Kilpailukyvyttömyyden syy: huono johtaminen

Kustaa Hulkko
Talous 2.4.2013 13:30

Professori Pertti Haaparannan mukaan Suomen kilpailukykyongelma johtuu suurelta osin siitä, että yritysjohto ei ole osannut uudistaa ja markkinoida tuotteitaan riittävän hyvin.

Kilpailukyky on ajankohtainen ja kiistanalainen kysymys (lue Suomenkuvalehti.fi:n jutut Mikä on Suomen kilpailukyvyn paras mittari ja Kilpailukyky on monimutkainen ilmiö.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Haaparanta jatkaa keskustelua kilpailukyvystä laajalla artikkelillaan, joka on julkaistu Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehdessä 1/2013.

Haaparanta esittää teemasta kaksi pääväitettä. Suomalaisten yritysten liiketoimintaosaamisessa on ongelmia. Lisäksi Suomen vientituotteiden valikoima on niin kapea, että se altistaa kansainvälisen talouden heilahteluille.

Tiukkaa kritiikkiä suomalaisesta keskustelusta

Haaparanta arvostelee kärkevästi suomalaista kilpailukykykeskustelua, joka keskittyy Suomen hintakilpailukykyyn. Usein vertaillaan Suomen yksikkötyövoimakustannuksia Saksan ja Ruotsin vastaavien mittarien kanssa. Suomen suorituskyky näyttää romahtaneen, jos vertailun perusvuodeksi valitaan 2007, kustannuskilpailukyvyn huippuvuosi.

Haaparannan mukaan totuus on kuitenkin toinen ja vientiongelmien selitystä pitää etsiä muualta, sillä palkka- tai hintamittareilla kilpailukyky on ollut vuoden 2005 jälkeen parasta 40 vuoteen.

Hän kutsuu suomalaisen kilpailukykykeskustelun ”kummajaiseksi” ja ”valikoivaksi harhaksi” sitä, että meillä on tapana etsiä vertailumaata, joka on menestynyt paremmin kuin Suomi, olipa vertailuaika kuinka lyhyt tahansa.

”Sieltä halutaan kopioida jokin institutionaalinen muutos, jolla useimmiten on purettu työmarkkinoiden säätelyä”, hän sanoo.

Syitä muualla kuin palkankorotuksissa

Haaparanta torjuu voimaperäisesti käsityksen, jonka mukaan kilpailukykyongelma johtuisi liiallisista palkankorotuksista. Hän korostaa, että viennin romahtaminen on johtunut lähes kokonaan elektroniikkateollisuuden ongelmista. Elektroniikan vaikeudet kärjistyivät ilman kansainvälisen kaupan romahdustakin eikä niillä ollut yhteyttä kansantalouden kilpailukykyyn.

Syitä on hänen mukaansa etsittävä yritysten johdosta, pääomistajista ja yritysten strategioista.

”Ydinosaamiseen keskittyminen on selvästi haitannut uusien tuotteiden kehittämistä. Metsäteollisuudessa on ollut helpompaa siirtää tuotantoa pois Suomesta ja tulot veroparatiiseihin kuin yrittää kehittää uusia tuotteita.”

Johtamisen ja osaamisen ongelmista kärsi myös Nokia, joka ei varautunut tuotteidensa vanhenemiseen.

”Nokian kriisi ei ole sen työntekijöiden vaan korkeimman johdon aiheuttama kriisi”, hän kirjoittaa.

Yritysjohdon ymmärrys kasvoi hitaasti

Yksi Haaparannan analyysin avainkäsitteistä on tarjontaketju, joka liittyy siihen, että nykyään vientitavaroiden tuotanto on hajautettu.

”Osat valmistetaan eri maissa, ja ne kootaan yhteen usein maassa, jossa ei ole valmistettu yhtään osaa.”

Haaparannan mukaan suomalaiset yritysjohtajat ymmärsivät hitaasti kansainvälisten tarjontaketjujen tuomat mahdollisuudet. Siksi yritykset eivät alkuun kyenneet luomaan hajautettua tuotantoa. Näin ollen kilpailukyky ja kokonaistaloudellinen tuottavuus jäivät jälkeen tärkeistä verrokkimaista.

Kilpailukyky: kyky tuottaa lisäarvoa

Kansainvälisiä kilpailukykyeroja selittää Haaparannan mukaan eri maiden tavaroiden ja palvelusten lisäarvo ostajan näkökulmasta. Kilpailukykyä voi mitata sillä, miten tuotteet käyvät kaupaksi esimerkiksi Yhdysvaltain suurilla vientimarkkinoille, joilla kysytään nimenomaan arvokkaita eli suuren lisäarvon tuotteita.

Kun mittariksi otetaan juuri kyky myydä arvotuotteita Yhdysvaltoihin, Suomen kilpailukyky on selvästi huonoin eurooppalaisten korkean tulotason maiden joukossa. Edellä ovat esimerkiksi Etelä-Afrikka, Intia ja Israel. Yhdysvaltain vientimarkkinoihin perustuvassa vertailussa Suomen sijaluku on 26., Ruotsin 12. ja Saksan 3. Tulokset perustuvat 1990-luvun lopun aineistoon.

Ongelma ei ole tuotteiden laadussa. Vasta tehdyn tutkimuksen mukaan Suomen vientituotteiden laatu on maailman toiseksi korkein Sveitsin jälkeen.

”Tämänkin valossa suomalaisten yritysten kyvyttömyys myydä tuotteitaan on hämmästyttävä.” Haaparanta päätyy siihen, että yritykset eivät kerta kaikkiaan osaa myydä tuotteitaan silloinkaan, kun ne ovat hyviä.

Suomi on historiansa vanki

”Toinen ja suurempi ongelma on se, että suomalaiset yritykset eivät kykene uudistumaan ja luomaan uusia tuotteita”, hän arvioi.

Elektroniikkateollisuuden kriisi puhuu tästä ongelmasta selvää kieltä, mutta Haaparannan mielestä metsäteollisuuskaan ei ole luonut uutuuksia.

”Suomi on osin historiansa vanki. Perinteinen tuotantorakenne on ollut sellainen, että uusien tuotteiden kehittäminen ei ole ollut helppoa.”

Vientivalikoiman syytä olla laaja

Kansainvälisen kaupan uusin tutkimus painottaa vientivalikoiman merkitystä. Mitä laajempi vientitavaroiden skaala, sitä korkeampi kansantalouden tuottavuus.

Kuitenkin Suomen vientihyödykkeiden valikoima on jo pitkään ollut suppea. Se johtuu ilmeisesti siitä, että vienti on rakentunut raaka-aineresurssien varaan. Eurooppalaisessa vertailussa suomalainen sortimentti on jää miltei hännille ja maanosan korkean tulotason maista vain Islannilla ja Luxemburgilla on kapeampi vientivalikoima.

Uusilla tuotteilla on tapana syntyä ”lähelle” vanhoja tuotteita. Esimerkiksi Ruotsin ja Saksan tuotantorakenne on monipuolinen ja vientituotteita on ”tiheässä”, joten myös uusia tuotteita syntyy todennäköisemmin kuin Suomessa, missä tuotteita on ”harvassa”.

Meillä taas perinteinen tuotantorakenne ei ole edistänyt uusien tuotteiden kehittämistä. Uudet vientituotteet ovat olleet paljon kauempana vanhoista vientituotteista kuin Ruotsissa ja Saksassa

Tekes, Sitra ja SHOKit epäonnistuivat

Haaparanta esittää murskakritiikin Tekesistä, Sitrasta ja SHOKeista (strategisen huippuosaamisen keskittymät) eli suomalaisen innovaatiopolitiikan keskeisistä välineistä.

”Ne ovat kaikki selvästi epäonnistuneet tehtävissään, ja niiden olemassaolon järkevyyttä kannattaisi miettiä.”

Hän suhtautuu epäilevästi siihen, että politiikalla voitaisiin ohjata kehitystä oikeaan suuntaan: ”…onhan nytkin paineita käyttää julkisia varoja konkurssikypsän telakan tukemiseen.”

Palkkojen alentaminen taas olisi ”vain keino ylläpitää tuotantoa, joka ei tuo leipää kenenkään suuhun pidemmällä ajalla” ja kaivosteollisuuden kasvattaminen ”vahvistaisi jälleen tukeutumista raaka-aineisiin”.

Haaparanta kritisoi lopuksi ajatusta, jonka mukaan yliopistojen pitäisi keskittyä ”ydintoimintoihin”. Hänen mielestään ”oikea vastaus ongelmiin on laaja-alaisuuden tukeminen”.

Keskustelu

Hyvä artikkeli ja monesta kohdasta täysin samaa mieltä. Suomi todella on historiansa vanki. Mieleen tulee muutamia analogiatapauksia 1970 – luvulta kun tuotantorakennetta yritettiin valtionjohtoisesti kasvattaa – no päätyi epäonnistumiseen.Silloinkin oli jotain pientä häsliniä juuri tuon e-teollisuuden kanssa.

Suomella muuten nyt kun Nokiakin alkaa olla auringonlaskussa on todella kapea vientisektori ja päätuotteet ovat edelleen siellä toisen maailmansodan jälkeisessä raskaassa perusteollisuudessa. Mitä se kertoo maasta? Joko ei osata ei sitten ei uskalleta? En tiedä mutta uusia innovatioita ja yrityksiä tällä panostuksella koulutussektoriin kyllä pitäisi tulla enemmän.

Suomihan on mielestäni edellee hyvin ”punainen” valtio missä massasta ei saa poiketa. Tämä on erittäin negatiivinen asia uusien keksintöjen ja innovatioiden kannalta Maassa katsotaan helposti kieroon ”outoja” luovia ihmisia jotka voisivat jotain uutta keksiäkin.

Ja toinen on rahoitus sitä ei helposti tavallinen ihminen keksintöineen saa. Välillä tuntuu että nämä ”strategiset” keskittymät vain yrittävät estää kaiken uuden ja innovatiivisen toiminnan. Ei niiltä ainakaan rahoitusta kovin helpolla saa. Mahtaako kateus sitten olla esteenä ,vai mikä? Mutta rahat jotka Suomi hassaa paisuneesen julkiseen sektoriin voisi käyttää vaikka uusien pienten- ja keskisuurten yritysten tukemiseen ja tuotekehittelyyn.

Mutta se uuden luonti vaatii tiettyä divergenttiä ajattelua joka puuttuu valitettavan monelta virkamieheltä.

Niin, voisihan sitä miettiä, että Suomi on ollut merkittävä puutavaran tuottaja vuosikymmeniä, muttei ole luonut sitä jalostusta, kuten Ikeaa. Onko Suomelle parempi tuottaa kaksnelosta lankkua kuin luoda siitä jotain kivaa, josta saisi 30-kertaisen tuoton? Paperillakaan emme oikein enää kilpaile, vaikka osaamista varmasti olisi. Möllötämme ja ihmettelemme, kuten kaivosteollisuutemme kohdalla.

Taidamme olla lopulta aikalailla raaka-ainetuottajatalous. (?)

Voiko johtaminen olla ongelma kun meillä on suuri joukko yritysjohtajia joita pitää sitouttaa Suomeen ja yrityksiinsä kohtuuttomin optioin ja monine mitä mielikuvituksellisimmin palkkioin. Ainakin alalla suhmuroiva konsultti perusteli asioitaan näin.
Alan konsultit voisivat kehittää omaa ammatitaitoaan etsimällä johtajia joiden aika ei kulu hyvävelikerhoihin joissa jaetaan etuja ristiin rastiin.
Kovin on vaatimattomat kehitykseen Vanhasellakin kun läpi kuultaa vaatimus jossa omistajille pitää järjestää mahdollisimman suuri osuus voitosta olemattomin veroin. Mikäli investointeja halutaan tehdä niin rahat pitää lypsää valtiolta.

Eikö suomalainen business-menestys perustu kolmeen kokonaisvaltaiseen asiaan: suomalainen substanssiosaaminen (vuosikymmenien kehittely), suomalainen arvomaailma (kaveria ei jätetä, vanhempaa kunnioitetaan, yhteistyökumppania ei petetä) ja suomalainen työmoraali (työt hoidetaan, asiat tehdään järjellä ja rationaalisesti organisoituina, ei tunnekuohulla).

Nämä asiat eivät ole enää mukana nykyisissä yrityksissä. Eikö Nokia ole täysin Microsoftin kaappaama? Ei suomalainen insinööriosaaminen siellä vaikuta. Suomalainen ei irtisano suomalaista; väitteen pitävyyttä voi kysyä vaikka Salosta.

Yrittäminen on verotuksen ja turhan paperityön takia ”hankalaa”. Yrittäjä on lähes rikollisen asemassa.

Innovaatiot ovat ”tukirahojen” varassa synnytettyjä näpertelyjä. Yhtälö: keksijä, myytävä ja tarpeeseen tuleva paketti, toimiva markkinointi ei kohtaa.

Asiaan liittyen vielä tällainen lainateksti:
”Lapin lääninveroviraston ent. toimistopäällikkö, KTT (ei väitellyt) Liisa Mariapori kertoo seuraavassa sarjan “Onko Suomi täysin mätä?” videossa Suomen yritysverotuksesta:

http://www.vimeo.com/20662873

Liisa Mariapori kertoo, että Suomen verottaja siirtyi 1990-luvulla yritysverotuksessa tulosjohtamiseen, jonka verottaja tulkitsi niin, että maksuunpanojen (verojen) määrän nousemisesta verotarkastajat saivat palkkioksi jopa neljän palkkaluokan palkankorotuksia (nykyisin jopa 50 prosentin palkankorotuksia). 5 000 yritystä kaadettiin virheellisillä verotarkastuskertomuksilla 1990-luvun alussa (Mauno Koiviston presidenttikaudella, VL). “Tulosta” tehdään keksimällä mielivaltaisesti lukuja, että “tämä yritys pimittää niin ja niin paljon tuloja”. Mitä suurempi pimitetty summa, sitä suurempi maksuunpano ja sitä suurempi verotarkastajan palkka. Tämä on tietenkin omiaan johtamaan virheellisiin verotarkastuskertomuksiin ja yritysten kaatamisiin. Liisa Mariapori puuttui asiaan, ja hänet erotettiin. Hänen mukaansa verotarkastuskertomukset ovat nykyisin kaikki virheellisiä. “Tulosta” tehdään kaatamalla yrityksiä. Edelleen 3 000 yritystä ajetaan konkurssiin joka vuosi. Oikeuslaitosta, jossa veroasioissa saisi oikeutta, Suomessa ei ole, vaikka perustuslaissa säädetään omaisuuden suoja. Oikeusasteet eivät toimi. Työehtosopimusten yleissitovuudella on kaadettu puoli miljoonaa yritystä. Suomeen on saatava perustuslakituomioistuin, jotta asioita voitaisiin oikeudessa korjata. Oikeudenloukkauksia ei tapahdu vain verotuksessa vaan kaikilla elämän alueilla Suomessa.”

Tämä vielä tarkemmin kertoo miksi yrittäjyys ei enää kannata Suomessa, teksti lainaus:
”Kuvaan seuraavassa lyhyesti kahta kauppatiet. tri Heikki Urmaksen videota. Ensimmäinen video on nauhoitettu helmikuussa 2011 osana sarjaa “Onko Suomi täysin mätä?” Se löytyy osoitteesta: http://www.vimeo.com/20644766

Heikki Urmaksen videosta käy ilmi, että suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee poliittinen juonittelu.

Vuonna 1969 sosiaalidemokraattisen puolueen puoluesihteeriksi valittiin Kalevi Sorsa KGB:n (Neuvostoliiton salaisen poliisin) painostuksen tuloksena. KGB soitti Rafael Paasiolle, ja tälle ilmoitettiin, että puoluesihteeriksi on valittava Sorsa, muutoin julkisuuteen tuodaan Paasion osuus CIA:lta tulleeseen rahoitukseen (Paasiota siis kiristettiin). Sorsan tehtävä olisi sitten pyrkiä puolueen puheenjohtajaksi ja vaikuttaa KGB:n välityksellä siihen, että Mauno Koivisto valitaan Kekkosen seuraajaksi. Koivisto oli siis NL:n kommunistien valinta, Suomen kannalta tietysti myrkkyä.

Koivisto vaati, että Suomessa on harjoitettava väärää talouspolitiikkaa, sellaista, joka maksimaalisesti takaa vasemmiston kannatuksen säilymisen ja kasvun (ajatuksena siis, että ihmiset äänestävät vasemmistoa, jos kokevat olonsa huonoiksi). Talouden virheet olivat tahallisia, ja Koivisto pyrki tekemään väärällä talouspolitiikalla Suomesta sosialistisen valtion. Vasemmisto pyrki kaikin tavoin tuhoamaan taloutta heittämällä kapuloita rattaisiin. Suomesta olisikin tullut kommunistinen helvetti (sosiaalidemokratia on liike, joka ajaa kommunismia edustuksellista tietä, VL), mutta asia raukesi siihen, että Neuvostoliitto hajosi eikä Koivisto saanutkaan kauheaa tuhotyötään valmiiksi.

Urmaksen mukaan euro on virhe, joka vaarantaa Suomen koko tulevaisuuden. Ylimpinä Suomen euroon viejinä olivat Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Euro on ollut Lipposelle taivas ja Suomen kansalle helvetti. Pian euro romahtaa ja Suomi joutuu konkurssiin. Tulee totaalinen sotku. Amerikkalaiset jo ryöstivät Nokian tunkemalla toimitusjohtajaksi agenttinsa.

Urmas kertoo, että media valehtelee estottomasti ja johtaa Suomen kansaa harhaan. Nyt suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen valehtelusta ja vääristelyistä (esim. euroasiassa).

Vielä Urmas kertoo, että jos hän olisi diktaattori, hän lopettaisi vihreiden vouhotuksen, joka tulee mm. ilmastohuijauksen myötä Suomelle erittäin kalliiksi.

Heikki Urmaksen toinen video on nimeltään “Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät”, ja se perustuu hänen samannimiseen kirjaansa. Video on 3-osainen, ja osat löytyvät klikkaamalla

TÄSTÄ, TÄSTÄ ja TÄSTÄ. Urmas tuo esiin mm. seuraavaa:

Kekkosen valtakauden lopussa (v. 1981) Suomi oli lähes velaton maa. Työttömiä oli noin 50 000, ja teollisuus pyöri täysillä. Koiviston (SDP) presidenttikaudella (1982-1994) vuonna 1991 Suomi oli lähes konkurssissa. Työttömiä oli 640 000, ja 40 000 yritystä oli kaadettu. 1990-luvun lama oli keinotekoinen, takana Koiviston pyrkimys tehdä Suomesta sosialistinen valtio. Vastuu Suomen kehityksestä kohti konkurssia on Suomen sosiaalidemokraattisella puolueella, joka tiesi Sorsan ja Koiviston KGB:n kätyreiksi. KGB hallitsi SDP:n siunauksella Suomea Sorsan ja Koiviston välityksellä. Suomessa on “virallisen vallan” takana epävirallinen valta, jota kansa ei näe. Urmas on monien “häntä viisaampien” kanssa sitä mieltä, että Suomi on tuhon tiellä kohti konkurssia. Hänen mukaansa Suomi on maksanut kovan hinnan KGB:n talutushihnassa olemisesta.

Urmas kertoo vielä, että kirjassaan “Menetetty Karjala” Jukka Seppinen on tuonut esiin, että vuonna 1991 Koivisto kieltäytyi ottamasta Karjalaa takaisin. Tämä asia on pyritty salaamaan kansalta. Jeltsin tarjosi Koivistolle kahteen kertaan Karjalan palauttamista, mutta Koivisto torjui tarjoukset. Hinta olisi ollut 135 miljardia markkaa (vastaa 23 miljardia euroa).

Jeltsin tarjosi Suomelle myös tutustumista KGB:n arkistoihin, mutta Koivisto torjui tämänkin. Syy torjumiseen oli luonnollinen: arkistot olisivat paljastaneet Koiviston ja Sorsan synnit.

Koivisto valvoi silmä tarkkana euroon menoa. Päätöstä euroon menosta ei tehty perustuslain mukaan. Myöskään päätöstä EU:hun menosta ei tehty perustuslain mukaan. Kansanäänestystä EU:hun liittymisestä järjestettäessä kansalta kysyttiin, että liitytäänkö EU:hun neuvotellun sopimuksen mukaisesti. Kuitenkaan tuollaista sopimusta ei ollut olemassa.

Suomen media on sidottu valtaeliittiin, ja sen vuoksi media salaa kansalta asioita. Puolueet eivät uskalla katsoa totuutta silmiin, ja erityisesti SDP salaa totuutta, sillä jos SDP:n, Sorsan ja Koiviston petturuus ja Suomen syökseminen tuhoon tulee tietoon, SDP:n kannatus laskee.

Myöskään Suomen korkeakouluihin ei voi luottaa, koska siellä ei saa puhua valtaeliitin vastaisesti. Oikeusjärjestelmämme muistuttaa kommunistimaiden oikeusjärjestelmää, eikä poliisi lähde tutkimaan kaikkia asioita. Eläkeläisten indeksit on leikattu, ja leikkaaja oli Sauli Niinistö. Jos inflaatio alkaa laukata, eläkeläiset ovat todella tiukoilla.

Heikki Urmas on huolissaan siitä, että valtaosa kansasta elää ruususenunta.”

Haaparanta on vaarassa siina, jos kuvittelee, etteiko palkankorotusten pitaisi vastata tuottavuuden kehitysta. Ja etteiko hintakilpailukykytekijoilla olisi merkitysta. Me olemme melkoisen kaukana markkinoista, siina on meidan suurin ongelmamme. Se ongelma on ajan mittaan kumuloinut meille vaikeuksia pysya niiden teollistuneiden ja kehittyneiden maiden tahdissa, jotka sijaitsevat lahempana markkinoita kuten Saksa ja Ruotsi.

Nama Haaparannan teesit osuvat hyvin yhteen ay-poliitikkojen kanssa, jotka voivat vaatia palkankorotuksia ja kiristaa niita lakoilla. Ja syyttaa yritysjohtoa innovaatioiden puutteista ja huonosta johtamisesta. Mika estaa palkansaajia innovoimasta? Ja vastaan: suojattu asema ja kuvitelma siita, etta nain voi aina jatkua.

Huonosta johtamisesta voi minusta ennen kaikkea syyttaa ay-poliitikkoja. Nain kansa ajetaan ahdinkoon. Meilla on aloja, joiden tyopaikat ovat ihan yhta arvokkaita yhteiskunnalle ja palkansaajille itselleen kuin mahdolliset uudet tyopaikat, mutta nykytilanteessa ylihinnoiteltuja. Pieni palkanlasku Saksan 2000-luvun tapaan parantaisi tilannetta ja sailyttaisi nama tyopaikat. Ennenhan tama tehtiin devalvaatiolla ja kansa riemuitsi, vaikka tosiasiassa kaytiin heidan kukkarollaan.