Antti Herlin: ”Se oli kafkamainen kokemus”

Karri Kokko
Talous 12.9.2007 11:36

Antti Herlin haluaa keskusrikospoliisin selvittävän, vuotiko joku virkamies julkisuuteen häntä koskeneen rikostutkinnan.

Teksti Kustaa Hulkko
SK 6/2006

Koneen pääkonttorissa Munkkiniemen kartanossa vallitsee helpottunut tunnelma. Pääjohtaja Antti Herlin on tyytyväinen siihen, että syyte törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäyttämisestä on jätetty nostamatta.

»Aiheettomasti epäillyn asema on käsittämättömän raskas taakka. Sitä ei välttämättä edes tunne, kun sen kanssa elää päivästä päivään. Vasta kun se putoaa pois, huomaa, kuinka iso se on ollut», hän sanoo.

»Aluksi suhtauduin epäilyihin liian kevyesti. Ajattelin, että ei hätiä mitiä, olenhan syytön. Olin varma siitä, että syytettä ei tule, tai ainakaan syytöntä ei voida tuomita.»

»Myöhemmin huomasin, että olikin pakko suhtautua prosessiin äärimmäisen vakavasti, jotta voi todistaa olevansa syytön. Merkityksettömistä ja toisistaan täysin riippumattomista asioista voidaan jälkikäteen rakentaa loogiselta näyttävä ketju, varsinkin kun aikaa on kulunut paljon. Oikeusturva voi olla pienestä kiinni.»

Syyttäjien toimintaa Herlin pitää »rivakkana» ja »asiantuntevana». Hän muistuttaa, että syyttäjä on aina velvollinen nostamaan syytteen, jos epäilee rikoksen tapahtuneen.

»Tietysti päätös olisi voinut olla kansantajuisemmin kirjoitettu. Ja toisaalta luetun ymmärtämisen pitäisi kuulua toimittajien peruskoulutukseen.» Herlin viittaa eräiden journalistien tulkintoihin, joiden mukaan syyttämättä jättäminen tarkoittaisi sitä, että rikos kyllä tapahtui, mutta siitä ei saatu näyttöä.

Tieto levisi Kiinaan asti

Sen sijaan viranomaisten toimista hän on ymmällään, koska juuri sitä kautta vuoti viime keväänä julkisuuteen sisäpiiritietoa.

»Helsingin Sanomiin päätyi salainen tieto, jonka mukaan viranomaiset epäilivät pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajaa eli minua, joka en tiennyt tutkinnasta mitään, törkeästä sisäpiirikoksesta Kone-Partek-yritysjärjestelyn yhteydessä.» Herlinin mielestä HS saattoi saada tiedon tutkinnasta vain Rahoitustarkastukselta (Rata) tai poliisilta.

Asianajotoimisto Borenius & Kemppisen osakas, asianajaja Kai Kotiranta huomauttaa, että lain mukaan rikosilmoitus on salassa pidettävä asiakirja oikeuskäsittelyyn tai syyttämättäjättämiseen asti, ellei ole erityisiä syitä tutkinnan julkistamiseksi. Tietoa salassa pidettävästä asiakirjasta ei saa antaa sivulliselle ja maksimirangaistus tämän normin rikkomisesta on kaksi vuotta vankeutta. Kotiranta toimi Herlinin asianajajana jutun esitutkinnassa.

»Tähän tietoon sisältyi valtava riskipotentiaali. Sitä olisi pitänyt käsitellä erityisen huolellisesti, ettei se olisi päässyt julkisuuteen, etenkin kun kysymyksessä oli pörssiyhtiötä koskeva sisäpiirintieto», Kotiranta sanoo.

Herlinin mukaan tieto levisi myös Suomen ulkopuolelle. »Kilpailijamme lähetti Kiinassa kaikille myyntimiehilleen ohjeen: muistakaa nyt mainita kaikissa myyntitilanteissa, että Koneen pääjohtajakin on rosvo.»

Hän korostaa, että vuodosta oli haittaa yhtiön kaikille osakkeenomistajille. »Moni sijoittaja on hyvin tarkka siitä, millainen on pörssiyhtiön johto. Tällaisten uutisten jälkeen on vaikea päästä eettisten sijoitusrahastojen listoille.»

Epäilty saa lukea lehdestä…

»Se oli kafkamainen kokemus.»

Herlin sanoo, että tällainen tunne syntyi varsinkin tapahtumasarjan alussa.
Hän ei tiennyt epäilystä eikä esitutkinnasta ennen HS:n kirjoitusta, joka julkaistiin 23. toukokuuta 2005. Myöhemmin selvisi, että Rata oli jättänyt poliisille salaisen tutkintapyynnön jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Kotiranta ihmettelee sitä, miksi prosessia ei käynnistetty heti tutkintapyynnön jälkeen.
»Oikeusvaltion toimintaperiaatteisiin ei voi kuulua se, että rikoksesta epäilty saa lukea HS:n etusivulta, että häntä epäillään erittäin vakavasta rikoksesta, josta maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta», hän sanoo.

Kun Herlin soitti heti HS:n uutisen luettuaan Rataan ja poliisiin saadakseen tietoja Koneen tiedotetta varten, viranomaiset kieltäytyivät antamasta niitä.

Neljä päivää myöhemmin Herlin vietiin aamulla kotoaan usean poliisin voimin kuulusteltavaksi. Hänen tietokoneensa ja papereitaan takavarikoitiin.

»Olin seitsemän aikaan aamutoimissa, kun tyttäreni sanoi: isä, täällä on joitakin tyyppejä, jotka sanovat olevansa rikospoliisista. En halua kuitenkaan moittia poliiseja, he toimivat asiallisesti.»

Ratan toimet ihmetyttävät

Herliniä ihmetyttää erityisesti Ratan toiminta. Hän kertoo, että keväällä 2005 Rata alkoi jarruttaa Koneen ja Cargotecin listautumisvalmisteluja.

»Juuri samana päivänä, kun listautumisesitteet piti hyväksyä Ratassa, tulikin juttu lehteen. Ratan menettely on syytä selvittää.»

Herlin ei anna Ratan pörssivalvonnalle muutenkaan erityisen hyvää arvosanaa. Tällä vuosikymmenellä se on tutkinut satojen ihmisten toimintaa epäilemissään kymmenissä pörssirikoksissa. Tuomittuja on vain muutamia. »Track record (toiminnan tulos) on heikko», hän sanoo.

»Lisäksi pitää muistaa, että Ratassa pitäisi olla tämän maan paras asiantuntemus arvopaperimarkkina-asioissa.»