Synkkä ja valoisa aika: Toukokuu on itsemurhien huippusesonkia

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen itsemurha maksaa valtiolle noin kaksi miljoonaa euroa.
Kotimaa 20.5.2014 12:00
Kynttilätapahtuma itsemurhan tehneiden muistolle Diana-puistossa Helsingissä 18. marraskuuta 2012. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vuodenajan vaihtuminen talvesta kevääseen ja valon määrän lisääntyminen on suurimmalle osalle väestöstä piristävä ja positiivinen asia. Vaikeasta masennuksesta kärsivälle kevät voi kuitenkin olla synkkää aikaa, jolloin unihäiriöt, levottomuus ja ahdistus voivat pahimmillaan laukaista itsemurha-aikeet teoiksi.

Useat tutkimukset osoittavat kevään olevan maailmanlaajuista itsemurhasesonkia, jolloin etenkin miesten itsemurhat lisääntyvät huomattavasti. Kuukausittainen huippu on toukokuussa, jolloin suomalaismiehet tekevät 14 prosenttia tavallista enemmän itsemurhia. Naisten itsemurhat jakautuvat enemmän usealle vuodenajalle ja selvästi enemmän syysaikaan.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen kertoo kevätpaisteen aiheuttavan elimistön hormonituotannossa muutoksia, jotka voivat olla joillekin kohtalokkaita.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu