Infografiikka: Suomen suurimmat irtisanojat

Talous 26.8.2013 11:00
Klikkaa kuvaa, niin saat sen avautumaan isompana uuteen välilehteen.

Suomen ylivoimaisesti rajuin irtisanoja on Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop. Hänen johdollaan Nokia on vähentänyt väkeä enemmän kuin kaksi seuraavaksi suurinta irtisanojaa, UPM ja StoraEnso yhteensä.

Suurirtisanojien joukkoon mahtuu kolme tarinaa.

Nokia irtisanoo, koska se ajautui johdon väärien päätösten takia kriisikierteeseen, joka pahimmillaan uhkasi koko yhtiön olemassaoloa. Maailman älypuhelinmarkkinoissa ei sinänsä ole mitään vialla, Nokia ei vain menesty niillä.

Metsäyhtiöt UPM ja Stora taas kamppailevat koko teollisuudenalan muutoksen kourissa. Paperin kulutus laskee, eikä korvaavia tapoja kaupata suomalaista puuta maailmalle ole ainakaan vielä keksitty.

Paperialan hiipuminen koskettaa myös Metsoa. Sen paperikoneet eivät käy kaupaksi. Yhtiö tekee myös koneita kaivosalalle. Siihen liiketoimintaan vuonna 2008 alkanut finanssikriisi teki ison lommon.

Vuosia jatkuneiden irtisanomisten seurauksena Nokia ei enää ole Suomen yritysmaailman suurin työllistäjä. Sen paikan otti viime vuonna Itella, joka sekin nousee viiden suurimman irtisanojan joukkoon.

Lähde: SAK:n intisanomistilasto, seuranta alkaa 1.1.2008 ja päättyy vuoden 2012 loppuun.

Grafiikka Hannu Kyyriäinen.