Draamaa luvassa: Sammon paperisten osakekirjojen kohtalo ratkeaa – Omistaja voi menettää osakkeensa

Yhtiökokous päättää, menettääkö Sammon osakkaiden pieni vähemmistö yli 270 miljoonan euron arvoiset osakkeensa.
Talous 24.4.2017 14:15
Sammon paperisen osakekirjan yläosa.
Sammon paperisen osakekirjan yläosa.

Yksi Suomen pörssin yli satavuotisen historian erikoisimmista näytelmistä lähestyy loppuaan.

Finanssikonserni Sammon osakkeenomistajien pienellä vähemmistöllä on yhä paperisia osakekirjoja, vaikka yhtiö siirtyi sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään jo 20 vuotta sitten.

Nämä osakkaat eivät siis ole vaihtaneet paperiosakekirjoja arvo-osuuksiksi. Osakkaiden joukossa on kuolinpesiä ja huonosti hoidettuja yrityksiä mutta myös tavallisia ihmisiä, jotka ovat unohtaneet osakekirjat piirongin laatikkoon.

Sammon yhtiökokous äänestää 27. huhtikuuta paperisten osakekirjojen kohtalosta.

Vaihtoehtoja on kaksi. Toinen on se, että paperiosakekirjojen omistajat menettävät kyseiset osakkeet ja niihin liittyvät osakeoikeudet ja osakkeet palautuvat yhtiölle. Seuraava vaihe on todennäköisesti näiden osakkeiden mitätöinti. Siitä päättää taas yhtiön hallitus aikaisintaan loppusyksystä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu