Finnairin pörssi-ihme on todellinen ihme

Uutisanalyysi: Lentoyhtiö oli Helsingin pörssin tähti viime vuonna.
Talous 11.1.2016 14:12
Finnairin Airbus A350 -lentokone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle 7. lokakuuta 2015. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vuosi 2015 oli Finnairille kaksijakoinen.

Yhtiö sai uusia koneita ja kytki päälle kasvuvaihteen, mutta taloudellinen tulos tulee ilmeisesti yhä jäämään vaatimattomaksi. Jo aiemmin annettua ohjeistusta ei ole ollut syytä loppuvuodesta muuttaa. Finnairin toiminnallinen tulos jää nollatasolle tai nousee hieman positiiviseksi. Osinkoa ei näillä eväillä ole vieläkään luvassa.

Se ei sijoittajia huolettanut. Osakekurssi ampaisi hurjaan nousuun suunnilleen samoihin aikoihin lokakuussa 2015, kun yhtiö sai ensimmäisen uuden A350-koneensa.

Syyskuun alussa kurssi oli vielä alle kolme euroa. Viime vuoden viimeisin noteeraus oli 5,42 euroa. Vuoden aikana kurssinousua tuli 122 prosenttia. Se oli enemmän kuin yhdelläkään Helsingin pörssin suurella tai keskisuurella yhtiöllä.

Tämä oli hämmästyttävä kehityskulku semminkin, kun Finnairin osake-enemmistö (55,81 prosenttia) on yhä tukevasti valtion hallussa. Valtioenemmistöisten pörssiyhtiöiden vapaassa vaihdannassa olevien osakkeiden määrä on pieni, minkä väitetään jarruttavan kurssikehitystä.