Kestovaippojen käyttö on ostamista, myymistä ja pyykkäämistä

Talous 5.10.2009 13:41

Ekologisuus vaatii vaivannäköä, mutta kestovaippoihin tutustuneen mielestä hyvä omatunto on sen arvoista.

Vaippoja Kuosivaihtoehdot, yksilöllisyys ja ekologisuus ovat kestovaippojen myyntivaltit. Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Kankaisia uudelleenpestäviä kestovaippoja ei perusmarketeissa ole, mutta pienellä selvitystyöllä kertakäyttövaippojen kilpailija löytyy. Ekologisuus oli syynä siihen, että Johanna Torppa perheineen siirtyi kestovaippojen käyttäjäksi toisen lapsen syntymän jälkeen. Hän ei ole yksin, sillä Turun kauppakorkeakoulun tutkimuksen mukaan raskausaika herättää yhä useammat perheet miettimään ympäristökysymyksiä.

”Mediassa oli juttua kestovaipoista, ja olin kuullut niistä paljon hyvää ihmisiltä. Ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin asia oli vielä uusi ja kestovaippojen käyttö oli saatu kuulostamaan hankalalta”, Kontturi kertoo.

Innostumisen jälkeen alkoi tiedon etsintä. Torppa istui monta iltaa koneen ääressä keskustelupalstoja tutkien. Sitten matka jatkui kirjastoon, mistä mukaan tarttui teos Kantoliina ja kestovaippa – hyvinvointia vauvalle, äidille ja ympäristölle.

”Se on hyvä kirja. Tietoa saa kyllä tarpeeksi, jos sitä viitsii etsiä.”

Ostopäätös

Kun päätös kestovaippojen käytöstä oli tehty, ne piti vielä ostaakin. Kelan äitiyspakkauksen mukana tuli kaksi vaippasettiä ja kaksi vaippaa, mutta ne eivät vielä riitä.

”Voin väittää istuneeni monta tuntia Huuto.netin sivuilla kestovaippoja metsästäen. Siellä myytiin myös käyttämättömiä vaippoja äitiyspakkauksista muutaman euron hintaan. Kerran kävin myös kestovaippakirppiksellä, jossa oli urheiluhalli täynnä vaippoja.”

Kelan kyselyn mukaan kestovaippoja äitiyspakkauksessa pidetään periaatteessa hyvänä asiana, mutta vain pieni osa on ottanut ne käyttöön.

Torppa osti vaippoja sekä uusina että käytettyinä. Hänen mukaansa on hirmuinen säästö, jos kaikkea ei osta uutena. Silti vaipat ovat kerralla iso investointi kertakäyttöisiin verrattuna.

Tarvittava kestovaippojen määrä riippuu vaippojen vaihtovälistä, pesutiheydestä ja kuivumisnopeudesta. Päivävaippoja tarvitaan yli kymmenen ja yövaippoja vähintään kolme, jos kestovaippojen rinnalla ei käytä kertakäyttövaippoja.

Kestovaippayhdistys ry:n mukaan yhden lapsen kestovaipat maksavat edullisimmillaan noin 120 €. Summa voi kohota yli tuhanteen euroon, mikäli ostaa vaipat uutena tai suosii kalliimpia vaippavaihtoehtoja.

Kestovaippayhdistys ry ylläpitää vaippalainaamoita, joiden valikoimasta voi pientä vuokraa vastaan lainata vaihtoehtoja kotiin kokeiltavaksi ennen ostopäätösten tekemistä.

Lapsen kasvaessa pienet vaipat voi myydä eteenpäin vaikka netissä tai kirpputorilla. Torppa joutui myymään vaipat pois toisesta syystä. Lapsen iho ei sietänyt kestovaippoja.

Lucan iho oli atooppinen. Iho- ja allergiasairaalassa sanottiin, että kannattaa pelata varman päälle ja jättää kestovaipat pois.”

”En ihan omiani saanut takaisin myynnistä, tuli ehkä 30 euroa tappiota.”

Kokemus

Vaikka kestovaippakokeilu päättyi vain kolmen kuukauden jälkeen, siitä jäi positiivisia kokemuksia.

”On siinä työmäärässä kyllä eroa, ja melkein joka päivä piti pestä vaippapyykkiä. Mutta ei tullut morkkista, kun ei tarvinnut olla koko ajan viemässä vaippoja roskiin.”

Hyvänä myyntikikkana Torppa pitää sitä, että kestovaipoissa on saatavilla erilaisia kuoseja ja vaipat ovat yksilöllisiä.

Kotimaiset kestovaippayrittäjät tuovat kestovaippatietoutta esille tänään maanantaina alkavalla Kestovaippaviikolla. Kestovaippaviikko järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, ja odotettavissa on erilaisia paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia.

Lähde HS.fi, STT

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.