Eläke-ekonomisti Heikki Oksanen: ”Kaikkia eläkeikärajoja pitää nostaa”

Talous 30.5.2012 07:42

Suomessa on nostettava eläkeikää ja ohjattava eläkevaroja asunto- ja energiainvestointeihin indeksilainojen kautta.

Kuva Mikko Stog / Lehtikuva.

Näin arvioi valtiotieteen tohtori Heikki Oksanen Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehdelle antamassaan haastattelussa.

Oksanen on juuri jäänyt eläkkeelle työskenneltyään Brysselissä yli 20 vuotta. Viimeksi hän toimi neuvonantajana EU-komission talouspolitiikan pääosastossa. Hänen erikoisalaansa komissiossa olivat väestön ikääntymisen talousvaikutukset EU-maissa ja Kiinan talous. Oksasella oli varsinkin 70- ja 80-luvuilla tärkeä rooli SDP:n talousajattelun muovaamisessa.

Oksasen mukaan Suomessa pitää jatkaa eläkeuudistuksia kestävyysvajeen hoitamiseksi, kohtuullisten eläkkeiden turvaamiseksi ja tulevien sukupolvien säästämiseksi kohtuuttomalta taakalta.

Kaikkia eläkeikärajoja nostettava

Oksanen arvioi, että järkevää eläkerahoituksen ratkaisua ei ole ilman eläkeiän merkittävää nostoa. Hänen mielestään työuria pitää ensinnäkin pidentää eläkkeelle siirtymisiän nostamiseksi. Se ei kuitenkaan riitä.

”Kaikkia eläkeikärajoja pitää nostaa”, Oksanen sanoo. Hän ei ota kantaa sopimisen aikatauluun, mutta hänen mukaansa valmistelun pitäisi olla jo käynnissä.

Eläkerahaa asuntoihin ja infrasijoituksiin

Oksanen kritisoi nykymenoa, jossa pidetään itsestään selvänä, että työeläkejärjestelmään rahastoituja varoja käytetään osakkeisiin ja muihin riskisijoituksiin.

”On täysin mahdollista, että työeläkevarat sijoitetaan vain niin, että niille saadaan kohtuullinen, suhteellisen varma tuotto”, hän sanoo.

Oksasen työeläkevaroja voitaisiin suunnata nykyistä enemmän asuntorahoitukseen ja muihin pitkäaikaisiin investointeihin. Asuntoinvestointien välineeksi hän suosittaa pitkäaikaisia indeksilainoja eli indeksisidonnaisia asuntoluottoja. Indeksilainoja myöntäisivät erityiset asuntorahoituslaitokset.

”Tämä voisi korvata merkittävän osan pankkien asuntoluototuksesta ja etäännyttää asuntomarkkinoita rahamarkkinoiden häiriöistä”, Oksanen arvioi.

Eläkevarat on kerätty pitkäaikaisia sitoumuksia varten, joten Oksasen mukaan niitä pitää myös sijoittaa pitkäaikaisesti. Hänestä on ”linjakasta”, että sijoitusten tuotto seuraa suurin piirtein hinta- ja palkkaindeksejä, joihin myös eläkeoikeudet on sidottu. Indeksilainan nimelliskorko voidaan sitoa esimerkiksi kuluttajahintaindeksiin, jotta lainan reaalituotto voidaan pitää vakaana.

Hän myöntää, että hänen esittämiensä investointien tuotto jää pienemmäksi, kuin mitä eläkejärjestelmän rahoituslaskelmissa on oletettu. Toisaalta hänen mukaansa nykyinen finanssikriisi on opettanut, että käytetyt reaalituottoarviot ovat ilmeisesti olleet ylioptimistisia.

Eläkeyhtiöiden johto pois muista yhtiöistä

Oksanen arvostelee myös sitä, että eläkelaitosten johto istuu laajalti muiden yhtiöiden hallintoelimissä.

”Kun valtio on vetäytymässä avoimessa kilpailussa olevista pörssiyhtiöistä, samaa linjausta voisi soveltaa myös lakisääteisen
eläkevakuutuksen sijoituksiin.”

Saksa ei rikkonut vakaussopimusta<

Keskustelussa Kreikan ja euroalueen muiden kriisimaiden tilanteesta moni moittii nyt saksalaisia ja ranskalaisia vakaussopimuksen ja euroalueen budjettikurin vesittämisestä syksyllä 2003.

Esimerkiksi Italian pääministeri Mario Monti syytti 15. helmikuuta 2012 Strasbourgissa Saksaa ja Ranskaa siitä, että niiden junttaus komission niille esittämien varoitusten kaatamiseksi EU:n neuvostossa johti sittemmin vakaussopimuksen kriisiin.

”Tämä kuva vuoden 2003 tapahtumista on pahasti puutteellinen.” Oksanen sanoo, että Saksa ei rikkonut silloin vakaus- ja kasvusopimusta, vaan kriisi johtui juridisesta virhetulkinnasta.

Kiista vakaussopimuksen tulkinnasta

Kiistan tausta oli Saksan liiallisessa alijäämässä vuoden 2003 alussa. Saksalle annettiin vakaussopimuksen mukaisesti suosituksia, joita maa myös noudatti. Vuoden mittaan talous kehittyi kuitenkin ennakoitua heikommin eikä Saksan julkistalouden vaje pienentynytkään odotetusti.

Alettiin kiistellä siitä, kuinka tällaisessa tilanteessa tulee menetellä. Osa jäsenmaista – etunenässä Saksa itse – kannatti paluuta aikaisempiin suosituksiin, koska tilanne oli heikentynyt Saksasta riippumattomista syistä. Siten Saksa olisi saanut lisäaikaa vajeen supistamiseksi.

Komissio ja osa jäsenmaista taas tulkitsivat vakaussopimusta niin, että oli pakko edetä budjettikurin seuraavaan vaiheeseen.

EU-tuomioistuin päästi Saksan pälkähästä

Kumpikaan kanta ei saanut määräenemmistöä, joten päätöstä ei saatu aikaan. Komissio vei riidan EU:n tuomioistuimeen. Tuomioistuin tulkitsi kesällä 2004, että Saksan kanta olisi ollut juridisesti mahdollinen, kun taas komission ankara kanta, jonka mukaan olisi pitänyt edetä tiukalla linjalla kohti rangaistuksia, oli virheellinen.
Vakaussopimus kirjoitettiin osin uudestaan vuonna 2005. Sääntöjä uudistettiin niin, että annettuja suosituksia voi muuttaa ja ongelmamaalle saa antaa lisäaikaa, jos ulkoiset olosuhteet ovat ennustettua vaikeammat.

”Ei pääasioista ole erimielisyyttä”, Oksanen sanoo. Hänen mielestään rahaliitto tarvitsee menestyäkseen tiukat pelisäännöt ja rangaistukset.

Samalla hän korostaa, että yllätyksiä voi tulla, joten ei ole aina viisasta tuijottaa prosenttiyksikön osiin. ”Täytyy olla mahdollisuus tarkistaa linjaa, jos ja kun tilanne muuttuu. Tämä on mahdollista EU-sääntöjen mukaan.”

”Näin meneteltiin myös vuosina 2008-2010, kun finanssikriisi iski ja tarvittiin normaalia enemmän aikaa alijäämien sopeuttamiseen”, Oksanen sanoo.