”Absoluuttinen kymmenen prosentin vuosituotto” – Monen sijoitusrahaston lupaukset jäävät pelkäksi puheeksi

Rahastojen pyrkimys on hieno, mutta sen toteutuminen epävarmaa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tavoite on komea. ”Rahaston tavoitteena on 10 prosentin absoluuttinen keskituotto taloussyklin yli.”

Siihen kannattaa silti suhtautua samoin kuin saunaillan atleettiin, joka sanoo aikovansa juosta seuraavana kesänä sadan metrin maailmanennätyksen. Pyrkimys on hieno, mutta sen toteutuminen on enemmän kuin epävarmaa.

Pieni Northern Star Partners -varainhoitoyhtiö markkinoi Global Dynamic Opportunities 10+ -rahastoaan tuollaisella tuottotavoitteella. Tueksi yhtiö esittää strategian kurssikäppyrää joulukuun 2004 lopusta syyskuun 2010 loppuun. Tuolla ajanjaksolla strategia näyttäisi tuottaneen peräti 12,6 prosenttia vuodessa.

Global Dynamic Opportunities 10+ aloitti toimintansa itsenäisyyspäivänä 2011. Pian juhlitaan siis rahaston kuusivuotissynttäreitä. Kuusi vuotta kymmenen prosentin vuosituotolla – sehän tarkoittaa, että kymppitonnin sijoitus on muuttunut 17 700 euroksi!

Valitettavasti Markku Malkamäen ja Pertti Kilpeläisen hoitaman rahaston sijoittajat voivat vain haaveilla moisista tuotoista. Rahaston kaiken kansan sijoitukseksi sopivan R-osuussarjan arvo oli syyskuun lopussa 3,2 prosenttia aloitusarvoa matalammalla. Kymppitonnista oli tullut 9 700 euroa.