”Suota tämä on, välissä metsänrepaleita” – Hannes Heikuran kuvakertomus Litokairasta

Riitta Kylänpää
Kotimaa 5.10.2012 12:30


Kuva Hannes Heikura.

Katso Hannes Heikuran kuvakertomus Litokairasta täällä.

Litokaira upottaa ja eksyttää, mutta sieltä ei voi olla poissa. Veli Mertala antaa katseensa kiertää yli aavan suolakeuden.

Suo on pehmeää ja upottavaa ja tuoksuu lievästi mädältä. Tuulee kylmästi.

Kun vain ei kävisi kuin entiselle piispalle. Piispa väsyi seuraamaan Mertalan jälkiä ja hulahti hetteikköön. Mertala kiskoi mudalta löyhkäävän miehen suosta.

”Olen minä vetänyt hevosenkin suosta.”

Hän nousee pitkospuille, yli 33 000 hehtaarin laajuisen suojellun suoalueen ainoalle.

Edessä on mustaa liejukkoa, jonka päällä lelluu vesi. Vaivaisia heinätuppaita siellä täällä kuin riisipellossa, mutta Mertala arvelee, että ”perämaa” tulee tässäkin kohtaa nopeasti vastaan. Sitten kun liejukossa ei kasva mitään, se on viisasta kiertää.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien rajalla sijaitsevan Litokairan voi kulkea päästä päähän astumatta kovalle maalle. 37 kilometriä. Jos jaksaa, jos ei väsy. Leveyttä suojelualueella on kymmenisen kilometriä.

Pitkospuut päättyvät lintutornille.

Julma tämä hiljaisuus.

Katso Hannes Heikuran kuvakertomus Litokairasta täällä.

Keskustelu

Kiitos mahtavasta Litokairan hengen kuvauksesta tämän viikon SK:ssa. Hyvin tavoitettu alueen ainutlaatuisuus. Alueella käyneenä juttu oli pakko lukua kartan kera. Iso kiitos myös kuvaajalle.

Litokaira – paikka jossa en ole käynyt, mutta haluaisin kyllä, ehkä vielä joskus. Siksi katselin mielenkiinnolla SK:n kuvakertomuksen nettiversion kuvat.

Tekstiin ei ole kommentoitavaa, mutta kuvat! Kuvat, tunnustetulta ja korkealle arvostetulta sekä monin palkinnoin kruunatun kuvaajan teoksia. Ensin luin useampaan kertaan, todellako Hannes Heikura, sillä aiemmista reportaaseista ei ollut sitä tuttua otetta muu, kun kuvaajalle ominainen tumma sävyasteikko, ehkä jotkin rajaukset. Kaimako kenties, ei voi sellaista sattumaa.

Lehti-, muoto-, luonnon- ym. alojen kuvaajien on joskus vaikea ymmärtää tai arvostaa toistensa töitä, tähän olen valitettavasti törmännyt. On myös vieläkin ihmisiä joiden mielestä valokuvaus ei ole taidetta laisinkaan. Eikä se kaikki olekaan. Välillä eri alojen kuvaajien ajattelussa kuulee vähättelyä toisen aihepiirien kuvaajista. Onko se sitten sitä suomalaista kateuttakin – vaiko sielujen syövereistä kumpuavaa tervehenkistä kilpailuhenkeä.

Ajattelin, katsottuani useaan kertaan kuvat, onko tämä eräänlainen vitsi kuvaajalta, jopa mollaus erästä rakettimaisessa nousukiidossa olevaa kuvauksen alaa kohtaan? Ei kai sentään. Vai oliko aikaa varattu liian vähän projektiin, olivatko olosuhteet kuvaukseen epämukavat, vai mitä ihmettä. Ainahan inspiraatiota ei tule, mutta…

Niin, kuvakertomuksen kuvista. En usko että taiteellisuuden nimissä useammankin kuvan horisontti on vinossa (olkoonkin että osassa kuvista se johtuu osittain käytetyn polttovälin perspektiivistä) kun kyse ei ole nopeatempoisesta aiheestakaan. Tarkennus ei ole aina kohdallaan (esim. sivukuva soutajasta Tervonjärvellä). Nämähän ovat ainoastaan tekniikkaa, mutta kun, esim. useampi suomaisemakuvakin on sisällöltään mitäänsanomaton. ”Ilta Tervonsuolla” on kuin kenen tahansa kotialbumista.

Niin, tiedä sitten ja helppohan täältä ”rillien takaa on …” ja raukkamaisesti. Mutta lohduttavat nämä kuvat luonnonkuvauksen harrastajaa, eräällä mieltä lämmittävällä tavalla ;-).

Kaikella kunnioituksella!

Aleksiskiven päivänä

Katso Taivaalle
Nöyrry
Säiden mukaan
Älä hurjastele
Tiesi voi olla lyhyt
Ongi lohi
Ryöppyävästä
Koskesta
Rauhallisin mielin
Nuotion loimussa
Ajattele
Jumalaa
Elonkirjoa
Vainajia
Väkivallan
Niin raakaa todelisuutta
Lapinlahden nöyryytyksessä