Finnairin tulos notkahti loppuvuodesta – Yhtiö ei pidä ilmastotietoisuuden kasvua ja lentolakkoja uhkana toiminnalleen

Lentoyhtiöiden kilpailu on kiristynyt erityisesti Euroopassa, jossa on mennyt nurin useita halpalentoyhtiötä.

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhä kiristyvä kilpailu ja lentopetrolin hintapiikki lokakuussa käänsivät valtion lentoyhtiön Finnairin viime vuoden lopun tuloskehityksen alamäkeen.

Yhtiö tuotti loka- marraskuussa vielä voittoa, mutta sen vertailukelpoinen liiketulos laski 22,9 miljoonasta eurosta 9,2 miljoonaan eli noin 60 prosenttia.

Se oli enää noin 1,3 prosenttia vuosineljänneksen liikevaihdosta, joka kasvoi edellisvuodesta kuudella prosentilla.

Vuoden alkupuolisko sujui Finnairilta kuitenkin sen verran vahvasti, että koko vuoden liiketulos päätyi lähes tarkalleen edellisvuoden lukemaan eli 169 miljoonaan euroon. Se taas oli 6 prosenttia liikevaihdosta.

Finnairin osakekurssi on viime aikoina heittelehtinyt voimakkaasti, mutta yleissuunta on ollut laskeva. Tulosjulkistusta edeltäneen vuoden aikana kurssi oli heikentynyt 15 prosenttia.

Nyt tuli lohtua.

Tulos ei ollut niin huono kuin jotkut olivat odottaneet ja kurssi oli perjantai-iltapäivään mennessä vahvistunut yli 6 prosenttia.

 

Tulosta esitteli nyt ensimmäistä kertaa pankkimaailmasta lentobisnekseen siirtynyt uusi toimitusjohtaja Topi Manner. Hänen mukaansa kilpailu on kiristynyt etenkin Euroopassa.

Se näkyy selvästi myös luvuissa.

Finnairin kaupaksi käynyt Euroopan-liikenne kasvoi viimeisellä neljänneksellä erittäin vahvasti eli lähes 14 prosenttia. Silti lipputulot tältä alueelta kasvoivat vain viisi prosenttia.

Muilla liikennealueilla kehitys oli päinvastainen. Aasian lipputulot kasvoivat vaikka myyty tuotanto vähentyi.

Pohjois-Amerikan tuotot lisääntyivät 18 prosenttia, kun kaupaksi saatu liikenne kasvoi vain viisi prosenttia.

Euroopassa on mennyt nurin useita halpalentoyhtiöitä. Silti kysynnän ja tarjonnan epäsuhta on kasvava ongelma muillekin yhtiöille kuin Finnairille.

Koneet lentävät entistä tyhjempinä. Saadakseen tyhjät tuolit kaupaksi yhtiöt joutuvat laskemaan hintoja entisestään.

 

Manner löysi oman yhtiönsä ongelmaan ilmeisen syntipukin.

”Norwegian on kasvanut hyvin voimakkaasti. Nyt he joutuvat tekemään merkittäviä muutoksia”, toimitusjohtaja sanoi ja uskoi Suomen markkinoiden toiseksi suurimman lentoyhtiön joutuvan pienentämään tarjontaansa myös täällä.

Kaukoliikenteessä Finnair lisää joka tapauksessa omaa tarjontaansa merkittävästi lähivuosina.

Yhtiö kasvattaa uusien, 336-paikkaisten A350-koneidensa laivastoa vuodenvaihteen 12 koneesta yhdeksääntoista vuoteen 2022 mennessä.

Tästä huolimatta myös vanhempien A330-koneiden operointia aiotaan jatkaa. Niitä on laivastossa kahdeksan kappaletta.

Lentomatka on Mannerin mukaan elämys.

Muiden pörssiyhtiöiden tavoin myös Finnair luettelee vuodenvaihteen materiaalissaan lähiajan merkittävät riskit ja epävarmuustekijät. Listalta löytyvät polttoaineen hinta, kilpailijoiden kapasiteetin lisäykset, sääntelyhankkeet ja geopoliittiset riskit, mukaan lukien Brexit.

Sen sijaan listalla ei puhuta mitään uhasta, joka ainakin valtamediaa seuraavalle on noussut hyvin ilmeiseksi: asiakkaiden kaikkoaminen lentoliikenteen ilmastopäästöjen vuoksi.

Kaikkialla, ei vähiten Suomessa, viritellään nyt lentolakkoja ja innostetaan kansalaisia lopettamaan matkustaminen kokonaan tai vähintään vaihtamaan lentokone junakyytiin.

Mannerin mukaan tällainen liikehdintä ei ainakaan vielä vaikuta millään tavalla Finnairin lentojen kysyntään eikä yhtiön bisnekseen.

Ilmastohuoli on todellinen ja saattaa vähentää lentojen kysyntää. Toisaalta sitä lisää toinen trendi, kulutuksen suuntautuminen tavaran haalimisesta elämysten hankintaan. Ja lentomatka on Mannerin mukaan elämys.

Finnair vakuuttaa kuitenkin pyrkivänsä mahdollisimman vastuulliseen toimintaan, jossa yli kolmen miljoonan tonnin vuotuisia hiilidioksidipäästöjä leikataan mahdollisuuksien mukaan.

Yksi tavoite on laskea maksettuihin tonnikilometreihin suhteutettuja päästöjä 17 prosentilla vuosina 2013-2020.

Vuoteen 2018 mennessä oli päästy 8 prosentin leikkauksiin, joten tavoite jäänee saavuttamatta.

Finnairin pitäisi jo ilmastosyistä kiiruusti vaihtaa vanha kapearunkolaivastonsa uusiin koneisiin, joiden päästöt ovat jopa viidenneksen nykyisiä alhaisempia. Puolet Finnairin tämän kokoluokan koneista on iältään yli 15-vuotiaita.

Sekä Airbusilta että Boeingilta on tilattu tuhansia tällaisia, uusilla, polttoainetta säästävillä moottoreilla varustettuja koneita.

Finnair ei tilausta ole tehnyt eikä ilmeisesti ole aikeissa lähitulevaisuudessa tehdäkään.

”Katsotaan tätä asiaa huolellisesti ja rauhallisesti”, Manner sanoi.