,2 prosenttia, kun koko EU:n talous kutistuu 1,8 prosenttia. Vielä viime vuonna Suomen talous kasvoi noin 1,5 prosenttia. Ensi vuodeksi komissio povaa Suomelle jo 1,2 prosentin talouskasvua, kun koko unionin talouden arvioidaan kasvavan vain 0,5 prosenttia.

EU-komission mukaan Suomen talouden perusteet ovat kunnossa, mutta kokonaiskuvaa synkentävät muun muassa vientiteollisuuden ja rakennusalan huonot näkymät.

Komission näkemys talouden tulevaisuudesta on synkentynyt tuntuvasti viime kuukausina, sillä vielä marraskuussa se arvioi EU:n talouden kasvavan tänä vuonna 0,2 prosenttia.

”Riskit, jotka havaittiin jo marraskuussa, ovat toteutuneet. Ne vaikuttavat myös reaalitalouteen, eivät vain rahoitusmarkkinoihin”, sanoi talouskomissaari Joaquin Almunia tiedotustilaisuudessaan Brysselissä.

Ennuste: Työttömyys
kasvaa myös 2010

Työttömien määrä kasvaa Suomessa vielä ensi vuonnakin, ennustavat Helsingin Sanomien haastattelemat ekonomistit.

Toistaiseksi yritykset ovat enimmäkseen ilmoittaneet määräaikaisista lomautuksista, mutta ekonomistien arvion mukaan työttömyyden kasvu alkaa kiihtyä tänä keväänä.

Marraskuussa Suomen työttömyysaste oli tasan kuusi prosenttia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander veikkaa luvun alkavan tänä vuonna seitsemällä. Pahimmaksi vuodeksi hän ennakoi vasta ensi vuotta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Pasi Sorjonen uskoo työttömyysasteen käväisevän Suomessa pahimmillaan kahdeksan ja kymmenen välillä.

Kianderin ja Sorjosen ohella myös Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm uskoo, että lomautukset vaihtuvat irtisanomisiksi, jos pidempikään lomautuskausi ei nosta yrityksiä jaloilleen.

Työttömyysaste
6,1 prosenttia

Työttömyysaste oli joulukuussa 6,1 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus.Talouskriisistä huolimatta myös työllisten määrä oli kuitenkin vuoden takaisesta lisääntynyt 7000:lla. Työllisiä oli yhteensä lähes 2,5 miljoonaa.

Työttömiä oli 161000 eli 3000 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Lomautettujen määrä kasvoi nopeasti vuoden lopulla. Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoiksi ilmoittautuneita lomautettuja oli työvoimatoimistoissa joulukuun lopussa yhteensä 23700 eli 14200 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Lomautetuista valtaosa eli 82 prosenttia oli miehiä, mikä työ- ja elinkeinoministeriön mukaan on matalasuhdanteen alkuvaiheelle tyypillinen ilmiö.

Teksti
SK netin toimitus
Risto Jussila ja Tuomas Savonen / STT
Kuva
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Keskustelu
Kerro kokemuksistasi taantuma-Suomessa