Valtion omistajaohjauspomo Eero Heliövaara: Finnair pitäisi yksityistää

Omistajaohjausosaston päällikön mukaan valtion rahat eivät riitä lentoyhtiön tarpeisiin.
Talous 21.2.2014 05:04

Osastopäällikkö Eero Heliövaara Helsingin Fabianinkadulla työpaikkansa edessä. Hänen takanaan näkyy Pörssitalo. © Markus Pentikäinen

Valtio olen minä.

Eero Heliövaara on yksi harvoista, joka voisi sanoa näin, samalla tavalla kuin itsevaltias aurinkokuningas Ludvig XIV.

Nimittäin kun Solidium tai jokin muu valtion täysin omistama yhtiö pitää yhtiökokouksen, Heliövaara on yhtä kuin valtio. Hänellä on siihen ministerin antama valtakirja.

Se johtuu Heliövaaran virasta. Hän on valtion omistajaohjausosaston päällikkö.

Heliövaara, 57, on tehnyt tätä työtä vuoden verran. Omistajapolitiikasta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr) on hänen esimiehensä. Alaisia Heliövaaralla on 18.

Heliövaaralla on näyttävä CV. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Ilmarisen sijoitusjohtajana, Vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtajana ja SRV:n toimitusjohtajana.

Hän johtaa valtion omistajaohjausta 27 yrityksessä, jotka kuuluvat valtion salkkuun kokonaan tai osittain. Valtionyhtiöiksi kutsutaan yrityksiä, joista valtio omistaa yli puolet. Sellaisia ovat Itella (100 prosenttia) ja Finnair (56 prosenttia).

Valtion osakkuusyhtiöitä taas ovat ne, joissa veronmaksajan omistusosuus on alle puolet. Niihin kuuluvat muun muassa Talvivaara (17 prosenttia) ja ongelmajäteyritys Ekokem (34 prosenttia).

Omistajaohjaus tarkoittaa osallistumista yhtiöiden hallitusvalintoihin ja ohjeita johdon palkitsemisesta, verojalanjäljestä ynnä muusta yritysvastuusta.

”Pörssiyhtiöiden nimitykset on tältä keväältä hoidettu”, Heliövaara sanoo.

 

Finnair on pörssissä listattu valtionyhtiö. Finnairin omistajaohjaus on suoraa, toisin sanoen Heliövaaran osaston vastuulla.

Heliövaara esittää ”virkamiehen hätähuudon” Finnairista.

”Mitä merkitsee toimiva lentoyhteys Eurooppaan ja muualle maailmaan?” hän kysyy.

Hänen mukaansa se on välttämätön Suomen kansantalouden kilpailukyvylle.

”Se tarkoittaa nimittäin sitä, että saamme investointeja Suomeen”, Heliövaara vastaa.

Finnairin Aasian-liikenne on yhtiön liikevaihdon ja kannattavuuden perusta. Heliövaaran mukaan se on samalla perusta sille, että Suomella on suorat lentoyhteydet Eurooppaan.

”Ilman sitä meillä ei olisi kahta kertaa päivässä lentoja Roomaan, Milanoon, Pariisiin… Ne ovat yhdysliikennettä Aasiaan.”

Juuri nyt Finnair on Heliövaaran mukaan kuitenkin ”ahtaassa raossa”. Syynä ei ole vain yhtiön raskas kustannusrakenne.

”Finskin on pakko investoida Aasiaan lentäviin koneisiin. Siinä on kysymys miljardi-investoinnista”, hän sanoo.

Heliövaara ei suosittele konekauppojen rahoittamista lainarahoituksella.

Myöskään valtiolta Finnair ei voi pyytää tällaisia rahoja, koska valtiolla ei ole sellaista kassaa.

”Jopa talouselämässä kuvitellaan, että valtio ylläpitää lentoja Suomessa”, hän kummastelee.

Heliövaaran resepti Finnairin pääomatarpeisiin on yksityistäminen ja siihen liittyvä osakeanti.

”Valtio voisi jäädä kolmanneksen omistajaksi.”

Finnair on jo mukana lentoyhtiöiden yhteistyössä ja kuuluu One World -allianssin perustajiin.

Heliövaara tarkoittaa omistuksellista liittoutumista jonkin ulkomaisen partnerin kanssa. Hänen mielestään se voisi tuoda uutta omaa pääomaa yhtiöön.

Heliövaara sanoo, että ratkaisu pitäisi tehdä jo lähiaikoina.

”Muuten jäämme yksin, koska Euroopan lentoliikenne konsolidoituu [keskittyy] jo pian. Ja jos Finnair jää sen ulkopuolelle, Suomi on vaikeuksissa.”

Tämä järjestely on kuitenkin lukon takana, ja avain on eduskunnalla, joka on säätänyt Finnairin valtionomistuksen alarajan 50,1 prosenttiin.

”Rajoitus estää Finnairin pääomittamista”, Heliövaara sanoo.

”Tämä on kansallisesti tärkeä asia”, Heliövaara sanoo.

Hän toivoo, että poliitikot ja kansalaiset ymmärtäisivät, että valtio ei tarvitse kansallisen lentoyhtiön osake-enemmistöä, sillä jo 30 prosentin omistus riittäisi hyvin määräysvaltaan defacto.

 

Finnairin, Fortumin ja Neste Oilin osakkeita valtio omistaa suoraan.

Kahdentoista muun pörssiyhtiön osakkeita hallinnoi sen sijaan valtion täysin omistama holdingyhtiö Solidium.

Solidium perustettiin vuonna 2008 lisäämään valtion toiminnan nopeutta ja joustavuutta osakekaupoissa. Toinen motiivi oli halu rauhoittaa valtion pörssilistattujen osakkuusyhtiöiden päätöksenteko poliittiselta keskustelulta.

Viime syksystä lähtien Solidiumia on arvosteltu tiukasti erityisesti siitä, miten se on hoitanut roolinsa Talvivaarassa.

Esimerkiksi elinkeinoministeri JanVapaavuori (kok) syytti marraskuussa 2013 Helsingin Sanomien haastattelussa Solidiumia hitaudesta, vaisuudesta ja passiivisuudesta. Hänen mielestään vastuullisen omistajan pitää pyrkiä muuhunkin kuin maksimoimaan voittoaan.

”On viisasta, että pörssiomistusten hoitaminen on delegoitu markkinaehtoisesti toimivalle Solidiumille”, Heliövaara kommentoi Solidiumin perusajatusta.

”Rakenteena, välineenä Solidium on hyvä.”

Heliövaara on toiminut viime syksystä lähtien Solidiumin hallituksen jäsenenä.

Hän sanoo, että tästä kaksoisroolista voi perustellusti esittää eri mielipiteitä. Hänen mukaansa siihen ei liity ongelmaa, ellei sellaisena pidetä päätöksiä itse Solidiumin kehittämisestä.

Malli kehiteltiin syksyllä 2013 Heidi Hautalan (vihr) ollessa omistajaohjauksesta vastaava ministeri.

”Tärkein peruste on se, että haluamme olla tiedon lähteillä. Tämä koskee erityisesti Solidiumin salkussa olevia yhtiöitä.”

Heliövaara muistuttaa, että pörssiyhtiöissä – Talvivaarassa, Outokummussa ja Rautaruukissa – tapahtui merkittäviä asioita juuri viime syksynä. Solidium on näiden yhtiöiden merkittävä omistaja ja se tekee niistä jatkuvasti omia analyyseja.

”On ollut suuri lisäarvo olla informaation lähteellä, kun kuitenkin joudun esittelemään näitä yhtiöitä koskevia asioita talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle.”

 

Jotkut kriitikot ovat verranneet Solidiumin omistajanotetta siihen, miten esimerkiksi ruotsalaisen ChristerGardellin johtama Cevian-rahasto toimii. Cevian on esimerkiksi Metson ja Tiedon osakkeenomistaja. Toisin kuin Solidium se pyrkii aina hallitukseen sellaisissa yhtiöissä, joissa sillä on merkittävä omistus.

Heliövaara sanoo, että ruotsalainen corporategovernance -ajattelu eli oppi hyvästä hallintotavasta poikkeaa suomalaisesta. Ruotsin mallissa aktiivinen omistaja  – hän ei halua mainita nimiä – pyrkii usein strategisen kehittäjän rooliin.

”Solidiumin rooli poikkeaa siitä selvästi. Solidium ei osallistu salkkuyhtiöiden strategian kehittämiseen, eikä se edes kuulu sen tehtäviin.”

”Aktiivinen omistaja istuu hallituksessa, hänellä on esikunta, joka saa häneltä tietoa ja auttaa häntä tekemään päätöksiä.”

Solidium taas on sijoituksia hallinnoiva yhtiö, joka käyttää omistajanvaltaa lähinnä osallistumalla hallitusnimityksiin.

”Solidium ei normaalioloissa ole insider, sillä se on julkisen tiedon varassa näistä yhtiöistä.”

”Sitä taas voidaan perustella sillä, että kun ollaan julkisen tiedon varassa, voidaan myös toimia vapaasti pörssissä, ostaa ja myydä osakkeita.”

Heliövaaran mukaan on aiheellinen kysymys, pystyykö tästä roolista luomaan lisäarvoa sijoituskohteisiin.

”Solidiumin toimintatapa on passiivinen. Se lienee tietoinen valinta”, Heliövaara sanoo.

 

Kun Talvivaara järjesti osakeannin keväällä 2013, Solidiumista tuli yhtiön suurin omistaja. Pian sen jälkeen Talvivaaran tilanne alkoi kriisiytyä, ja yhtiö hakeutui velkasaneeraukseen.

Talouselämässä on normaalia, että omistaja aktivoituu viimeistään silloin, kun yhtiö on vararikon partaalla. Solidium kuitenkin pysyi passiivisena.

Heliövaara ei kiistä tätä arviota.

”Lopulta valta kriisiyhtiössä voi siirtyä velkojille asti”, hän sanoo.

Heliövaaran mukaan Talvivaaran tapaus osoittaa Solidiumin toimintatavan rajoitukset.

”Se oli tietyllä tavalla kulminaatiopiste.”

Talvivaara on hänen mukaansa poikkeustapaus, koska siinä yhteiskunnalla sattuu olemaan paljon muitakin panoksia kuin osakeomistus.

”Muut riskit ja intressit, lähinnä ympäristöriskit, ovat paljon suurempia kuin osakeomistus.”

Heliövaaran mukaan on mahdotonta ajatella, että yhteiskunta voisi sietää valtion osakkuusyhtiöltä ympäristötuhoja tai ympäristönormien rikkomista.

Niinpä viime syksynä valtio päätti järjestää yhtiön asioiden hoitamisen uudella tavalla. Talvivaaraan liittyvät päätökset keskitettiin talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Solidium taas pysyi omistajana, mutta muuten sen rooli Talvivaarassa hävisi kokonaan.

Heliövaaran mukaan Solidiumin perusvaikeus Talvivaarassa oli se, että sen pitää noudattaa pörssiyhtiön omistajan governance-sääntöjä.

”Kun riski eskaloitui, Solidium ja sen menettelytavat eivät enää riittäneet hoitamaan tilannetta.”

Heliövaaran mukaan Talvivaaran tilanne on nyt kiistämättä huono. Hän ei halua spekuloida yhtiön tai Solidiumin Talvivaara-omistuksen tulevaisuudella.

”Aika näyttää.”

Hän torjuu ajatuksen, että Solidiumin koko perusidea voitaisiin nyt heittää roskakoriin.

”Talvivaaran perusteella ei voi sanoa, onko Solidiumin konsepti oikea vai väärä. Kysymyksessä on yksi sijoitus, joka on mennyt huonosti.”

”Mutta suuri kysymys on se, onko valtion syytä lähteä ’startuppeihin’ massiivisella pääomapanostuksella.”

Termi ”startup” viittaa tässä biokasaliuotukseen. Se on teknologia, jota Talvivaara kokeili ensimmäisenä nikkelin erottamiseen malmista.

 

Fortum myi Suomen-jakeluverkkonsa pääosin ulkomaisille sijoittajille joulukuussa 2013.

Fortumin jakeluverkkojen myynti kulki Heliövaaran pöydän kautta, koska talouspoliittinen ministerivaliokunta siunasi kaupan.

Aikaisemmin valtio ajatteli, että jakeluverkkoihin liittyi ”strateginen intressi”, jonka vuoksi valtion oli syytä pysyä niiden vahvana omistajana.

Nyt ministerivaliokunta kuitenkin päätti, että niihin ei sellaista liity.

Heliövaara torjuu ajatuksen, jonka mukaan poliitikot kontrolloivat Fortumin kaupantekoa.

”Kyllä Fortum oli itsenäinen. Yleensäkin yhtiöiden hallitukset tekevät suvereenisti tällaisia päätöksiä.”

Hän korostaa, että lainsäädäntö antaa omistajapolitiikan vastuuministerille paljon valtaa tehdä päätöksiä. Silti talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaukset ovat tärkeitä.

”On viisasta ankkuroida suuret ratkaisut siellä.”

Fortumin jakeluverkkojen myynnistä käytiin joulukuussa kova kriittinen keskustelu. Jotkut epäilivät vahvasti, että ulkomainen, mahdollisimman suurta tuottoa hakeva ammattisijoittaja on aina ovelampi kuin regulaattori, siirtohintoja sääntelevä viranomainen.

”Ei, ei”, Heliövaara vastaa niille, jotka epäilevät, että taas meitä jymäytettiin.

”Kyllä regulaattori pystyy säätelemään jakeluverkkojen hinnoittelua.”

Muutenkin Heliövaaran mielestä on aina ”upeaa”, kun voidaan myydä ”suomalaisia seiniä” ulkomaisille ostajille.

”Kukaan ei voi kaivaa näitä verkkoja irti maasta – se on kuin myisi kiinteistöjä”, Heliövaara sanoo.

Verkkojen myynnistä tuli Suomeen 2,5 miljardia euroa ulkomaista pääomaa.

”On kunnianosoitus Suomelle, että ulkomaiset sijoittajat uskaltavat investoida tällaisen summan valtion tiukasti sääntelemään liiketoimintaan.”

 

Hallitusohjelma velvoittaa omistajaohjauksen tulouttamaan rahaa budjettiin. Heliövaaran putiikilla on tapana tilittää valtiolle vuosittain noin 1,5 miljardia euroa.

Solidiumin osuus siitä on noin 800 miljoonaa euroa, puolet osinkoja, puolet tuloa osakemyynneistä.

Fortumin potti nousee yleensä 500 miljoonaan euroon. Loput parisataa miljoonaa euroa tulevat muista yhtiöistä.

Solidiumin pörssisijoituksia ei Heliövaaran mukaan voi perustella ”tuloutuksilla” tai muillakaan taloudellisilla argumenteilla.

”Voisi kysyä, että jos ne kerran ovat niin hyviä, niin miksei niitä ole 80 miljardia eikä vain kahdeksan miljardia euroa.”

Hän korostaa, että perustelu valtion finanssisijoituksille on puhtaan poliittinen.

”On kiva, että omistetaan kahdeksan miljardin osakkeet Solidiumin kautta, mutta yhtä hyvin salkku voisi olla toisen kokoinen. Poliitikkojen tehtävä on päättää, minkä kokoinen se on.”

 

Tekstiä päivitetty 21.2.2014 klo 5.04: Poistettu sitaattimerkit jutun alun lauseesta ”Valtio olen minä”. Aiempi muotoilu oli tulkittavissa virheellisesti niin, että Eero Heliövaara olisi itse käyttänyt lausetta.