Suomi alkaa palauttaa afgaaneja, vaikka väkisin – ”En voi viedä lapsiani takaisin taistelujen keskelle”

Suomi ja Afganistan solmivat lokakuun alussa palautussopimuksen niistä turvapaikanhakijoista, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

afgaanit
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaksi nuorta afgaaniäitiä Arefeh, 23, ja Jamina, 26, istuvat lapsineen Aavarannan vastaanottokeskuksen aulassa Kirkkonummella. Arefehin kuukauden ikäinen vauva Mahdi on kiedottu paksuun vaaleaan fleecehuopaan. Isosisko Elham, 4, värittää keskittyneesti prinsessavärityskirjaa.

Jaminan puolitoistavuotias tytär Aisha kieppuu äitinsä olalla.

Kumpikin perhe on vastikään saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Maahanmuuttoviraston mukaan perheet voivat turvallisesti palata Afganistaniin.

”Jos Afganistan olisi meille turvallinen, miksi ihmeessä me olisimme lähteneet sieltä”, Jamina kysyy.

”Jokainen elää mieluummin sukunsa keskellä kotimaassaan kuin pakenee toiselle puolelle maailmaa” Arefeh sanoo. ”Emme halunneet lähteä, meidän oli pakko.”