Eläkejärjestelmän korot ja maksut

Karri Kokko
Talous 21.6.2007 05:35

Mitä ovat rahastoiva jakojärjestelmä ja rahastokorko? Lue SK:ssa 25-26/2007 ilmestyneen ”Intohimon hämärä kohde” -jutun tausta-artikkeli.

Teksti Kustaa Hulkko

Suomen yksityisten toimialojen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva jakojärjestelmä.

Mitä se tarkoittaa?

Koko järjestelmän näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että suurin osa kerätyistä eläkemaksuista jaetaan saman tien eläkkeinä, mutta osa sijoitetaan tulevien maksujen kattamiseksi. Järjestelmä jakaa selvästi enemmän kuin rahastoi. Rahastosta maksettava osuus on vain noin viidennes.

Sammakkoperspektiivistä se taas merkitsee sitä, että kunkin eläkkeensaajan työeläkkeessä on kaksi osaa: rahastoitu osa ja tasausosa.

Rahastoitu osa maksetaan rahastosta. Siitä vastaa se eläkelaitos, jossa eläkeläinen on vakuutettu. Tasausosa taas rahoitetaan eläkemaksuista, jotka peritään samana vuonna, jona kyseinen eläke maksetaan. Juuri tähän viittaa sana ”jakojärjestelmä”: jaetaan saman tien, kun kerätään. Englanniksi sama asia ilmaistaan näin: ”Pay as you go”.

Rahastokorko – mitä se on?

Jokaisen työeläkkeen saajan vanhuuseläkkeestä rahastoidaan vuosittain tietty osuus. Tässä rahastoinnissa käytetään 3,0 prosentin rahastokorkoa.

Rahaston karttuminen ei rajoitu kuitenkaan pelkkään rahastokorkoon, vaan rahastoitua osuutta täydennetään täydennyskertoimen avulla.

Täydennyskertoimen suuruus taas määräytyy muun muassa osakkeiden kulloisistakin sijoitustuotoista. Heinäkuun alusta 2007 lähtien täydennyskerroin on noin kolme prosenttia, sattumalta suunnilleen sama kuin rahastokorko.

Kun rahastokorko ja täydennyskerroin lasketaan yhteen, summa on noin kuusi prosenttia. Se on vuosivauhti, jonka tahtiin vanhuuseläkkeen rahastoitu osa kasvaa.

Tällä kasvulla ei muuten ole mitään tekemistä tulevan eläkkeen suuruuden kanssa. Eläkkeen määrää säätelee eläkeindeksi. Eläkeindeksi sivuutetaan tässä jutussa kokonaan.

Miten sijoitukset tuottavat?

Rahastokorko on siis vähintään 3,0 prosenttia.

Entä onko varovaisesti asetettu rahastokorko sitten yhtä kuin järjestelmän ennuste tulevista sijoitustuotoista? Ei, vaan oletukset tulevista tuotoista on oma lukunsa.

Järjestelmä tekee pitkän tähtäyksen laskelmia ennustaakseen tulevia maksuja. Niistä ovat kiinnostuneita myös työmarkkinaosapuolet.

Peruslaskelma pohjautuu oletukseen 3,5 prosentin reaalituotosta, mitä muun muassa professori Jouko Ylä-Liedenpohja piti epärealistisen varovaisena tuottoarviona.

Ylä-Liedenpohja on sikäli oikeilla jäljillä, että tulevaisuudessa eläkejärjestelmän asiantuntijat mahdollisesti nostavat tuotto-oletuksen 4,0 prosenttiin. Syynä olisivat viime vuosien hyvät tuotot.

Yksityisalojen työeläkesijoitusten keskimääräinen reaalituotto ­- eli tuotto inflaation jälkeen – on ollut viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana 5,8 prosenttia vuodessa.

Kuntien eläkevakuutuksen reaalituottotavoite on neljä prosenttia ja toteutunut tuotto 1988­-2006 oli 5,2 prosenttia.

Ruotsin ATP-eläkejärjestelmän rahoitus perustuu 3,25 prosentin reaalituottovaatimukseen.

Vastaavasti EU on käyttänyt laskelmissaan eläkejärjestelmien kestävyydestä 3,0 prosentin reaalituottoa. OECD taas on nojautunut 5,0 prosentin tuotto-oletukseen.

On mielenkiintoista verrata edellä mainittuja lukuja myös vapaaehtoisen vakuutustoiminnan takuukorkoihin. Ne eroavat tosin edellä mainituista tuotoista sikäli, että ne ovat nimellisiä, toisin sanoen inflaatio on niissä mukana.

Henkivakuutusyhtiöiden ryhmäeläkevakuutusten takuukorko on 3,5 prosenttia. Yksityishenkilöille tarjottavien vakuutusten takuukoron maksimi on 2,5 prosenttia.

On myös vakuutuksia, joissa takuukorolla ei ole roolia, vaan kokonaistuotto koostuu vuosikorosta ja mahdollisesta lisäkorosta. Näiden vakuutusten tuotto on viime vuosina ollut noin neljä prosenttia.

Maksu riippuu tuotosta

Yksityisen puolen työantajilta ja työntekijöiltä kootaan nyt eläkemaksu, joka on yhteensä keskimäärin 21,6 prosenttia palkasta. Järjestelmän asiantuntijat ovat arvioineet, että vuonna 2020 se nousisi yli 25 prosentin ja vakautuisi noin 27 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Asiantuntijoiden mukaan edellä esitetty maksuennuste toteutuu, jos rahastojen keskimääräinen reaalituotto jää 3,5 prosenttiin.

Jos realituotto taas nousee 4,5 prosenttiin, maksu kohoaa enintään 25 prosenttiin, ja tämä maksimi saavutetaan muutamia vuosia myöhemmin kuin 3,5 prosentin skenaariossa.

Tuleva työeläkemaksu riippuu siis osittain rahastojen tuotosta. Mitä suurempi tuotto, sitä pienempi työeläkemaksu tarvitaan aikanaan kunkin eläkeläisen eläkkeen rahoittamiseen.

Jos rahastojen reaalituotto nousee yhden prosenttiyksikön, eläkemaksu – tai sen nostopaine – laskee kaksi.

Mutta määrääkö pelkkä rahastojen tuotto tulevat eläkemaksut?

Ei suinkaan. Totta kai sen rooli on tärkeä. Jos reaalituotto olisi pysyvästi 5,5 – 6,0 prosenttia, työeläkemaksua ei ilmeisesti tarvitsisi enää nostaa näköpiirissä olevana aikana – jos eläkemenoon vaikuttavat muut tekijät pysyvät ennallaan.

Tämä ”jos” on tärkeä varaus. Nimittäin loppujen lopuksi sijoitustuotot ovat vain toissijainen tekijä. Kaikkein tärkein asia on eläkemeno, joka puolestaan määräytyy ennen kaikkea siitä, että väestö ikääntyy ja elinikä pidentyy.

Ennustaminen on vaikeaa

Eläkepolitiikka on kauaskantoista toimintaa. Sen suunnittelun täytyy perustua pitkän tähtäyksen ennusteisiin.

Tämänhetkisten ennusteiden osuvuus paljastuu vasta ajan mittaan. Sen sijaan vanhojen ennusteiden hyvyys on jo testattu.

Esimerkiksi vuonna 1980 sosiaali- ja terveysministeriön STAT-työryhmä julkisti ennusteensa sosiaalimenoista. STAT-laskelma työeläkerahoituksesta on ollut suurin piirtein oikealla hehtaarilla. Se kuitenkin johtuu pikemminkin sattumasta kuin siitä, että sen perusteet olisivat olleet oikeat. Kävi vain niin, että perusoletusten virheet kumosivat toisensa.

Silloin esimerkiksi odotettiin, että elinajan pidentyminen pysähtyisi. Toisin kävi: elinikä on jatkuvasti pidentynyt. Vanhuuseläkeläisiä on nyt paljon enemmän, kuin silloin ajateltiin, työkyvyttömyyseläkeläisiä taas vähemmän.

Toisaalta silloin oletettiin, että työeläkesijoitusten reaalituotto olisi tulevaisuudessa nolla. Toisin kävi tässäkin tapauksessa: tuottoja on saatu paljon ennustettua enemmän. Niinpä jo muutaman vuoden kuluttua työeläkemaksut ovat pienemmät kuin eläkemenot. Ja se on rahastoinnin eli eläkesijoitusten reaalituoton ansiota.

Päälähteet:

Jukka Rantala: ”Työeläkkeiden rahastoinnista ja koroista” (Eläketurvakeskus, toukokuu 2007)

Jouko Ylä-Liedenpohja: ”Suomi perii liian suuria eläkemaksuja” (HS 29.4.2007)

Reijo Vanne: ”Julkisen talouden kestävyyslaskelmat ja epävarmuus” (Talous & yhteiskunta, 1/2007).

Rantala on Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja, Ylä-Liedenpohja Tampereen yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori ja Vanne Työeläkevakuuttajat TELAn kehityspäällikkö.

Aiheesta lisää
Työeläke.fi
Eläketurvakeskus
Työeläkevakuuttajat TELA
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos

Keskustelu