Jaakko Kiander: ”Lihavien vuosien jälkeen laihat vuodet”

Karri Kokko
Talous 5.10.2007 08:27

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander sanoo, että talouselämän suhdannedynamiikka on tänään sama kuin eilenkin: lihavien vuosien jälkeen koittavat aina laihat vuodet.

 

Teksti Kustaa Hulkko
SK netti 5. 10. 2007

Kiander on Suomen suuren laman asiantuntija. Hän on tehnyt aiheesta kaksi kirjaakin, toisen professori Pentti Vartian kanssa.

Kianderin mukaan meneillään oleva nousukausi on ennätysmäisen pitkä: jo 13 vuotta.

”Nopeaa kasvua on ollut vuodesta 1994 lähtien. 2001-2003 kasvu oli vähän hitaampaa, mutta sen jälkeen se on taas noussut  keskimäärin neljään prosenttiin. Tilanne ei ollut huono silloinkaan, kun kasvu hidastui vuosikymmenen alussa, vaan työttömyys aleni.”

”Ikävä juttu, mutta nousut päättyvät aina huonosti”, Kiander sanoo. Itsenäisyyden alkuajan nousu päättyi 1930-luvun lamaan. 1930-luvun lopun nousu päättyi toiseen maailmansotaan. Toisen maailmansodan jälkeen kasvu jatkui aina ensimmäiseen öljykriisiin asti. 1970-luvun lopulla alkanut 11-vuotinen kasvujakso päättyi 1990-luvun lamaan.

Kiander korostaa, että yleensä kriisit ovat johtuneet ulkoisista shokeista. ”Poikkeus oli 1990-luvun lama. Se oli itse tehty.”

Miksi laskukausi sitten tulee? Kianderin mukaan se tulee vääjäämättä sen takia, että nousukausi synnyttää pahenevia tasapainottomuuksia. Inflaatio kiihtyy, velat paisuvat liikaa.

”Mitä kauemmin nousu jatkuu, sitä reippaammin aletaan käyttää rahaa. Tehdään paljon investointeja ja osa niistä on jo huonoja.”

Suomen tärkein tasapainottomuusongelma on yleensä liittynyt ulkomaisen velan liikakasvuun. Suomi ei tienannut tarpeeksi viennillä. Valuuttaa meni paljon enemmän ulos kuin tuli sisään: syntyi maksutasekriisi.

”1970-luvulla ja 1990-luvun alussa talous törmäsi juuri maksutaserajoitteeseen. Velkaantumisessa tuli seinä vastaan. Oli pakko kiristää politiikkaa ja saada aikaan taantuma”, Kiander sanoo.

Suomi ja maailma

Tällä kertaa Suomen nousukausi ei johtanutkaan maan velkaantumiseen. Päinvastoin: meillä on suuri vaihtotaseen ylijäämä. Olemme pääomaa vievä kansantalous.

”Yritykset ovat maksaneet velkojaan ja sijoittaneet rahojaan ulkomaille”, Kiander selittää tilannetta.

”Kotitaloudet taas ovat kyllä käyttäneet rahansa. Tosin maltillinen tulopolitiikka on pitänyt huolen siitä, että sitä ei ole ollut liikaa.”

Kotitaloudet ovat myös velkaantuneet. Niiden velka on jo hiukan suurempi kuin niiden käytettävissä oleva vuositulo.

Kianderia se ei vielä hätkäytä. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Tanskan kotitaloudet ovat paljon velkaisempia.

”Suomen kotitalouksien velkaantuminen on kestämättömällä uralla mutta ei kriisirajalla”, hän kiteyttää.

Entä kansainvälinen tilanne? Yhdysvalloissa nousukausi on jatkunut jo pitkään. Kianderin mukaan kotitaloudet ovat ylivelkaantuneita, tilanteessa alkaa olla velkakriisin piirteitä. Asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun, heikoimmassa asemassa olevat kotitaloudet ovat maksuvaikeuksissa ja asunnon pakkomyynnin edessä.

Syynä on rahapolitiikan kiristyminen. Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti korkotasoa kolme vuotta, kunnes se viime viikolla laski sitä lievittääkseen Yhdysvaltain asuntolainakriisin vaikutuksia.

”Tilanne muistuttaa klassista suhdannesykliä, joka tunnettiin jo 1800-luvulla”, Kiander sanoo.

”Nousun aikana velkojen korkotaso nousee, ja huonot velalliset joutuvat ongelmiin. Sitten tulee taantuma, pöytä putsataan ja kaikki alkaa alusta.”

Euroalueella tilanne on keskimäärin paljon parempi jo siksi, että Euroopassa korkotason nousu alkoi myöhemmin ja muutos on ollut pienempi kuin Amerikassa.

”Yksittäiset maat kuten Espanja ovat tosin ylikuumentuneita ja Baltian maissa ulkomainen velkaantuminen on kestämättömässä tilanteessa”, Kiander sanoo.

”Muuten Euroopassa on vasta päästy terveen kasvun makuun. Olisi hyvä, että se jatkuisi monta vuotta, että Euroopan työttömyysongelmat saataisiin vähitellen ratkaistua.”

Miten meidän käy?

Yhdysvaltain asuntolainakriisi heiluttaa rahoitusmarkkinoita ja useimmat ennustajat huomauttavat riskistä, joka siihen sisältyy koko maailmantaloudelle. Kiander yhtyy heihin.

Itse hän ei usko tuomiopäiväskenaarioon, siis siihen että paha lasku odottaisi heti nurkan takana.

”En pidä sitä kauhean todennäköisenä. Siihen ei ole pakottavaa syytä.”

Kriisin todennäköisyys on hänen mielestään kenties kymmenen prosenttia. Reaalitalouden eli tuotannon ja kauppavirtojen kautta tuleva uhka Euroopalle ei ole erityisen suuri. Se johtuu siitä, että Euroopan talous ei enää ole niin paljon Yhdysvaltain varassa kuin ennen.

”Eurooppa on yhtä suuri kuin Amerikka ja potkua pitäisi olla omasta takaa. Lisäksi Kiina, Intia ja Venäjä muodostavat yhdessä suuren potentiaalin.

Uhkakuvat liittyvät Kianderin mielestä kansainvälistyneisiin rahoitusmarkkinoihin.

”Emme vielä tiedä, kuinka pahaksi asuntolainakriisi kärjistyy Yhdysvalloissa.”

”Jos se aiheuttaisi pankkikriisin, se johtaisi suureen epäluottamukseen Yhdysvaltain pääomamarkkinoilla. Yrityslainojen riskipreemiot kasvaisivat, toisin sanoen yritykset enää saisi edullista lainaa. Se johtaisi pörssikurssien laskuun.”

”Silloin Euroopassakin riskipreemiot nousisivat ja pörssikurssit laskisivat.”

Kiander muistuttaa, että maailman eri markkinat ovat integroituneet, yhdentyneet.

Maailman johtavat taloudet olivat kytkeytyneet toisiinsa jo Wall Streetin romahtaessa vuonna 1929. ”Epäluottamus levisi kaikkialle ja pörssit romahtelivat joka paikassa. Kun luottamus menee, se menee. Koko juttu on loppujen lopuksi uskon varassa.”

Tämän riskiskenaarion todennäköisyyttä vähentää kuitenkin se, että tietyssä määrin ihmiset oppivat.

”Uskon että keskuspankit ovat nyt viisaampia kuin 30-luvulla. Ne tuntevat historian ja yrittävät torjua tätä riskiä. Jos negatiivisia uutisia tulee lisää, ne alkavat painaa korkotasoa alas.”

Näin tapahtuukin. Kianderin haastattelun jälkeen Yhdysvaltain keskuspankki Fed laski korkoaan. Euroopan keskuspankki EKP on taas lykännyt koronnostoaan, jota se on suunnitellut inflaation kiihtymisen takia.

Keskustelu