Ajatus kansainvälisestä yritysverosta etenee – Irlanti, Unkari ja Viro taipuivat ja hyväksyivät minimiverokannan suuryrityksille

OECD ajaa kansainvälistä 15 prosentin vähimmäisverokantaa suuryrityksille. Aloitteen on hyväksynyt 136 maata.

Euroopan unioni
Teksti
Mika Horelli

Ajatus EU-maiden yhtenäisestä yritysverotuksesta nytkähti eteenpäin, kun Irlanti, Unkari ja Viro hyväksyivät OECD:n aloitteen kansainvälisestä 15 prosentin vähimmäisverokannasta suuryrityksille.

Aiemmin kolmikko on vastustanut kansainvälisiä minimiverokantoja tiukasti. Syksyn aikana maat on kuitenkin saatu taivutettua mukaan.

Irlannissa on ollut voimassa 12,5 prosentin yritysverokanta. Lisäksi se on sopinut useiden suuryritysten kanssa järjestelyistä, jotka ovat käytännössä vapauttaneet ne verojen maksusta kokonaan.

Yli 1 500 amerikkalaisyritystä onkin sijoittanut Euroopan tytäryhtiönsä päämajan Irlantiin. Joukkoon kuuluvat muun muassa Facebook ja Apple.

OECD:n aloite koskee nimenomaan suuryrityksiä. Sen piirissä eivät ole yritykset, joiden vuotuinen liikevaihto on enintään 750 miljoonaa euroa.