Huippuvuosi: Suomen maaperästä kaivettiin lähes 9 000 kiloa kultaa – Voiton louhivat ulkomaiset yhtiöt

Suomen kultakaivokset työllistävät suoraan noin 600 ihmistä.
Talous 3.11.2017 14:27
Agnico Eagle Finlandin Kittilän kultakaivoksen rikastamo.
Agnico Eagle Finlandin Kittilän kultakaivoksen rikastamo. © MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Suomen maaperäst kaivettiin kultaa vuonna 2016 yhteensä 8 865 kiloa. Se on historian toiseksi suurin määrä, ainoastaan vuonna 2012 luohintamäärä nousi hivenen korkeammalle. Löydetyn kullan arvo on noin 350 miljoonaa euroa.

Kullan louhinta Suomessa on kasvanut tasaisesti yli vuosikymmenen. Vielä vuonna 2005 kultaa kaivettiin maaperästä noin 1 300 kiloa.

Syy kullan tuotannon kasvulle löytyy Kittilästä, jossa kanadalainen kaivosyhtiö Agnico Eagle Mining aloitti toimintansa vuonna 2010.

Viime vuonna Euroopan suurin kultakaivos teki ennätyksensä, kun se kaivoi Kittilän maaperästä noin 6 300 kiloa kultaa. Yhtiö arvioi, että kultaa löytyy suunnilleen saman verran myös vuonna 2017.

Kaikkien kulujen ja maksettujen palkkojen jälkeen Agnico Eaglesin liikevoitto oli vuonna 2016 noin 44 miljoonaa euroa.