Taistelu turpeesta: Vapo lupaa nyt ihmettä – kansanliike pelkää uutta katastrofia

Turvejätin mukaan suonkaivu jopa vähentäisi päästöjä järviin. Pylkönmäellä kemikaalien käyttö hirvittää.
Kotimaa 13.11.2015 18:30

Paajalansuo tunnetaan Suurisuona Saarijärven Pylkönmäellä. © Markus Pentikäinen

Ennen kuolemaansa hän kirjoitti turvetestamenttinsa.

Kokemuksesta tiedämme, että tulvien ja rankkasateiden jälkeen syystä tai toisesta tuotantoalueilta purkautuu moskaryöppyjä.

Jukka Lauttamäki, mökkiyrittäjä Saarijärven Pylkönmäeltä, jatkoi selvitystään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Oma lukunsa on se veteen liuennut humus, joka sotkee verkot, veneet ja likaa uimarit.

Maataloussihteerinä Lauttamäki oli auttanut suokartoituksissa ja puoltanut turvetta. Myöhemmin hän katui puheitaan. Jokainen uusi turvekenttä näkyi Karankajärvessä. Vesi tummui lisää, järvenpohja liettyi.

Vettä ei voinut käyttää pyykissä eikä saunassa. Saksalaisille turisteille oli vedettävä kunnallisvesi mökkeihin.

Nyt Vapo, suurin turvetuottaja, haki ympäristölupaa läheiselle Paajalansuolle.

Pylkönmäellä Paajalansuo tunnetaan Suurisuona. Vapo haluaisi nostaa turvetta reilulta sadalta hehtaarilta 20–30 vuoden ajan. Miljoonalla kuutiolla lämmittäisi 40 000 omakotitaloa vuoden.

Vuonna 2012 mökkiyrittäjä Lauttamäki kirjoitti hallinto-oikeudelle.

Vapo pitää kokemusperäisiä havaintojamme ”perustelemattomina väitteinä”. On totta, että meillä ei ole esittää tutkimustuloksia. Vain sitä, mitä silmillämme näemme ja ihollamme tunnemme.

 

Päätös Suurisuosta on sinettiä vaille.

Aluehallintovirasto ja hovioikeus puolsivat turpeennostoa. Tapaus on edennyt korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn.

Kymmenessä vuodessa Suurisuosta on laadittu kymmeniä selvityksiä, lausuntoja ja valituksia. Uusien luontoarvojen valossa myös ympäristöviranomaiset ovat vaatineet sen suojelua. Vaposta Suurisuo ei ole suojelun arvoinen ja tuotanto vaikuttaisi Karanka- ja Vihanninjärveen ”vähän tai hyvin vähän”.

”Turvetta on mystifioitu”, Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoo.

”Ei se ole mitään salatiedettä, vaan aika siistiä työtä.”

Vuonna 2011 uusi toimitusjohtaja esitteli yhtiön ”ympäristövastuun tiikerinloikan”: Vapo jättää rauhaan luonnontilaiset suot, sijoittaa 30 miljoonaa euroa vesienkäsittelyyn ja tarkkailee päästöjä joka toisella turvesuolla ympäri vuoden.

Nyt Vapo lupaa vielä enemmän mitä ympäristölupa vaatii: ensi vuoden alusta uudet turvekentät kuormittavat järviä vähemmän kuin samat suot ennen tuotantoa.

Lupaus koskee kiintoainetta ja liukoista humusta. Jos kiintoaineen mieltäisi teepussin puruksi, niin juoma olisi humuksen värjäämää vettä.

Myös Suurisuon turvekentän pitäisi toimia vedenpuhdistamona, vähentää kahden haitallisimman aineen päästöjä. Jos tavoite ei toteutuisi, yhtiö lunastaisi lupauksen kunnostamalla esimerkiksi metsistä valuvia vesiä.

Toimitusjohtaja Yli-Kyyny tyynnyttelee suomalaisia, jotka suhtautuvat yhä epäluuloisesti turpeeseen.

”Olkaa huoleti, mökkiläiset.”

 

Turvekiistat nostattavat kansanliikkeitä ympäri maata. Reilu vuosi sen jälkeen kun Vapo oli julkaissut ympäristövastuun tiikeriloikkansa, perustettiin Pelastetaan reittivedet ry.

Yhdistystä johtaa Jaakko Koppinen, diplomi-insinööri Multialta.

”Daavid vastaan Goljat”, hän kuvaa järjestön suhdetta turveteollisuuteen.

Yhdistys on auttanut pylkönmäkeläisiä Suurisuon tapauksessa. Koppinen kokee, että Vapo yrittää hiljentää valittajat. Tietyissä kiistoissa yhtiö on vaatinut korvauksia oikeudenkäyntikuluista.

”2 000 euroa on iso summa kansalaisjärjestöille”, Koppinen sanoo.

Vapon resurssijohtaja Päivi Peronius muistuttaa, että valitukset teettävät paljon työtä. Ja yhtiöllä on laillinen oikeus korvauksiin, jos valitus on perusteeton.

Vapo hakee parhaillaan lupaa 80 suolle. Lähes kaikista on valitettu. Luvituksen hitauden takia yhtiö laskee turvetuotannon supistuvan joka vuosi 2 000 hehtaarilla.

Peronius ymmärtää, miksi kritiikki kohdistuu turveyhtiöihin mutta ei maanviljelijöihin ja metsänomistajiin.

”Me olemme ainoa taho, jolta vaaditaan ympäristölupa.”

Lupahakemuksessa Vapo arvioi Suurisuon kiintoainekuorman alle 2 000 kiloksi vuodessa. Analyysissaan KHO:lle Koppinen on päätynyt haarukkaan 14 000–29 000 kiloa.

Ero päästöarviossa on jopa kymmenkertainen.

Koppisella on selitys.

”Käsitykseni mukaan turvetuotannon koko päästöhistoria on virheellinen.”

 

Väärin mitattu.

Väitteeseen kiteytyy tora turpeesta.

Suomen luonnonsuojeluliitto on laskenut tarkkailuraporteista ja säätilastoista: vuosina 2003–2011 Vapon seurantasoilta saatiin otettua vain 23 näytettä noin 900 rankkasateesta.

Rankkasateet ja tulvat ovat hydrologisin termein ylivirtaamatilanteita. Mitä enemmän vettä virtaa, sitä enemmän kiintoainetta lähtee liikkeelle.

Luonnonsuojeluliiton arvion mukaan ylivirtaamien mukana kulkee 90 prosenttia turvesuon koko vuoden päästöistä.

”Koska virtaamapiikeistä ei ole juuri näytteitä, kaikki päästölaskelmat ovat vääriä”, puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Virhe toistuu Sulkavan mukaan viranomaisten ja oikeusistuimien päätöksissä. Seurantasoiden perusteella on laskettu kuormitusarviot ja haettu ympäristölupaa muille turvesoille, myös Suurisuolle.

Bioenergiayhdistyksessä kiistetään laskelma, jonka mukaan Suurisuon kiintoainekuormitus voisi ylittää Vapon arvion kymmenkertaisesti.

”Käsitteitä hämärretään tarkoitushakuisesti”, sanoo aluepäällikkö Hannu Salo.

”Ylivirtaamatilanne ei ole mikään hallitsematon tulva, jonka vesiä ei saada käsiteltyä.”

Konsulttiyhtiö Pöyryn uuden raportin mukaan ylivirtaamien mukana kulkeutuu kiintoaineesta vain 10–20 prosenttia. Luonnonsuojeluliiton Sulkava ei vakuutu: valtaosa virtaamapiikeistä puuttuu datasta.

Bioenergiayhdistyksen Salo sanoo, että vuosien mittaan seurantasoilta on kertynyt ”mittava ja tilastollisesti edustava” aineisto, yhä enemmän myös tulvista ja rankkasateista. Ja viime aikoina päästötarkkailua on painotettu ylivirtaamiin.

”Vaikka esittäisi mitä faktaa, vastapuoli käyttää sitä turveteollisuutta vastaan”, Salo sanoo.

Jotain päästömittauksessa on ollut pielessä, ainakin KHO:n mukaan.

Turvetuottajien on esitettävä suunnitelmia, miten kuormitus arvioidaan luotettavasti tulvissa ja rankkasateissa. Reilulla kymmenellä suolla se tarkoittaa lisää näytteitä.

Mutta kesällä rankkasateet alkavat usein yllättäen. Kukaan ei ehdi suon laidalle ottamaan näytteitä.

Avuksi on otettu uutta tekniikkaa.

 

Oranssissa viivakaaviossa on neljä isoa piikkiä ja kymmenkunta pientä.

Huiput kuvaavat Suurisuon kiintoaine- ja humuspiikkejä vuonna 2014. Tulokset ovat suolle asennetulta automaattiselta mittausasemalta.

Anturit rekisteröivät veden ominaisuuksia kerran tunnissa. Se tekee vuodessa 8 600 mittausta, huimasti enemmän kuin velvoitetarkkailun parikymmentä käsinäytettä.

Vaposta jatkuva mittaus on ratkaisu päästöriitelyyn. Nyt 33 suon tulokset ovat netissä, kaikkien luettavissa.

”Jokaista suota tarkastellaan sen omilla meriiteillä”, toimitusjohtaja Yli-Kyyny sanoo.

Tulvat ja rankkasateet tallentuvat tilastoihin – silloin kun mittausasema toimii luotettavasti. TASO-hankkeessa selvitettiin turvetuotannon ja metsätalouden kuormitusta Saarijärven reitillä. Lähes kaikkien kahdeksan kohteen virtaamamittauksissa oli puutteita.

Ongelmat johtuivat ylivirtaamista, etenkin tulvista.

Paikoin mittakaivojen koko ei riittänyt, vaan vettä virtasi niiden ohi. Laitteissa oli myös teknisiä pulmia; kiintoainepitoisuuksia saatiin mitattua luotettavasti vain kahdella asemalla kahdeksasta.

Jatkuvatoimiset mittaukset arvioi Suomen ympäristökeskus SYKE.

”En syyttäisi uutta tekniikkaa, tässä on ollut harjoittelua”, sanoo SYKEn hydrologi Sirkka Tattari.

Laitteita on huollettava ja mittausdataa tarkistettava säännöllisesti. Laitteet on kalibroitava jokaiselle suolle erikseen. Jotta se onnistuu, tarvitaan käsinäytteitä, myös tulvista ja rankkasateista.

Taas sama vaikeus: viime vuonna Suurisuolla ei onnistuttu saamaan yhtään vesinäytettä neljästä suurimmasta virtaamapiikistä.

Tattarista suon jatkuvatoiminen vedenlaatudata näyttää silti kelvolliselta. ”Ja kalibrointiyhtälö tarkentuu, kun vesinäytteenotto saadaan osumaan myös virtaamahuippuihin.”

SYKEn hydrologi on varma, että kiista turvetuotannosta päästöistä on ratkaistavissa mittaamalla.

”Vesinäytteet ja laadukkaat, jatkuvatoimiset virtaama- ja vedenlaatumittaukset yhdessä antavat oikean suuruusluokan.”

 

Suurisuon vedestä tiedetään tämä: niukasti ravinteita, hyvin hapanta, humusaineiden tummentamaa, vähän kiintoaineita.

Vapo mittaa suolla kolme vuotta. Jos turpeennosto alkaa, yhtiö vertailee ennakkotarkkailun ja tuotannon lukuja toisiinsa. Siten on myöhemmin todennettavissa, lähteekö turvekentältä vähemmän kiintoainetta ja humusta kuin ennen tuotantoa.

Lupahakemuksessa Vapo esitti, että vesiä puhdistettaisiin ojissa, laskeutusaltaissa ja pintavalutuskentällä.

Pintavalutuskenttä on sekin suota, jonka pintakerroksen lävitse turvetuotannon kuivatusvedet johdetaan. Suodatus poistaa kiintoainetta ja ravinteita.

Mutta Vaasan hallinto-oikeus päätti, että pintavalutuskenttä ei riitä.

Oikeus haluaa kuriin aineen, jota on virrannut vuosikymmeniä turvesoilta järviin, luvan kanssa.

 

Saarijärven ympäristösihteeri Kalle Laitinen kanteli EU-komissiolle keväällä 2011. Hän kirjoitti:

Suomi on lyönyt laimin 3 artiklan velvollisuutensa turvetuotannon ympäristölupakäytännössä, koska lupakäsittelyn yhteydessä turvetuotannon keskeisin vesistöpäästö humus ja sen vaikutukset on jätetty kokonaan selvittämättä.

Kiintoaine on helppo jäljittää. Mutta veteen liuennut humus on yhdisteiden soppa.

Se sitoo ja luovuttaa aineita, sen kaikkia mahdollisia haittoja ei tunneta. Turveteollisuudesta humus on lähinnä esteettinen riesa; se värjää veden ruskehtavaksi. Yli puolet Suomen järvistä on luonnostaan humuspitoisia.

”Humus on kenkkumainen ja tavallinen aine vesistöissä”, Laitinen sanoo.

”Ehkä se on siksi sivuutettu lainsäädännössä.”

Keski-Suomi on turvemaakunta, keskusta sen valtapuolue. Silti useimmat kunnat vastustivat monia turvesoita, joita ehdotettiin uuteen maakuntakaavaan.

”Mitta on täysi”, Laitinen sanoo.

”Jos me pilaamme vedet, miten me houkuttelemme ketään tänne asumaan?”

SYKEn tuoreen tutkimuksen mukaan turveteollisuuden osuus humus- ja kiintoainekuormituksesta on koko maassa vähäinen, alle prosentin luokkaa. Yksittäisessä järvessä vaikutus voi olla merkittävä.

Vapon mukaan Suurisuon turpeennosto ei juuri lisäisi humuksen määrää järvissä. Ympäristösihteeri Laitinen lähestyy toisesta näkökulmasta: Saarijärven reitin matalat, herkät latvavedet eivät kestä enää uutta taakkaa.

Laitinen vastustaa ympäristöluvan myöntämistä Suurisuolle.

”Vesiensuojelua pitää tehdä rannalla. Vedet on todella helppo pilata mutta vaikea puhdistaa.”

Liukoista humusta ei pystytä puhdistamaan pintavalutuskentillä, joita Vapo käyttää useimmilla soillaan.

Vaihtoehdoksi jäävät kemikaalit.

 

Lupaviranomaiset ja oikeusistuimet ovat alkaneet vaatia, että kiintoaineen lisäksi myös liukoista humusta on poistettava turvekenttien vesistä.

Suurisuolle Vaasan hallinto-oikeus määräsi ympärivuotisen kemikalointiaseman.

Parhaimmillaan kemikaali, rautasulfaatti, muuttaa veden lähes kirkkaaksi, poistaa tehokkaasti liukoisen humuksen. Kiintoaineen käsittelyyn yhtiö kaavailee toista kemikaalia.

Vapolla on nelisensataa turvesuota. Ympärivuotinen kemikalointiasema on 22 suolla.

Ukonilman jännitepiikit saattavat rikkoa laitteita. Kylmässä vedessä kemikaalit liukenevat hitaammin ja huonommin kuin lämpimässä. Kevään laimeat sulamisvedet voivat olla hankalia puhdistaa.

Yhtiön vuosikertomuksessa todetaan:

Kemikalointi on haastava, monimutkaisen annostelulaitteiston vaativa ja kallis erityismenetelmä — Kemikalointimenetelmä vaatii erikoisosaamista, jatkuvaa valvontaa ja on häiriöherkkä. Kemikaalit ja laitteiston toimintahäiriöt muodostavat myös ylimääräisen ympäristöriskin.

Ropolansuolla Etelä-Savossa kemikalointi muutti veden erittäin happamaksi ja rauta värjäsi alapuolista Kangasjärveä tummanpunaiseksi. Sittemmin vettä on alettu neutraloida käsittelyn jälkeen.

Oikeuden mukaan Suurisuolla veden pH on nostettava 6–7:ään ennen purkua vesistöön. Jälkineutraloinnissa hapanta vettä käsitellään esimerkiksi lipeällä tai kalkilla. Menetelmän kehitystyö on kesken.

Suurisuon turvevedet laskisivat ensiksi Moksinjokeen. Joessa elää Saarijärven reitin taimenen ensimmäinen tunnettu alkuperäiskanta. Jos vesi on liian hapanta, uhanalaiset lohikalat eivät lisäänny.

Moksinjoen mökkiläinen, professori Mikko Saikku sanoo, että kemikaloinnin ja jälkineutraloinnin testaamaton yhdistelmä muodostaa ”kohtuuttoman riskin” taimenille.

”Se mikä toimii laboratoriossa, ei toimi luonnossa 20–30 vuotta.”

”Ei tarvita kuin yksi kunnon epäonnistuminen jälkineutraloinnissa, niin se on taimenen loppu.”

Vapon resurssijohtaja Päivi Peronius muistuttaa, että Moksinjoen vesi on jo nyt hapanta.

”Vapo ei ole este taimenen säilymiselle”.

”Mutta emme voi ottaa vastuuta muista, jotka kuormittavat jokea.”

 

Vapon viimeisin lupaus uusista turvesoista vedenpuhdistamoina ei ole kääntänyt vastustajien mieliä.

Riidan ytimessä on vesi.

Suurisuon turvekenttä olisi reilut sata hehtaaria, 150 jalkapallokenttää. Turve jyrsittäisiin parin sentin kerroksina ja kuivattaisiin auringossa ja tuulessa ennen keruuta. Pystyttäisiinkö laajan, avonaisen alueen vesiä hallitsemaan ja puhdistamaan, kun taivaalta sataa kaatamalla tai talven lumet sulavat ja tulvivat?

Pelastetaan Reittivesien Jaakko Koppinen epäilee lopputulosta.

”Kun kattona on taivas, seinät ilmaa ja lattia turvetta, vedestä ei saa mitenkään puhdasta.”

Vaposta vesien käsittely toimii säässä kuin säässä. Ojia, altaita ja kemikalointiasemia tarkastetaan säännöllisesti, ja poikkeustilanteet raportoidaan ja tutkitaan.

Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny tunnistaa mökkiläisten epäluulon syyn.

”Ihmiset pelkäävät sitä, mistä heitä pelotellaan. On vaikea vaikuttaa tunteisiin faktoilla.”

 

Pylkönmäen kirkonkylästä, korkealta mäeltä, avautuu postikorttimaisema yli Karankajärven.

Suurisuolle on matkaa reilut kymmenen kilometriä.

Pylkönmäen raitilla ei puhuta Suurisuosta, ei ainakaan omalla nimellä. Tuhansia vuosia maan uumenissa kehittynyt turve jakaa perheitäkin. Toiselle veljelle se tarkoittaa hillamättäiden tuhoa, toiselle työtä.

Polttoaineen ostajat olisivat jo tiedossa, Jyväskylän kaupunki ja metsäjätti UPM. Vuodessa suolta lähtisi 500 täysiperävaunullista turvetta.

Suurisuo on pääosin ojitettu. Kolmasosa on säilynyt luonnontilaisena, arvokkaana aapasuona.

Mökkiyrittäjä Jukka Lauttamäki lopetti kirjeensä Vaasan hallinto-oikeudelle vuonna 2012:

Uudistan kaikki tässä lupa-asiassa aiemmin lausumamme ja toivovamme kannaltamme myönteiset ratkaisut niin, että voisimme säilyttää Pylkönmäen viimeisen merkittävän suoalueen koskemattomana jälkipolvien ihailtavaksi.

Lauttamäki ei koskaan ehtinyt kuulla kiistan viimeistä sanaa, korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä.

Syyskuussa 2014 hän kuoli vaikeaan sairauteen.

 

Korkein hallinto-oikeus käsitteli Suurisuon tapausta lokakuussa 2015. Päätöstä odotetaan lähikuukausien aikana.

 

Pikapala – ratkaisu vesistöpäästöihin?

Vapo on kokeillut uutta tapaa nostaa turvetta. Se voisi ratkaista kiistan turpeen vesistöpäästöistä.

Vuosina 2005–2010 yhtiö kehitti VTT:n kanssa pikapalaturvemenetelmän.

Kaivinkoneet nostivat paksun turvekerroksen kerralla ylös. Vain vähän suota oli auki, toisin kuin jyrsinturvetuotannossa, jossa turvetta nostetaan ohuina kerroksina laajalta alueelta. Siksi pikapalamenetelmän vesistövaikutus jäi pieneksi.

”Parhaimmillaan vain joitakin prosenttia tuotettua turvetonnia kohti”, sanoo hankkeen ympäristövaikutuksia tutkinut tutkija Niko Silvan Luonnonvarakeskuksesta.

Sittemmin Vapo on rakentanut ojien ja altaiden lisäksi pintavalutuskenttiä vesienkäsittelyn tehostamiseksi.

”Vaikka ottaisi pintavalutuskentän huomioon, pikapalamenetelmän vesistövaikutus olisi todennäköisesti selvästi pienempi”, Silvan sanoo.

Vapon kehityspäällikkö Niko Nevalainen sanoo, että sen todistamiseksi tarvittaisiin vuosien seuranta usealla suolla. Lopulta pikapalaturpeen jatkokehitys pysähtyi rahaan.

Hyvin märkä turve pitäisi pumpata kilometrin päähän asvalttikentälle kuivumaan. Yhden kuiva-ainekilon mukana käsiteltäisiin 5,5 kiloa vettä.

”Ja yksin asvalttikenttiä pitäisi rakentaa 3 000 hehtaaria, jos nykyinen jyrsinturvemäärä, noin 140 000 rekka-autokuormaa, korvattaisiin pikapalaturpeella”, Nevalainen vertaa.

Pikapalaturve on monin verroin jyrsinturvetta kalliimpaa, siksi se ei olisi polttoaineena kilpailukykyinen kivihiilen kanssa.

”Pikapalamenetelmä on työkalupakissa mutta ei työn alla.”