Myllykosken tehdas tuotti paperia yli sadan vuoden ajan. Kuva 1950-luvulta.
Myllykosken tehdas tuotti paperia yli sadan vuoden ajan. Kuva 1950-luvulta.

Kenraalin perintö

Suomen- ja ruotsinkieliset teollisuussuvut taistelivat tulisesti paperiyhtiön tulevaisuudesta. Riitaan sekaantui Urho Kekkonen, ja lopulta Suomen Kuvalehden päätoimittajakin sai potkut.

Talous 12.08.2021 18:00
Teksti Kalle Virtapohja kuvat UPM:n arkisto

Kenraali Rudolf Walden nousi suomalaisissa teollisuuspiireissä korkeaan asemaan kielitaitoisena myyjänä, taitavana yhteistyön tekijänä ja voimakkaana auktoriteettina.

Vuonna 1920 hän perusti Yhtyneet Paperitehtaat, jolla oli talvisodan syttyessä neljä tukipilaria: tehtaat Myllykoskella, Valkeakoskella, Jämsänkoskella ja Simpeleellä. Niissä tuotettiin maailmalle paperia, puuhioketta ja sellua.

Yrityksellä oli kaksi isoa omistajaa, Waldenin ja Björnbergin suvut. Kenraalin sana oli silti yhtiössä laki. Kasvu ei ollut kitkatonta. Mutta niin kauan kuin yhtiön perustaja eli, se toimi vakaalla pohjalla.

Walden oli marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin luottomiehiä ja tämän toiveesta Walden nimitettiin Suomen puolustusministeriksi vuonna 1940. Uusien kiireiden takia Walden väistyi Yhtyneiden Paperitehtaiden operatiivisesta johdosta ja siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi.

Sisältö