Puuta tuodaan maailmalta

Suomessa luodaan puukuidusta uusia ja ympäristöystävällisiä innovaatioita. Tehtaiden raaka-aine hankitaan Etelä-Amerikasta.

talous 19.03.2021 06:00
Markus Ånäs
Eukalyptuspuuta kuljetetaan tehtaalle Uruguayssa. © reisegraf/getty images

Kotimainen metsäteollisuus haluaa uusiutua. Vaikka innovaatioita on syntynyt kuin liukuhihnalta, kansantalouden mittakaavassa suuria uusia lanseerauksia ei ole juuri nähty. Muovia muistuttavasta uudenlaisesta havusellusta valmistetusta luonnonkuitukomposiitista on esimerkiksi tehty laadukkaita kitaroita, mutta sillä ei työllistetä lähellekään lakkautettujen paperitehtaiden veroisesti.

Nyt kun isoja investointeja ollaan vihdoin suunnittelemassa, raaka-aineeksi ei aina kelpaa suomalainen puu.

Esimerkiksi tekstiiliteollisuudelle kuituja valmistavan Spinnovan uuden Jyväskylän tehtaan operaattoriksi tulee brasilialainen Suzano – joka tuo puut mukanaan. Tehdashankkeen kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa.

Samoin Kotkaan rakennettavaksi kaavaillun UPM:n biopolttoaineiden tehtaan raaka-aineita on määrä laivata Uruguaysta asti. UPM on nostanut raaka-ainevalikoimansa keskeiseksi tuotteeksi Uruguayssa viljeltävän Brassica carinatan (etiopiansinappi), joka on ravinnoksi kelpaamaton öljykasvi.

Sisältö