Suostumuksen puute raiskauksen tunnusmerkistöön myös Suomessa? Oikeusministeri: malli on ”elämälle vieras”

Ministerin perustelut eivät vakuuta rikosoikeuden professoreita ja ihmisoikeusjärjestön asiantuntijaa.  

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

#metoo-kampanjan aikana on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö raiskauksen määritelmän perustua väkivallan sijaan suostumuksen puutteeseen. Erityisesti Ruotsissa keskustelu on ollut kiivasta, minkä seurauksena maan hallitus esitti joulukuussa 2017 suostumusperustaiseen malliin siirtymistä.

Suomessakin vaatimuksia on esitetty syksyn mittaan aiempaa enemmän.

Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi ja Olli-Poika Parviainen jättivät joulukuussa oikeusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa he vaativat suostumuksen puutteen lisäämistä seksuaalirikosten tunnusmerkistöön.

Käytännössä se tarkoittaisi, että seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai muuten osoittanut aktiivisesti halukkuutta olla mukana.

Nyt Suomen rikoslaissa raiskaus määritellään väkivallalla tai sen uhalla tapahtuvana pakottamisena.

Vuodesta 2014 lähtien raiskauksiksi on määritelty myös teot, joissa väkivaltaa tai sen uhkaa ei ole, mutta joissa tekijä käyttää hyväkseen sitä, ettei uhri kykene puolustautumaan tai ilmaisemaan tahtoaan esimerkiksi pelkotilan, sairauden tai tiedottomuuden takia.

 

Oikeusministeri Häkkänen torjuu ajatuksen lakimuutoksesta.

Perustelut ovat käytännössä samat kuin vuoden 2014 lainsäädäntömuutosten yhteydessä, jolloin suostumuspykälän lisäämistä rikoslakiin viimeksi arvioitiin.

”Tuolloin siihen ei päädytty useastakaan syystä, jotka ovat edelleen merkityksellisiä”, Häkkänen sanoo.

Oikeusministerin mukaan suostumusperustainen malli on ”elämälle vieras”, sillä käytännössä osapuolet harvoin nimenomaisesti ilmoittavat toisilleen suostuvansa sukupuoliyhteyteen, vaikka he siihen vapaaehtoisesti ryhtyisivätkin.

Lisäksi suostumukseen keskittyminen voisi hänen mukaansa johtaa siihen, että huomio kiinnittyisi nykyistä enemmän uhrin käyttäytymiseen.

Tämä voisi tehdä uhrin aseman entistä raskaammaksi rikosprosessissa.

”Se tarkoittaa sitä, että siirrytään no means no -ajattelusta yes means yes -ajatteluun.”

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen ihmettelee oikeusministerin ”elämälle vieras” -argumenttia. Hänen mukaansa vastauksesta paistavat läpi pölyttyneet asenteet.

Takana on oletusarvo, että naisen suostumus on ikään kuin jatkuvasti läsnä oleva, eikä sitä siten tarvitse erikseen selvittää. Suostumusperustaisessa mallissa tällainen ”default-ajattelu” poistuisi, hän sanoo.

”Se tarkoittaa sitä, että siirrytään no means no -ajattelusta yes means yes -ajatteluun. Ennen kuin suostumusta ei ole, ei pidä sivuuttaa tai mitätöidä toisen henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta.”

Amnestyn vuoden 2018 presidenttiehdokkaille teettämässä kyselyssä kaikki presidenttiehdokkaat perussuomalaisten Laura Huhtasaarta lukuun ottamatta olivat sitä mieltä, että suostumuksen puute pitäisi lisätä raiskauksen määritelmään.

Muun muassa presidentti Sauli Niinistön mukaan ”suostumuksen puute rangaistavuuden perusteena edistäisi sitä, ettei raiskauksia jää tuomitsemassa”.

 

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta oli vastaavilla linjoilla jo vuonna 2014.

Se kommentoi hallituksen esitystä toteamalla, että ”suostumuksen puutteeseen perustuva kirjoittamistapa korostaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuden loukkauksena”.

Valiokunta katsoi, että jatkossa rikoslain uudistuksia valmisteltaessa olisi syytä arvioida mahdollisuuksia kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä tähän suuntaan.

Samaa sanoo moni asiantuntija.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Sakari Melenderin mukaan suostumusperustainen malli vastaisi paremmin nykyaikaista ymmärrystä seksuaalirikosten luonteesta.

Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani puolestaan toteaa, että suostumusperustainen malli viestisi paremmin, mistä seksuaalirikoksissa on kyse.

Samalla varmistettaisiin kansainvälisten velvoitteiden täyttyminen aukottomasti.

Muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Suomen allekirjoittama Istanbulin sopimus korostavat suostumuksen puutteen merkitystä raiskauksen määrittelyssä. Sitä on alettu korostaa myös kansainvälisessä rikosoikeudessa.

”Kyllä tässä suurin este on naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden täysi tunnustaminen.”

Suomi on perinteisesti seurannut seksuaalirikoslainsäädännössä paljolti naapurimaiden, erityisesti Ruotsin, askelmerkkejä.

Kun raiskaussäännöksiä arvioitiin edellisen kerran, oikeusministeriö selvitti muun muassa muiden Pohjoismaiden, Saksan, Itävallan, Ranskan, Iso-Britannian ja Kanadan seksuaalirikoslainsäädäntöä.

Silloin yksi selvityksen johtopäätöksistä oli se, että pykälien kirjoitustapa kulkee paljolti linjassa sen mukaan, kuuluko maa anglosaksiseen vai mannermaiseen oikeusperinteeseen.

Anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, oli käytössä suostumusperustainen malli, kun taas mannermaisen oikeusperinteen maissa, kuten Saksassa ja Pohjoismaissa, ei.

Sittemmin Saksa on kuitenkin siirtynyt suostumusperustaiseen malliin ja Ruotsissakin asia on edennyt lakiesityksen tasolle. Miten nämä muutokset muuttavat Suomen suhtautumista?

”Mikäli Ruotsin lainsäädäntöehdotus toteutuu, on tarkkaan seurattava siellä uudistuksesta saatavia käytännön kokemuksia”, Häkkänen sanoo.

Häkkänen kuitenkin huomauttaa, että Ruotsin ehdotuksen lausuntopalautteessa useat lausunnonantajat ovat katsoneet, että ehdotettu lainsäädäntö johtaisi merkittäviin tulkintaepäselvyyksiin ja todistusoikeudellisiin ongelmiin.

Useat lausunnonantajat ovat painottaneet riskiä siitä, että oikeudenkäynneissä huomio kohdistuisi entisestään uhriin ja tämän toimintaan.

 

Amnestyn Oksasella on selkeä mielipide siitä, miksi lakimuutos ei ole Suomessa edennyt.

”Kyllä tässä selvästi suurin este on naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden täysi tunnustaminen.”

#metoo-kampanja on nostanut paljon epäkohtia esiin, mutta konkreettiset teot ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Suostumusperustaiseen raiskauslakiin siirtyminen olisi Oksasen mukaan yksi konkreettinen edistysaskel.

”Yksinkertaisesti se, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olemassaolo tunnustetaan, lisäisi luottamusta oikeuslaitoksen kykyyn toimia oikeudenmukaisesti raiskausrikoksissa ja näin edesauttaisi uhrin oikeussuojaa”, Oksanen perustelee.

Myös professori Melander epäilee väitteitä, joiden mukaan suostumusperustaiseen malliin siirtyminen lisäisi näyttö- tai tulkintaongelmia.

”Suostumuksen puute on raiskausrikoksissa aivan keskeinen tunnusmerkistötekijä. Olisi vaikea ajatella, että sen tuominen kriteeristöön toisi lisää näyttöongelmia verrattuna nykytilaan.”

Hän ei myöskään usko, että huomio kohdistuisi nykyistä enemmän uhriin ja tämän toimintaan.

”Tätä aina toistellaan, mutta tähän mennessä en ole vielä lukenut hyviä perusteluja sille, miksi näin tapahtuisi.”

Näyttö ja todistusongelmia lakimuutos tuskin kuitenkaan ratkaisisi, sanoo professori Tapani.

”Tuskin suostumusta saadaan niin yksiselitteisesti määriteltyä lakiin, että se kattaisi kaikki nämä tekotyyppien variaatiot.”