Kiistelty kaivoshanke Soklissa sai ympäristöluvan: Yara voi laskea käsitellyt jätevedet Kemijokeen

Uutisanalyysi: Yara ei ole tehnyt päätöstä kaivoksen avaamisesta. Kannattavuus edelleen kysymysmerkki.
Talous 18.6.2018 18:31

Soklin fosforiesiintymää on tutkittu vuosikymmeniä. Vanha parakkikylä Savukosken kairassa talvella 2012. © Markus Pentikäinen

Norjalainen lannoitevalmistaja Yara sai 15. kesäkuuta 2018 hyviä uutisia Lapin aluehallintoviranomaisilta (avi).

Valvova viranomainen myönsi Yara Suomi Oy:lle ympäristöluvan Soklin kaivoksen toimintaan. Hanketasolla oleva kaivosprojekti sijaitsee Savukoskella Itä-Lapissa ja sen avaamisesta on diskuteerattu jo 1960-luvulta lähtien.

Alun perin kaivosoikeudet on omistanut valtionyhtiö Rautaruukki ja sittemmin Kemira. Vuonna 2007 Matti Vanhasen (kesk) hallitus myi Kemiran lannoiteliiketoiminnan norjalaisille 200 miljoonalla eurolla. Samalla Soklin kaivosoikeudet vaihtoivat omistajaa.

Soklin fosfaatin arvoksi on laskettu useampi miljardi euroa. Kaivoksen avaaminen ja toimivien liikenneyhteyksien rakentaminen maksaisivat viranomaisten ja kaivosyhtiön mukaan noin 1,5 miljardia euroa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu