Supo antoi potkut seksiä autossa harrastaneelle poliisille

käräjäoikeus
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suojelupoliisi on antanut potkut virka-autossaan ja yleisissä tiloissa seksiä useita kertoja harrastaneelle poliisille. Aikaisemmin joulukuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 35-vuotiaan miehen seksin harrastamisesta virka-ajalla 20 päiväsakkoon, josta syntyi maksettavaa 600 euroa.

Käräjäoikeuden antama tuomio sai lainvoimaisuuden viime viikolla. Mies ei valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Supon kenttävalvontayksikössä työskentelevä poliisi myönsi oikeudessa teot, mutta puolustautui sillä, että seksiä harrastettiin kahvi- ja lounastauoilla. Hän oli myös ollut kaiken aikaa puhelimen tavoitettavissa. Supon käytäntöjen mukaan ruokatauotkin ovat kuitenkin työaikaa, joiden aikana palkka juoksee.

Mies korosti, että teko oli kokonaisuudessaan vähäinen. Hän myös kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Mies kertoi seksikumppanilleen olevansa poliisi, mutta ei paljastanut työskentelevänsä Supossa. Nainen ei tehnyt miehestä rikosilmoitusta. Sen sijaan suojelupoliisi teki omasta aloitteestaan asiasta tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjänvirastoon, koska kyseessä epäiltiin ns. poliisirikosta, eli poliisin tekemää rikosta.

Käräjäoikeuden mukaan mies oli kuitenkin rikkonut poliisilain ja valtion virkamieslain mukaista virkavelvollisuutta. Lisäksi tekoa pidettiin vahingollisena poliisin kohdistuvan luottamuksen ylläpitämisen kannalta.

Poliisimies siirrettiin aluksi Supossa toisiin tehtäviin. Häntä luonnehditaan poikkeuksellisen päteväksi kenttämieheksi.

Suomen Kuvalehden Supoa käsittelevät jutut