Kehno keino säästää

Asumistuen siirto kunnille voisi johtaa kuntien eriytymiseen tulotason mukaan.

raha 14.09.2018 06:00
Tuukka Saarimaa

Asumistukimenot ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Viime vuonna asumistukia maksettiin yhteensä jo yli kaksi miljardia euroa. Menojen kasvun myötä asumistukeen onkin ehdotettu useita uudistuksia.

Yksi melko usein kuultu ehdotus on, että asumistuki tai osa siitä siirrettäisiin kuntien maksettavaksi. Tätä on ehdottanut esimerkiksi Kelan entinen pääjohtaja Liisa Hyssälä.

Ajatus kulkee seuraavasti. Kun korkeat vuokrat johtavat korkeisiin asumistukimenoihin, kunnille syntyy kannustin kaavoittaa lisää asuntoja, mikä laskee vuokratasoa ja siten asumistukimenoja.

On jossain määrin kyseenalaista, johtaisiko vuokrien lasku asumistukimenojen merkittävään laskuun. Asumistuki ei usein riipu vuokralaisen maksamasta vuokrasta, koska asumistukeen on säädetty enimmäisasumismeno. Jos vuokra ylittää enimmäisasumismenon, asumistuki ei perustu todelliseen vuokraan vaan enimmäisasumismenoon. Asumistuki vähenee vain, jos vuokra laskee alle enimmäisasumismenon.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö