Asmo Kalpalan elämäkerta: LähiTapiolan synnytys oli "ikuisuusprojekti"

Erkki Moisander
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistyminen LähiTapiolaksi oli Tapiolan pääjohtajan Asmo Kalpalan idea. Vaikeat neuvottelut katkesivat muutamia kertoja ennen kuin sopimus fuusiosta syntyi.

Tapiolan ja Lähivakuutuksen liitto oli “ikuisuusprojekti”, jota yritettiin ties’ kuinka monta kertaa, ennen kuin se lopulta onnistui.

“Tämä oli jo viides kerta minun aikanani, kun oltiin tämäntyyppisessä keskustelussa”, Kalpala kertoo elämäkerrassaan, jonka on kirjoittanut taloustoimittaja, tietokirjailija Helinä Hirvikorpi. Kirjan nimi on Jos on valta, on myös vastuu. Asmo Kalpalan elämä (WSOY 2013).

Keskinäiset vahinkovakuutusyhtiöt Tapiola ja Lähivakuutus ilmoittivat helmikuussa 2012 yhdistyvänsä vuoden 2013 alussa. Uusi vakuutusyhtiö on Suomen vahinkovakuutustoiminnan markkinajohtaja ennen Pohjolaa. Yhtiöt alkoivat toimia yhdessä viime vuoden aikana.

Pääjohtajaksi tuli Lähivakuutuksen toimitusjohtaja Erkki Moisander. Kalpala jää eläkkeelle kesäkuussa 2013 oltuaan Tapiolan pääjohtaja jo vuodesta 1994. Sitä ennen toimi Tapiola-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana seitsemän vuotta.

Fuusiota oli yritetty jo ennen Kalpalan kautta ja hän testasi idea myös Moisanderin edeltäjien kanssa. Hirvikorven kirjan mukaan Lähivakuutuksen toimitusjohtajat Harri Kainulainen ja Simo Castrén eivät kuitenkaan innostuneet asiasta.

“Prosessi ei ollut helppo”

Kalpala sanoo, että hän aloitti neuvottelut myös siksi, että hän oli jäämässä eläkkeelle. Tapiola-ryhmässä pohdittiin Kalpalan seuraajaa vuonna 2011. Silloin Kalpala ehdotti, että Lähivakuutus-fuusiota tunnusteltaisiin uuden vetäjän valinnan rinnalla. Hän aloitti neuvottelut Moisanderin kanssa keväällä 2011.

“Kun olin joka tapauksessa jäämässä pois, tämä ajoittui sopivasti pääjohtajavaihdoksen yhteyteen”, Kalpala sanoo.

Erkki Moisanderin valinta yhdistyvän yhtiön johtoon johtui siitä, että hän nautti Lähivakuutuksen omistajien eli 19 alueellisen vakuutusyhdistysten luottamusta. Vakuutusyhdistykset ovat itsenäisiä päätöksentekijöitä.

Prosessi ei ollut helppo. Muutaman kerran Kalpala oli vähällä luovuttaa.

“Hän myöntää, ettei energiareservejä paljon jäänyt, jaksamisen rajoilla mentiin”, kirjassa sanotaan.

Kalpalan mukaan fuusiot ovat aina vaikeita, koska ne tuovat mukanaan henkilökohtaisiin asemiin liittyviä “pelkoja ja pettymyksiä”. Oli pieni ihme, ettei suunnitelma paljastunut, vaikka siitä neuvoteltiin lähes vuoden verran ja tammikuussa 2012 mukana oli jo 70 ihmistä.

“Muutaman kerran asia kaatuikin”

Myös Lähivakuutuksen omistajien eli vakuutusyhdistysten toimitusjohtajat olivat prosessissa mukana jo alkuvaiheessa.

“Muutaman kerran asia kaatuikin, kun vakuutusyhdistyksissä oli niin valtava määrä päätöksentekijöitä ja ne olivat kokeneet Tapiolan pääkilpailijaksi. Moisander menetti välillä mandaattiaan omiensa joukossa, mutta [Lähivakuutuksen hallituksen puheenjohtaja] Ralf Wickström tuli tueksi ja asia saatiin uudelleen jaloilleen.”

Jälkihoito vie vielä kolme vuotta

“Suomessa ei ole aiemmin siirretty yhtä paljon pääomia muualle maahan kuin tässä operaatiossa”, Hirvikorpi kirjoittaa. Kalpala arvioi, että fuusion jälkihoito vie vielä kolme vuotta. Tänä vuonna suurin osa Tapiolan vapaaehtoisesta vakuutustoiminnasta siirretään 19 alueyhtiöön.

Fuusio on vahinkovakuutusyhtiöiden liitto, kun taas ryhmän pankki, työeläke- ja henkivakuutusyhtiöt jatkavat entiseen tapaan. Tapiolan Espoon-pääkonttori jää keskusyhtiöksi, johon myös Leppävaarassa toiminut Lähivakuutus siirtyy. Keskusyhtiö keskittyy hoitamaan lakisääteisiä vahinkovakuutuksia, pääkaupunkiseudun asiakkaita sekä suuryrityksiä.

Lue myös Lue myös Asmo Kalpalasta tehty Hän-henkilökuva, joka on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehden numerossa 10/2010:

Asmo Kalpala

Talouselämän toisinajattelija rakastaa moottoripyöräilyä ja arvostaa koirien tunneälyä.

Teksti Juha Jaakkola

Siinä se on. Tuhatkuutioinen matkamoottoripyörä, joka odottaa ajokauden alkua Asmo Kalpalan tallissa Espoon Westendissä. Moottoripyöräily on Kalpalan rakkain harrastus. Pyörän päällä hän antaa ajatusten lentää.

“Rytmi, voima, keveys. Aamu-usva Suomen kesäyössä. Kostean ilman raikkaus iholla. Se vain on niin innostavaa”, Kalpala selittää pyöräilyn vetovoimaa.

Kalpalalle vauhti on veren perintöä. Isä-Osmo ajoi rallia. Eino-setä luki karttaa. Setä perusti myös Janakkalaan Kalpalinnan, jonka rinteillä Asmo valmentautui SM-tason laskettelijaksi.

Vuosittain Kalpalalle kertyy pyörän päällä kilometrejä 15 000 - 20 000. Joka vuosi hän suuntaa matkansa myös Euroopan teille. Joka viides vuosi on edessä kaukomatka. Ensi lokakuussa kohde on Etelä-Amerikan Andit ja 4 600 kilometrin pituinen Chile, jonka Kalpala ajaa pienen kaveriporukkansa kanssa päästä päähän. Yhteensä kilometrejä kertyy 10 000 - 15 000.

Sade ei Kalpalan menoa haittaa.

“Eräällä helatorstaiviikolla lämpötila ei kertaakaan noussut yli kahdeksan asteen. Satoi koko ajan, ja ajattelimme, että ajosää ei voi enää pahemmaksi muuttua. Sitten alkoi sataa lunta. Se oli niin uskomatonta, että meitä alkoi naurattaa.”

Kalpalan “me” ei ole mikään julkisuudessa rehvasteleva sikariportaan Harley Davidson -jengi. Ryhmä, jonka jäsenten nimiä Kalpala ei pidä tarpeellisena mainita, on kiteytynyt vuosien varrella.

Kalpalassa on kaksi puolta, vauhti ja rauhallinen mietiskely. Pitkän matkan moottoripyöräily antaa hyvän tilaisuuden molempiin.

“Haluan katsella ihmisiä ja elämää. Kaipaan pitkiä matkoja ja kulkurin roolia ilman päämäärää. Ihmiset lähestyvät kaikkialla maailmassa moottoripyöräilijää, ja jos jossain tulee teknisiä ongelmia, niin aina löytyy apua. Se on seikkailuyhteisön aitoa elämää.”

Pyöräillessään Kalpala on täysin irti työelämästä, mutta työelämässäkin hän haluaa tehdä omia asioita. “Haluan välttää hyväveliverkkoja, mutta hyviä veljiä on silti tullut.”

Kalpala ei esimerkiksi osallistu Suomen liike-elämän tärkeään rituaaliin, hirvijahtiin, joka on johtajien verkostoitumisen tärkeä muoto.

“En pidä rituaaleista, varsinkin jos ne perustuvat toisen tappamiseen. Mieluummin katselen ja kuuntelen. Kaikki tuntevat minut niin hyvin, ettei se aiheuta paineita”, Kalpala sanoo ja lisää, että “riistanhoito on kyllä hienoa hommaa”.

Metsässä, “suomalaisen ihmisen kirkossa”, Kalpala hiljentyy. Näillä kirkkomatkoilla Kalpalalla on usein koira mukanaan. Nyt se on ollut berninpaimenkoira Lonja. Koirat ymmärtävät hyvin Kalpalan vähäeleistä kieltä.

“Koira on mukana ihmisen mielenliikkeissä. Berninpaimenkoira oppii lukemaan jopa ajatuksia. Ne ovat herkkiä pienillekin merkeille. Se on luonnollista paimenkoiralle. On hienoa nähdä koirien tunneäly.”

Metsässä ja moottoripyörän selässä Kalpala on miettinyt, että kenties jokin toinen ala kuin liiketoiminta vastaisi hänen omaa arvopohjaansa paremmin.

“Mutta kyllä sitä voi toimia arvopohjansa mukaisesti millä alalla tahansa. Tämä vakuutusala on antanut minulle mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn.”

Kalpala oli vasta 37-vuotias, kun hänet valittiin maataloustuottajien Aurasta ja pellervolaista osuuskauppaliikettä lähellä olevasta Pohjasta syntyneen Tapiolan johtoon. Näillä näkymin Kalpala jää eläkkeelle parin kolmen vuoden kuluttua 62-63-vuotiaana. Sen jälkeen hän ehkä toteuttaa haaveensa ajaa moottoripyörällä ympäri maailman.

“Kokonaisuuksien hallinnassa pitkät työsuhteet ovat tarpeen. Vaikka en ole vaihtanut työpaikkaa, työni luonne on muuttunut viiden vuoden välein. Keikkahommat ovat asia erikseen”, Kalpala painottaa. Näitä Kalpalan tarkoittamia keikkahommia on nähty myös finanssialan konserneissa.

Niiden tarkoitus on panna firma myyntikuntoon ja rahastaa.

Kalpala tunnetaan vakuutusalan toisinajattelijana, joka on usein ollut kiusallisen oikeassa. Kalpalan sanojen painoa lisää se, että Tapiolan vahinko-, henki- ja työeläkevakuutustoiminta ovat kasvaneet ja kehittynyt hänen johdollaan tasaisen varmasti.

“Altavastaajan rooli on meille sopinut. Selviytymiskeinojen löytäminen on vaatinut luovuutta.”
Vakuutusmaailmassakin markkinoilla pysymisen ehto on kasvu ja entistä parempi tehokkuus.

“Voit uskoa, että suurten pankkien vakuutusmarkkinoille tulo on ollut meille hurja haaste. Meidän täytyi perustaa pankki itse. Elinvoimastamme kertoo se, että olemme Auran ja Pohjan fuusion jälkeen kasvaneet luontaisesti ilman fuusioita ja yrityskauppoja. Vähin erin meille on syntynyt oppiva organisaatio”, Kalpala sanoo.

Kalpalan mielestä vakuutus- ja pankkimarkkinat ovat Suomessa keskittyneet liian pitkälle, ja markkinoiden sääntely erityisesti työeläkepuolella toimii suurten ehdoilla. Kalpala on arvostellut esimerkiksi työeläkeyhtiöiden vakavaraisuussäännöksiä vuosikausia. Hänen mielestään ne toimivat prosyklisesti eli suhdanteita vahvistaen.

Kun osakkeiden hinnat ovat huipussaan, työeläkeyhtiöt voivat ostaa osakkeita yhä lisää, koska yhtiöiden vakavaraisuus perustuu osakkeiden markkinahintaan. Kun pörssi romahtaa, työeläkeyhtiöt joutuvat myymään osakkeita alenevin hinnoin, koska yhtiöt eivät enää täytä niille asetettuja vakavaraisuusrajoja.

Suurten työeläkeyhtiöiden johtajat pitivät tätä Kalpalan teesiä teoreettisesti mielenkiintoisena, mutta todellisuudelle vieraana.

Miten sitten kävi? Vuoden 2008 lopussa työeläkeyhtiöiden omistamien osakkeiden arvo oli romahtanut niin alas, että vakavaraisuusrajat alkoivat tulla yhtiöitä vastaan, ja edessä häämötti osakkeiden pakkomyynti. Mutta ei hätää. Kun pelisäännöt eivät sopineet suurille työeläkeyhtiöille, niitä muutettiin.

Työeläkejärjestelmän kaksinapaisuuden ongelmat kärjistyvät, koska työeläkeyhtiöiden yläpuolella ei ole järjestelmän kehittäjää vaan toimijat kehittävät järjestelmää itse. Tällaisessa sisäpiirin hallitsemassa järjestelmässä ei hajauttamisesta ole Kalpalan mielestä mitään hyötyä.

Työeläkeyhtiöiden asiakaskilpailussakin on Kalpalan mielestä epämiellyttäviä piirteitä. Esimerkiksi työkyvyn ylläpitämisen perusteella yrityksille annetut rahat lähentelevät hänen mielestään lahjontaa.

Sen sijaan, että tarjottaisiin työhyvinvointiin liittyviä palveluja, maksetaankin riihikuivaa rahaa.

“Näistä asioista on vaikea keskustella, mutta haluan, että keskustelua jatketaan. Työeläkejärjestelmällä on vahvat rakenteet, mutta kyllä ne vielä muuttuvat.”

Kalpalan mielestä myös kahden suuren, Nordean ja osuuspankkiryhmän, hallitsema pankkimaailma on liian keskittynyt.

Nyt finanssi- ja yritysmaailmaa laajemminkin hallitsee Kalpalan mielestä arvottomuus ja sokea harhausko suuruuteen.

“Yhtiöt eivät ota huomioon toimintansa makrotaloudellisia vaikutuksia. Se kertoo pelottavasta arroganssista. Liikeenjohdon opetus on joutunut rahoitusteorioiden ja rahamarkkinoiden ylivaltaan.”

Kalpala näkee tilanteen järjenvastaisena.

“Robottien tekoälyä kehitetään inhimilliseen suuntaan, mutta ihminen kehittyy robotin suuntaan.”

Aalto-yliopiston huippukoulutuksesta ja huipuista on Kalpalan mielestä puhuttu pitkään ilman konkreettista sisältöä. Parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta edelleen tekninen ja rahoitustekninen ajattelu vallitsevat opetuksessa.

Koulutus jää yksipuoliseksi, jos huippuosaajilla ei ole kykyä ymmärtää arkielämän puutteellisuuksia eikä heillä ole ihmiselämän kunnioitusta.

“Korkeakouluopetusta on viety sivistyksen kustannuksella teknokraattiseen suuntaan. Suuret kehityskulut jäävät silloin tajunnan ulkopuolelle.”

Suomen menestys on perustunut kansalliseen yhtenäisyyteen ja yhteiseen arvopohjaan. Se pohja on nyt Kalpalan mukaan nopeasti rapautumassa

“Ymmärryksen ja sydämen puutteesta kertoo 1990-luvun alun itse aiheutettu lama. Ikääntymisen ja syrjäytymisen ongelmia olisi pitänyt ryhtyä ratkaisemaan jo silloin. Nyt ei ole muusta kysymys kuin rahan tekemisestä ja siitä, että voittoa syntyy omistajille. Kun kaikki ohjaus on pääomamarkkinoilla, pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi tulee raha tässä ja nyt.”

Taloudessa voi menestyä myös ihmisläheisemmällä tavalla. Siitä hyviä esimerkkejä ovat Kalpalan mielestä asiakkaiden keskinäisesti omistamat vakuutusyhtiöt, kuten Tapiola-ryhmä.

Keskinäisellä yhtiöllä ei ole osakasta, joka vaatisi itselleen omaa osaansa yhtiön voitosta.

“Asiakashyvitys on meidän osinkoamme.”

Tätä viestiä Tapiola ja muut keskinäiset yhtiöt ovat käyttäneet menestyksellä markkinoinnissaan. Euroopan vakuutusyhtiöistä noin 60 prosenttia on keskinäisiä ja ne saavat noin kolmanneksen vakuutusmaksutuloista.

Kalpalan mielestä keskinäiset ja osuustoiminnalliset yhtiöt lisäävät liike-elämän moniarvoisuutta. Ne pakottavat miettimään liiketoimintaa kokonaisuuden kannalta.

“Turbokapitalismin sokea ihannointi kertoo typeryydestä.”

Kalpala sanoo, että vakuutustoiminnasta on helppo tehdä rahasampo. Varsinkin suomalainen vahinkovakuutustoiminta, jossa 70 prosenttia sijoitettavista varoista tulee lakisääteisestä tapaturma- ja liikennevakuutuksesta, on sitä.

Vakuutusyhtiön voitot tulevat lähinnä siitä, että yhtiö sijoittaa etukäteen saamansa vakuutusmaksut. Voittoa kasvattaa myös se, että korvaus- ja hallintokulut jäävät vakuutusmaksuja pienemmiksi. Tällä tavalla esimerkiksi vanhan vahinkovakuutusyhtiö Pohjolan varallisuus karttui vuosikymmenien aikana.

Sitten Pohjolan vahinkovakuutuksen vakavaraisuustarpeet ylittävä omaisuus siirrettiin 1997 holding-yhtiöön. Sieltä Nokian osakkeen huikean nousun ansiosta miljardeihin euroihin kohonnut omaisuus jaettiin osinkoina ulos omistajille. Siinä puhalluksessa ei kohtuuden periaatteella ollut mitään arvoa.

Samalla tavalla meneteltiin aikoinaan myös vahinkovakuutusyhtiö Sammon yhtiöittämisessä.
Kalpala sanoo, että Vahinko-Tapiola heikentää tietoisesti tulostaan jakamalla sijoitustuottoja hyvityksinä asiakkailleen. Sekin on markkinataloutta, joka toimii.

“Avoimessa taloudessa ei toimintaedellytyksiä luoda eduskunnassa, mutta markkinat tarvitsevat poliittista ohjausta, läpinäkyvyyttä ja tervettä kilpailua tukevia rakenteita. Tällainen ajattelu sotketaan usein toiseen ismiin, mutta kyllä tämä ‘pehmoilu’ kuuluu markkinatalouteen.”