Hautala myisi koko Altian ja osan Finnairista

Altia
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) mielestä valtio voisi luopua kokonaan alkoholiyhtiö Altiasta. Lentoyhtiö Finnairissa Hautala säilyttäisi valtion määräävän aseman.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava Hautala arvioi omistajapolitiikkaa perjantaina Raaseporin Tammisaaressa. Hänen mielestään valtiolla on rajalliset mahdollisuudet panostaa Altiaan. Yhtiö valmistaa, tuo maahan ja vie alkoholivalmisteita.


“Uusien omistajien lisäpääoma varmistaisi yhtiön mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla”, Hautala sanoi.

Hautalan mielestä valtio voisi myydä koko omistuksensa Altiasta.

“En näe estettä, että se (valtion omistus) tulisi nollaan”, Hautala arvioi.

Lentoyhtiö Finnairista valtio omistaa enemmistön. Hautalan mielestä yhtiön pitää pysyä suomalaisten omistuksessa.

“Finnairia ei siis olla myymässä, ja yhtiön siivet ovat jatkossakin sinivalkoiset ja pääkonttori Vantaalla.”

Valtion enemmistöasemasta Finnairissa voisi Hautalan mielestä kuitenkin luopua. Hän ei kertonut, kuinka alas valtion omistusosuus on mahdollista laskea. Hautala korosti, että valtiolla pitää olla yhtiössä määräysvalta.

Hautala arvosteli suorasukaisesti kansanedustaja Mikael Jungneria (sd) ja puoluesihteeri Timo Laanista (kesk), koska nämä ovat julkisesti puhuneet valtion mahdollisuudesta myydä Sammon ja TeliaSoneran osakkeita. Molemmat ovat pörssiyhtiöitä.

“On vastuutonta spekuloida julkisuudessa Solidiumin salkussa olevien pörssiomistusten myyntiaikeilla.”

Hautalan mielestä pörssiosakkeiden myynti ei ole hyvä vaihtoehto velanotolle. Hän perusteli kantaansa sillä, että osakkeiden osinkotuotot ovat suuremmat kuin niiden myymisellä lyhennettävän velan korkomenojen lasku.

Valtio on suunnitellut myyvänsä omistustaan 500 miljoonan euron arvosta. Hautalan mukaan valtio voisi Altian lisäksi myydä omistuksiaan Destiasta, Editasta ja Ekokemistä.

“Kaikki mainioita yrityksiä, mutta eivät strategisesti keskeisiä valtion omistaa”, Hautala perusteli.

Raaseporissa kesäkokouksensa perjantaina pitänyt vihreiden hallitusryhmä varoitti liian suurista leikkauksista. Puolueen mielestä “voimakas leikkauspolitiikka vain syventäisi taantumaa ja lisäisi työttömyyttä”.

Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) mielestä “rakenteelliset uudistukset eivät saa olla nimihirviö, jonka nimissä heikennetään hyvinvointiyhteiskuntaa”. Vihreät ei ottanut yksikohtaisesti kantaa mahdollisiin julkisen talouden uudistuksiin. Niitä hallitus käsittelee elokuun lopun budjettineuvotteluissa.