Finanssikriisi ei lopettanut talouden spekulointia

finanssikriisi
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monen mielestä spekulaatio on finanssikriisin alkusyy, joka olisi parasta kieltää lailla.

rahaa

Spekulaatio ei ole muodissa, sillä sitä pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena.

Se on ymmärrettävää. Parin viime vuoden aikana on nähty hirvittäviä esimerkkejä kansantalouksia horjuttavasta spekulaatiosta.

Kuitenkin kouluissa ja yliopistoissa on tapana opettaa, että spekulaatiosta – suomeksi “havittelusta” tai “keinottelusta” – voi olla yhteiskunnalle myös hyötyä. Hyvä esimerkki on futuurikauppa. Futuuri on väline, jolla suojaudutaan hinnanmuutoksilta. Se on sopimus, jonka mukaan tulevaisuuden kauppa tehdään tämän päivän hinnalla. Moni tavallinen yritys tarvitsee futuureja. Ne selkiyttävät ja vakauttavat niiden elämää.

Toisaalta futuureja ei olisi olemassa, ellei joku voittoa havitteleva spekulantti tulisi suojautujan vastapuoleksi. Siis: spekulaatiota tarvitaan.

Voisiko siis olla niin, että on olemassa kahdenlaista spekulaatiota, hyvää ja pahaa?

Niin ajattelee ainakin tunnettu saksalainen taloustieteilijä Hans-Werner Sinn, joka on ansiokkaasti analysoinut näiden kahden lajin eroja.

Pahan spekulaation tunnusmerkki on aina se, että spekulantti lainaa paljon rahaa, öljyä, viljaa tai muuta keinottelun kohdetta saadakseen aikaan voimakkaan vipuvaikutuksen markkinoilla.

Se on paha juttu kahdesta syystä. Ensinnäkin spekulaatio voi mennä pieleen ja keinottelija voi kaatua. Siitä voi tulla ikävä dominoefekti, sillä usein pelurin oma pääoma ei riitä kattamaan sen aiheuttamia tappioita.

Myös vipuvaikutus voi olla ongelma. Sehän tarkoittaa sitä, että spekulantti vipuaa markkinahintoja johonkin suuntaan. Markkinataloudessa hintojen pitäisi kuitenkin heijastaa jotakin muuta kuin joidenkin välistävetäjien etua.

Kallis öljy – kenen vika?

Joidenkin mielestä öljyfutuurit ovat esimerkki pahasta spekulaatiosta. Öljyfutuurien arvostelijat uskovat, että tämä instrumentti lisää öljyn hinnan heilahtelua. He todistelevat käsitystään sillä, että futuurikaupan määrä voi olla kymmenkertainen tuotantomäärään verrattuna.

Onko siis öljyn hinnanmuodostus puhtaan spekulatiivinen ilmiö? Tuhoavatko pelurit öljymarkkinoita?
Sinnin mukaan tilanne ei ole näin yksinkertainen. Ensinnäkin futuureja tarvitaan suojautumiseen hintavaihteluilta ja niiden kieltäminen aiheuttaisi vahinkoa.

Sitä paitsi öljyfutuurien kauppa ei yleensä heiluta raakaöljyn spot- eli käteismarkkinahintaa, sillä kauppias, joka myy öljyfutuureita, ei spekuloi todellisella öljyllä, vaan hankkii sovitun öljyerän tavallisesti vasta futuurin määräpäivänä.

Tilanne olisi toinen, jos spekulantti ostaisi öljyä etukäteen. Sitä hän ei kuitenkaan tee, ellei hänellä ole siihen sopivia varastoja.

Ylimyynti eli niin sanottu lyhyeksi myynti on Sinnin lempiesimerkki pahasta spekulaatiosta. Ylimyyjä lainaa jotakin arvopaperia tai vaikkapa valuuttaa massiiviset määrät, ja myy ne sitten markkinoille, joten hinta laskee. Sitten myyty tavara ostetaan takaisin halvalla, palautetaan omistajalleen, maksetaan lainauspalkkio ja kuitataan voitot. Tällä tavalla romahdutettiin Englannin punta syksyllä 1992 ja Lehman Brothersin osake syksyllä 2008.

Sinn on konservatiivi ja markkinatalouden vankka kannattaja. Silti myös hän olisi valmis panemaan pahat spekulantit kuriin.

Tehokas keino hänen mielestään olisi pakottaa suurella rahalla spekuloivat ja potentiaalisesti suurta tuhoa aiheuttavat instituutiot toimimaan riittävän suurella omalla pääomalla, jotta ne voisivat myös maksaa omat tappionsa.

Kuvitus Janne Tervamäki