Finanssikriisi: Kurssit rajussa laskussa kaikkialla maailmassa

finanssikriisi
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tokio 081008

Pörssit maailmalla ovat tänään olleet kautta linjan jyrkässä laskussa. Euroopassa pörssit ovat auenneet reippaasti miinukselle, ja Helsingin pörssi oli yhdentoista aikaan 6,5 prosentin laskussa. Tokiossa Nikkei-indeksi on painunut yli yhdeksän prosenttia, mikä on indeksin jyrkin pudotus yli 20 vuoteen.

Ohikulkijat seuraavat laskevia kursseja Tokiossa 8. lokakuuta 2008.

Japanin keskuspankki kertoi aamulla pumpanneensa markkinoille lähes 11 miljardia euroa.

Indonesiassa pörssikauppa keskeytettiin kokonaan, kun kurssilasku jyrkkeni yli kymmeneen prosenttiin. Myös muissa Aasian pörsseissä indeksit ovat jyrkässä laskussa, ja Australian Sydneyssä kurssit päätyivät 5,5 prosentin laskuun.

Kriisi näkyy myös Aasian valuuttamarkkinoilla, jossa esimerkiksi Etelä-Korean valuutta on heikentynyt alimmalle tasolle kymmeneen vuoteen.

Finanssikriisin säikäyttämät sijoittajat suosivat nyt valtioiden lainapapereiden kaltaisia “turvasatamasijoituksia”. Toisaalta kursseja painaa myös se, että useat pankit ja muut sijoittajat joutuvat pakon edessä realisoimaan sijoituksiaan turvatakseen likviditeettinsä.

Moskovan pörssit
taas kiinni

Moskovassa pörssit laitettiin keskiviikkona taas kiinni sen jälkeen, kun kurssit lähtivät heti avauksessa yli 11 prosentin laskuun.

Dollaripohjaisessa RTS-pörssissä kaupankäynnin oli määrä mahdollisesti jatkua myöhemmin päivällä. Pääosin ruplilla toimiva MICEX-pörssi sen sijaan aiotaan pitää kiinni perjantaihin asti, pörssin edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Moskovan pörssien sääntöjen mukaan osakekauppa keskeytetään jyrkkien kurssinousujen tai -laskujen vuoksi. Viime aikoina näin on tehty lähes päivittäin.

Osakekurssit ovat olleet Venäjällä selvässä laskussa jo keväästä asti. Toukokuussa kuitatuista huippulukemista sekä RTS- että MICEX-pörssien indeksit ovat laskeneet jo 65 prosenttia.

Britanniassa jättimäinen
pankkitukipaketti

Britannian hallitus on julkistanut jättimäisen tukipaketin maan pankkijärjestelmän auttamiseksi. Johtavia brittipankkeja tuetaan peräti 50 miljardilla punnalla eli noin 64 miljardilla eurolla.

Summalla valtio osataa osuuksia lähes kaikista suurpankeista. Listalla ovat Abbey, Barclays, HBOS, HSBC:n Britannian-tytäryhtiö, Lloyds TSB, Nationwide Building Society, Royal Bank of Scotland ja Standard Chartered.

Hallituksen edustajan mukaan pankkisektorilla on tarkoitus tehdä huomattavia rakennejärjestelyjä, joilla se saadaan taas vakaalle pohjalle.

Glitnir Suomi
menee myyntiin

Islantilainen Glitnir-pankki aikoo myydä Suomessa toimivan tytärkonserninsa Glitnir Suomen. Suomen Glitnir-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Glitnir Pankki ja Glitnir Varainhoito.

Mahdollisella omistajanvaihdoksella ei Glitnir Suomen mukaan ole vaikutuksia sen toimintaan tai asiakkaisiin.

Islannin valtio otti emo-Glitnirin hallintaansa viime viikolla.

Suomi nostaa
luvatusti talletussuojaa

Suomi nostaa odotetusti talletussuojaa. Valtio takaa vastedes pankkitalletukset 50 000 euroon asti, kun rajana on tähän asti ollut 25000 euroa.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta sopi nostosta keskiviikkona sen mukaisesti, mitä EU:n valtiovarainministerit edellisenä päivänä suosittelivat.

Korkeampi talletussuoja on käytössä ainakin ensi vuoden loppuun asti.

Ministerivaliokunnan mukana suojan tasoa on syytä tarkastella uudelleen, kun rahoitusmarkkinoiden tilanne on vakiintunut ja EU:n komissio on saanut valmiiksi esityksen talletussuojajärjestelyjen yhdenmukaistamisesta.

Talletussuojan nosto on yksi hätätoimista, joilla yritetään suojata eurooppalaisia pankkeja. Suoja vaihtelee edelleen EU-maissa, sillä ylärajaa ei asetettu.

Valiokunnan tiedotteessa muistutettiin, että Suomen rahoitusmarkkinoiden tilanne on vakaa eikä sellaisenaan edellytä talletussuojan tarkistusta.

Teksti
Sk netin toimitus
STT
AFP
Reuters

Kuva
Katsumi Kasahara / Lehtikuva

Kommentoi uutista keskustelussa
Johtuuko finanssikriisi ahneudesta?

Lisää finanssikriisistä
“Tämä on jättiläismäinen ongelma” (SK netti 7.10.2008)
Finanssikriisi jyllää Euroopassa: Pankit horjuvat, euroministerit koolle (SK netti 6.10.2008)
Huippututkijat varoittavat Eurooppaa 1930-luvun laman kauhuista (SK netti 2.10.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Roskapankki muuttaa Wahingtoniin (SK netti 3.10.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Huippuekonomistien hälytysviesti (SK netti 2.10.2008)
Ylimääräinen veronalennus keskituloisille perheille USA:ssa (SK netti 2.10.2008)
Senaatti hyväksyi roskapankin, epävarmuus jatkuu (SK netti 2.10.2008)
Miten käy suomalaisten talletusten? (SK netti 1.10.2008)
Sauli Niinistö finanssikriisistä: “Optimismiin ei ole aihetta” (SK netti 30.9.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Laman tuntua (SK netti 30.9.2008)
Pörssit myllerryksessä, uusi lakiesitys äänestykseen (SK netti 30.9.2008)
Roskapankki kaatui, “tilanne näyttää tosi pahalta” (SK netti 29.9.2008)
Finanssikriisi: Nyt jo Euroopan pankit menettävät luottamustaan (SK netti 29.9.2008)
Salkunhoitajien kannustimissa rahoituskriisin osasyy? (SK netti 26.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Déjà vu: pankkipomojen palkanalennus (SK netti 25.9.2008)
Obama ja McCain: Amerikan roskapankki tarkkaan valvontaan (SK netti 22.9.2008)
Marko Maunulan Tiellä Valkoiseen taloon -blogi: Asiaan, ehdokkaat! (SK netti 22.9.2008)
Finanssikriisi: Ulkomaisille pankeille apua USA:n roskapankista (SK netti 22.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Kirje pankinjohtajalle (SK netti 19.9.2008)
Historioitsija Markku Kuisma finanssikriisistä: “Tätä se ahneus teettää” (SK netti 18.9.2008)
Kustaa Hulkon Nurkanvaltaaja-blogi: Paniikkia pankeissa (SK netti 18.9.2008)
Finanssikriisi jatkuu: Aasian pörssit seurasivat USA:n alamäkeä (SK netti 18.9.2008)
Pankkiosakkeet rajussa pudotuksessa Yhdysvalloissa (SK netti 17.9.2008)
Luottokriisi ja Suomi: Pankit hilaavat uusien asuntolainojen marginaaleja ylöspäin (SK netti 16.9.2008)
USA:n luottokriisi syvenee: keskuspankit valmiita rauhoittamaan markkinoita (SK netti 15.9.2008)
Ekonomistiarvio: USA:n finanssikriisi muistuttaa Suomen lamaa (SK netti 11.9.2008)
Asuntoluottopankkeja kansallistettiin USA:ssa: markkinat riemastuivat päätöksestä (SK netti 8.9.2008)
Asuntoluottokriisin juurilla (SK netti 17.7.2008)
Kupla joka puhkesi (SK netti 24.8.2007)
Totuus hiipii esiin (SK netti 24.8.2007)

Suomen Kuvalehden juttuja
Sauli Niinistön haastattelu: Luottamus horjuu (pdf; SK 17/2008)
Kuopan reunalla: SK etsi laman merkkejä (pdf; 40/2007)