Suomi tarvitsee luovaa hulluutta – mistä sitä löytyy?

Kotimaa 22.10.2010 09:03
huuto Kuva Markus Pentikäinen.

Virallisesti Suomi halutaan brändätä kiiltokuvaksi muun maailman silmissä. Toiset tarjoavat vaihtoehdoksi luovaa hulluutta.

Suomen kansallista identiteettiä rakennetaan sen pohjalle, mitä meistä ajatellaan ulkomailla. Pitää saada lisää ulkopoliittista vaikuttavuutta, kehittää Suomen kiinnostavuutta investointikohteena ja lisätä Suomeen suuntautuvaa matkailua, todetaan Suomen maabrändityöryhmän toimeksiannossa.

Kaikki eivät usko virallisen tahon strategiaan. Heidän mielestään maahan kaivataan lisää aitoa ja omaperäistä hulluutta.

Åbo Akademin liiketalouden professori Alf Rehn ei innostu brändiajattelusta.

Rehnille brändi tarkoittaa sitä, että halutaan näyttää kivoilta ja mukavilta. Hän kaipaa täysin päinvastaisia asioita.

”Nyt tarvitaan rohkeutta erottautua muista ja uskallusta luopua järkevistä tavoista, siis hulluutta.”

Suomessa ei ole helppoa olla hullu.

”Me asumme ’järki-Suomessa’, jossa on vallalla Suomi-Filmi-ideologia. Olemme edelleen kiinni ’maalais-Suomessa’, jossa korkein arvo on usko järkeen.”

”Järkevyyden ideologia ja siihen liittyvä insinöörimentaliteetti ovat tulleet tiensä päähän”, Rehn julistaa.

Tyhmimpänä hän pitää haikailua uudesta Nokiasta.

”Ikään kuin seuraava askel olisi edellisen kopioimista. Nyt on heitettävä kaikki vanha menemään.”

Valtiotieteiden tohtori Anu Kantola pitää brändityöryhmän perustamista hyvin suomalaisena ratkaisuna.

”Halutaan ikään kuin vakuuttaa, että yksi, yhtenäinen kansakunta, jonka me olemme sotien jälkeen ankaralla työllä rakentaneet ja eläneet, on edelleen totta ja se on otettava vakavasti. Luovuutta väännetään aasialaiseen tapaan kansalliseksi innovaatiojärjestelmäksi. Luovuus toteutuu kunhan marssimme yhtenä rintamana.”

”Innovaatiosta on tullut hokema, joka menettänyt merkityksensä. Sillä, että yhteiskunnalliset päättäjät miettivät keskenään jotain maabrändiä, ei ole mitään vaikutusta siihen, miten tällä maalla oikeasti menee.”

”Uusia ideoita ei synny, kun energiat suuntautuvat byrokratian pyörittämiseen, strategiaprosesseihin, ajankäytön seurantajärjestelmiin, urakiertohankkeisiin.”

Näytelmäkirjailija Juha Siltasen mielestä taiteellisten riskien ottamista on turha odottaa niin kauan kuin tuottavuus on tärkein menestyksen mittari.

Siltänen karsastaa myös brändityöryhmän kuuluttamaa termiä ”luova hulluus”.

”Se haiskahtaa ammattitaiteilijan nenässä eläintenkesyttämiseltä, ja liittyy epäilyttävällä tavalla talouden kieleen.”

Keskiskertaisuuden vaatimus hävittää taiteesta kolme tärkeää ilmiötä: fiaskot, eliitin ja asiantuntevan kritiikin, Siltanen arvioi.

”Menestyshype on kuin tomusokeri, sen kanssa maistuu vaikka hikinen sukka.”

Kuvataideriitikko Otso Kantokorpi on samaa mieltä: ”Kulttuurissa hyötyajattelu synnyttää väistämättä samanlaisuutta.”

Säästäminen on johtanut hapuiluun ja kompromisseihin, vaikka niitä kulttuurissa ei nimenomaan saisi olla.

Sitä paitsi Kantokorpikaan ei usko, että luovuutta ja hulluutta voitaisiin tuottaa ”kansallisella järjestelmällä.”

”On tietysti helpompi elää fiksattujen luokitusten maailmassa, mutta juuri sellaisia vastaan taiteen pitäisi pystyä taistelemaan jollain hulluudella”. Kantokorpi sanoo.

Alf Rehnistä on alkanut tuntua siltä, että paras tapa olla luova on kieltää luovuus.

”Luovuuden ja innovaation piti olla dynamiittia, kuin murrosikäinen teini, mutta nyt nuo sanat on byrokratisoitu. Innovaatiosta puhuminen kuulostaa siltä kuin joku alkaisi laatia jotain ohjelmaa. Innovaatiosta on tullut söpö pupu, josta kaikki tykkäävät.”

Rehn tietää, ettei todellista luovuutta ei katsota hyvällä ”järki-Suomessa”, koska se ei ole ”kunnollista”.

”Oikea innovaatio edellyttää, että se herättää närää ja ärsyttää, synnyttää kitkaa ja uhmaa vanhaa. Sitä on vaikea hyväksyä.”

Lue lisää aiheesta SK:sta 42/2010.