Yritysten idän riski kasvaa

Venäjän kriisi vaikeuttaa toimintaa myös Valko-Venäjällä.

talous
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lemminkäinen, YIT, Nokian Renkaat, Prisma, Stockmann ja muut Venäjällä toimivat suomalaisyhtiöt kärsivät Venäjän talouskriisistä. Ne ostavat osan tuotteistaan euroissa, joten hintoja on jouduttu nostamaan. Se taas supistaa tuotteiden kysyntää.

Venäjän ongelmat heijastuvat voimakkaasti myös muihin entisiin neuvostotasavaltoihin, kuten Valko-Venäjään ja Kazakstaniin, sekä niissä toimiviin yrityksiin. Valko-Venäjä on jo devalvoinut valuuttansa, ja markkinoilla odotetaan nyt Kazakstanin devalvaatiota.

Yksi kärsijöistä on ollut iisalmelainen panimoyhtiö Olvi, joka osti Minskin länsipuolella Lidassa sijaitsevan panimon vuonna 2008.

Lidan panimo valmistaa suosittua Lidskoe-olutta, kotikaljaa (kvassia) ja muita juomia jopa 170 miljoonaa litraa vuodessa. Yhtiö aloittelee parhaillaan yhteistyötä Pepsin kanssa.

Valko-Venäjä on liikevaihdolla mitattuna Olvin merkittävin markkina-alue. Yhtiö on investoinut Lidan panimoon lähes 40 miljoonaa euroa. Sen myynnistä noin 15 prosenttia suuntautuu Venäjälle.