Ekonomisti: puhe kapitalismin kriisistä liioittelua

Kustaa Hulkko
Talous 25.7.2009 16:00

Toisten mielestä tauti on kapitalismin kriisi ja resepti on vallankumous. Ei kuitenkaan hätäillä: kokeillaan ensin paria reformia.

Kumous vai uudistus?
Kuvitus Janne Tervamäki

Kymmenkunta vuotta sitten jotkut gurut väittivät, että tietotekniikan ja internetin teknologinen kumous oli muuttanut koko talouden lainalaisuuksia. Oli muka siirrytty uuteen bittiaikaan, painottomaan talouteen, ikuisen nousun tuhatvuotiseen valtakuntaan.

Näiden ajatusten harhaisuus paljastui viimeistään sitten, kun maailman pörssien IT-kupla romahti vuosikymmenen alussa.
Nykyiseen talouskriisiin liittyy vastaavia kysymyksiä.

Onko kyseessä tapahtuma, joka mullistaa vanhat paradigmat eli vakiintuneet tavat ymmärtää taloutta ja tehdä talouspolitiikkaa?

Puhe kapitalismin kriisistä tai globalisaation lopusta on ”suunnatonta liioittelua”, sanoo ekonomisti Guido Tabellini, italialaisen Bocconi-yliopiston professori.

Hänen mielestään kriisi johtuu rahoitusmarkkinoiden sääntelyn erityisongelmista, jotka ovat luonteeltaan varsin teknisiä. Siten ne voidaan myös ratkaista uudistamalla rahoitusalan pelisääntöjä.

Tällainen reformi on tosin helpommin sanottu kuin tehty; virheet voivat lykätä elpymistä, vinouttaa taloudellisen vallan jakautumista maailmassa ja vääristää valtion ja markkinoiden työnjakoa.

Sääntely kasvatti riskejä

Kriisin taustalla olleet riskisijoitukset eivät alun perin olleet erityisen suuria. Yhdysvalloissa myönnettyjen subprime-lainojen määrä oli vain vähän yli prosentti maailman pankkien rahoitusvaroista.

Miten on siis mahdollista, että lähes koko kansainvälinen pankkijärjestelmä joutui polvilleen?

Tabellini korostaa sitä, että vanha sääntely itse asiassa voimistaa osaltaan alkuperäisiä sokkeja. Se taas johtuu osaltaan vakavaraisuus- ja kirjanpitonormien keskeisistä periaatteista. Taseessa olevat sijoitukset pitää kirjata markkina-arvoonsa, ja kun rahalaitoksen sijoitusten arvo putoaa, sen oma pääoma supistuu ja sen on pakko myydä omaisuuttaan parantaakseen maksuvalmiuttaan. Se taas johtaa lainanannon kiristymiseen.

Tuloksena on negatiivinen kierre kautta sijoitusmarkkinoiden: pakkomyynnit käynnistävät hintojen laskun, mikä taas heikentää kaikkien sijoittajien taseita ja laukaisee uusia pakkomyyntejä. Toisaalta nousun aikana on edessä vastaava epäterve kierre ylöspäin.

Vanhan sääntelyn perusongelmiin kuuluu myös se, että se keskittyy yksittäisiin rahalaitoksiin. Idea on, että kun yksittäinen pankki on terve, myös järjestelmä on terve. Järjestelmäriskiä – sitä että kaatuva pankki voi kaataa myös suuren joukon muita – ei ole otettu riittävästi huomioon.

Rahoitusmarkkinoiden suuret pelaajat ovat kansainvälisiä. Siksi myös uuden sääntelyn pitää olla kansainvälistä. Sellaista ei tietenkään ole helppo rakentaa, koska tehokkaan sääntelyn takana pitää olla rahaa, ja se taas tulee viime kädessä veronmaksajilta. He puolestaan eivät hevin ryhdy koko maailman takuumiehiksi.

Tämäkin ongelma uuden sääntelyn arkkitehtien pitäisi ratkaista.

Keskustelu

Kansainvälisen kontrollin lisääminen ei auta,ellei off-shore alueita saada siihen mukaan. Esim. Englanti on EU:ssa jyrkästi vastaan kaikenlaisen finanssivalvonnan lisäämistä. USA kiristää valvontaansa,mutta se ei vaikuta muualla mitään.

Kapitalismi ei ole katoamassa minnekään, ”kapitalismin kriisi” on todellakin suurta liioittelua. Tästä voidaan vain oppia ja kapitalismi palaa takaisin toivottavasti entistä ehompana! Sääntelyn lisääntyminen erityisesti finanssimarkkinoilla on selvä asia, ainakin USA:ssa, Eurooppa on sitten asia erikseen…