Jyri Häkämies: "Sonera myytiin alehintaan"

Fingrid
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
"Voimia Suomelle" -turnee
Ministeri Jyri Häkämiehen “Voimia Suomelle” -turnee alkoi Torniossa Outokummun terästehtaalla 20.tammikuuta. Kuva Minttu Ypyä

“Kansallisesti tärkeistä omaisuuseristä täytyy pitää huolta. Hölmö ei pidä olla, vaikka kuinka kannattaisi vapaakauppaa”, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok).

Hän ehdottaa, että Suomi harkitsisi lainsäädännön luomista elintärkeän yritysvarallisuuden kotimaisen omistuksen turvaamiseksi, koska talouskriisi tekee asiasta yhä ajankohtaisen.

Esimerkiksi Saksan hallitus voi estää kaupat, jos EU:n ulkopuolinen ostaja on hankkimassa vähintään 25 prosentin omistusosuuden kansallisesti tärkeästä saksalaisyrityksestä.

Valtion holdingyhtiö Solidiumin tehtävä on varmistaa, että Suomelle tärkeiden yhtiöiden määräysvalta ei karkaa ulkomaille.

Vastaavaa turvallisuus- ja huoltovarmuustyötä tehdään muillakin foorumeilla. Poliisin, pelastustoimen ja armeijan tietoliikenneuudistusta eli valtion turvallisuusverkkoa tekee viisi ministeriötä, muun muassa Häkämiehen johtama puolustusministeriö.

Teleyhtiö Sonera yhdistyi 2002 ruotsalaiseen Teliaan. Kysymyksessä oli Paavo Lipposen II hallituksen päätös, sillä valtio oli Soneran pääomistaja. Soneran omistajaohjauksesta vastasi silloinen liikenneministeri Kimmo Sasi (kok).
Kukaan ei silloin puhunut kiinteiden televerkkojen merkityksestä kansalliselle turvallisuudelle.

“Nyt harsitaan kasaan sellaista, joka olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.”

Sonera kasvaa idässä

Osakkeet hinnoiteltiin silloisten pörssikurssien perusteella. Ruotsin valtiosta tuli suurin omistaja ja Suomen osuudeksi TeliaSonerassa jäi alle 20 prosenttia, vaikka Sonera toi TeliaSoneran kassavirrasta selvästi yli viidenneksen.

Pelkästään Turkin- ja Venäjän-liiketoiminnan odotetuista tuotoista Soneran osuus oli 80 prosenttia; toisaalta “idän” osuuden TeliaSoneran koko liiketoiminnasta arvioitiin silloin olevan noin puolet.

Yhtiön parhaat kasvunäkymät ovat yhä Venäjällä ja Keski-Aasiassa. Näin arvioi juuri TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg Helsingin Sanomille.

Valitettavasti Soneran omistustarinaa ei voi enää kirjoittaa uudelleen.

“Tämä on tietysti jälkiviisautta. Mutta en pyri osoittamaan syyllisiä vaan syitä, joista on aihetta ottaa opiksi.”

Viime vuonna tuli voimaan EU:n sähkömarkkinadirektiivi, jonka mukaan sähköntuottajat Fortum ja Pohjolan Voima joutuvat myymään osuutensa Fingridissä, sähkönsiirron kantaverkkoyhtiössä.

Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) suunnittelee parhaillaan Fingridin uutta omistuspohjaa. Hän haluaa yhtiön pysyvän valtion määräysvallassa ja Häkämies on lähtökohdasta yhtä mieltä Pekkarisen kanssa.

Samalla Häkämies kysyy, onko valtion pakko olla Fingridin enemmistöosakas. “Voisiko syntyä kotimaisten omistajien liitto, jossa varmistettaisiin säännöksin ja sopimuksin, ettei vihamielinen omistaja pääse hankkimaan määräysvaltaa.”

Kiinnostuksensa Fingridiin ovat ilmaisseet ruotsalainen pääomasijoittaja EQT ja suomalainen eläkeyhtiö Varma.

Hakaniemi ja Eteläranta

Viime vuonna Häkämies väitteli kiivaasti valtion omistajapolitiikasta ammattiliittojen kanssa, mutta nyt hän kiertää maata konsensushengessä yhdessä ay-johtajien ja yrittäjien kanssa.

“Voimia Suomelle” -kiertueen teemoja ovat yrittäjyys ja kotimainen omistus. Häkämies toivoo, että viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa sovittaisiin yrittäjyyttä ja sukupolvenvaihdoksia tukevasta yritys- ja pääomaverotuksesta.

Myös konkurssilainsäädäntöä on hänen mielestään syytä uudistaa. “Epäonnistuneelle yrittäjälle pitäisi antaa uusi mahdollisuus.”