Pyhärannassa musta maa muuttui kellanruskeaksi, kun palaneet puut pudottivat neulasensa kesällä 2018.

Palon jälkeen

Lähes kaikki halusivat suojella Pyhärannan ison metsäpaloalueen, sillä Suomessa on sellaisia aivan liian vähän. Silti se ei onnistunut.

Pyhärannassa musta maa muuttui kellanruskeaksi, kun palaneet puut pudottivat neulasensa kesällä 2018.
Kotimaa 18.06.2020 06:00
Teksti Pauliina Penttilä kuvat Marjo Tynkkynen ja Esa Urhonen

Heinäkuun 18. päivä 2018 Varsinais-Suomessa oli helteinen, mittari näytti yli 30 astetta. Lämmintä ja kuivaa säätä oli jatkunut koko kuun. Kesäkuussakin oli satanut vain puolet normaalista.

Rauman eteläpuolella Pyhärannan Santtion kylällä metsä alkoi liekehtiä. Sen oli ehkä sytyttänyt metsäkoneen kipinä. Täyttä varmuutta ei koskaan saatu.

Sellaisia metsäpaloja on Suomessa harvoin. Rutikuivat puut roihahtivat kuin soihdut, tuuli heitti lieskoja latvuksesta toiseen.

Ruotsissa riehuivat suurpalot, ja sellaista alettiin pelätä Pyhärannassakin.

Kesti kolme päivää, että palo saatiin hallintaan. Lähes 50 ihmistä evakuoitiin kodeistaan.

Pyhärannan palo syttyi 18. heinäkuuta 2018. Kuivuus ja tuuli tekivät palosta rajun.

Pyhärannan palo syttyi 18. heinäkuuta 2018. Kuivuus ja tuuli tekivät palosta rajun.

Helikopteri nosti merestä sammutusvettä Pyhärannan edustalla heinäkuussa 2018.

Helikopteri nosti merestä sammutusvettä Pyhärannan edustalla heinäkuussa 2018.

Metsää paloi lopulta 40 hehtaaria. Jos paloalue olisi sadan metrin levyinen suorakaide, sillä olisi mittaa neljä kilometriä. Keskimääräisen suomalaisen metsäpalon laajuus on noin sadasosa tästä, satametrinen suorakaide jatkuu vain 40 metriä.

Kun palo alkoi, kulokauniaiset, noin sentin mittaiset kovakuoriaiset, aistivat sen heti. Niiden kuoppaelimet reagoivat palon aiheuttamaan infrapunasäteilyyn. Kuoriaiset lähtivät liikkeelle, matkasivat jopa kymmeniä kilometrejä.

Paikalle tuli myös muita kuoriaisia. Palon muokkaama puu ja siihen ilmaantuneet sienirihmastot maistuivat. Hyönteiset söivät ja munivat.

Kun palosta oli kulunut joitain päiviä, hiilenmustasta metsästä alkoi kuulua armoton nakutus. Tikat olivat saapuneet joukolla. Palanut kaarna rapisi maahan, ja sen alta linnut napsivat toukkia. Palokärkiä oli paljon, mutta todennäköisesti mukana oli myös pohjantikkoja, sillä ne viihtyvät paloalueilla.

Metsänomistajilla oli synkkää. Kahdeksan eri omistajan hallussa oleva metsä oli ollut arvokas, siellä oli kasvanut vuosikymmeniä vanhaa tukkipuuta. Laskennallinen arvo 400 000 euroa, arvioi metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäasiantuntija Markku Haapaniemi.

Nokinen puu ei kuitenkaan kelpaa sahoille. Sitä eivät huoli sellutehtaatkaan, joille menevästä kuitupuusta voi saada ainakin puolet tukin hinnasta. Hiiltynyt tavara kiinnostaa vain energiapuuta polttavia laitoksia, jotka maksavat usein korkeintaan viidenneksen tukkipuun hinnasta.

Näytti, että 400 000 euroa oli palanut alle 80 000 euroksi.

Sellaisia metsäpaloja on Suomessa harvoin. Rutikuivat puut roihahtivat kuin soihdut, tuuli heitti lieskoja latvuksesta toiseen.

Iso ja rajusti palanut, ehdottomasti suojelemisen arvoinen, sanoo Henrik Lindberg Pyhärannan paloalueesta. Metsätalouden tutkijayliopettaja Lindberg on tutkinut paloja ja polttamista 1990-luvulta saakka.

”Siitä asiantuntijat ovat yhtä mieltä, että tällaisia alueita pitäisi ilman muuta hyödyntää suojelussa. Ne ovat yksi metsäohjelman kohdekin.”

Suomessa palaa niin vähän metsää, että monet lajit ovat vaarassa. Kolme prosenttia uhanalaisista lajeistamme on suoraan riippuvaisia paloalueista. Lisäksi on luontotyyppejä, kuten paahteisia rinteitä, joita tuli aiemmin muokkasi valoisiksi ja kuiviksi. Kun näiden alueiden kasvit ja eläimet lasketaan mukaan, palojen puute vaikuttaa jo joka kymmenenteen uhanalaiseen metsälajiin.

Esimerkiksi huhtakurjenpolvet ovat harvinaistuneet. Niiden siemenet itävät vasta 45 asteen lämmössä. Kangasvuokot, kissankäpälät, kangasajuruohot ja monet niiden seurassa viihtyvät perhoset ja pistiäiset ovat vähentyneet. Luonnon monimuotoisuus kärsii, ja yhdenkin lajin väheneminen voi vaikuttaa lukuisiin muihin.

Vielä 1900-luvun alussa metsää paloi tuhansia hehtaareja vuodessa ja paloalueiden keskikoko oli yli 30 hehtaaria. 1950- ja 1960-luvulla palontorjunta tehostui. Nykyisin on harvinaista, jos metsää palaa yli tuhat hehtaaria vuodessa.

Joskus metsään iskee salama, mutta useimmiten palot johtuvat ihmisestä. Tuli karkaa nuotiosta tai metsäkone iskee kipinän kiveen. Joskus riittää huonosti sammutettu savuke.

Metsäpalovaroitukset ja valistus ehkäisevät syttymistä. Valvontalennot, tiheät metsäautotiet, paikalliset vapaapalokunnat ja metsien vaihteleva rakenne estävät palojen leviämistä.

Ilmastonmuutoksen myötä metsäpalot todennäköisesti lisääntyvät, ja viranomaiset varautuvat tiivistämällä yhteistyötään. Suomen metsäkeskus kehittää yhteiseen käyttöön metsäpalokarttoja. Ne kertovat, missä palot herkimmin syttyvät, miten alueelle pääsee ja mistä saa vettä – jota järvien ja lampien maassa on usein lähellä.

Palava metsä kuuluu peräti kolmen eri ministeriön tontille. Maa- ja metsätalousministeriön näkökulmasta tuli aiheuttaa tuhoa, sisäministeriön taas on huolehdittava, että palo saadaan sammutettua nopeasti. Ympäristöministeriön näkökulmasta palolla on myös arvoa.

Koska paloja on vähän, Lindbergin mukaan oikeastaan kaikki isot ja puustoiset paloalueet kannattaisi suojella.

”On vaikea kuvitella, ettei Suomessa löytyisi poliittista tahtoa ratkaista korvauskäytäntöön liittyviä ongelmia.”

Elokuussa 2018, reilu kuukausi palon jälkeen, Pyhärannan metsässä kasvoi koivu.

Elokuussa 2018, reilu kuukausi palon jälkeen, Pyhärannan metsässä kasvoi koivu.

 

Varsinais-Suomen ely-keskus oli kiinnostunut Pyhärannan paloalueesta. Sen olisi voinut suojella metsäohjelma Metson varoista 20 vuodeksi, minkä jälkeen se olisi voinut olla taas omistajiensa vapaasti käytettävissä.

Metsänomistajille olisi maksettu korvauksena energiapuun hinta.

Siihen suojeluasia kilpistyi.

Energiapuuta polttavat laitokset olivat kiinnostuneet Pyhärannan palaneista puista ja alkoivat kilpailla keskenään. Ne tekivät omistajille yhä korkeampia tarjouksia. Ely-keskus ei.

Valtiolla olisi kyllä rahaa suojella paloalueita. Esimerkiksi vuonna 2019 Metso-ohjelmasta maksettiin kaikkiaan 28 miljoonaa euroa erilaisia suojelukorvauksia.

Haluakin olisi.

”Olemme me kiinnostuneita suojelemaan näitä alueita. Luonnostaan palaneet metsät ovat erilaisia, olisi hyvä, että niitä saataisiin hyödynnettyä suojelussa”, sanoo luonnonsuojelun korvausasioista vastaava ylitarkastaja Esa Pynnönen ympäristöministeriöstä.

Silti suojelu ei Pyhärannassa onnistunut. Pynnönen selittää, että valtio voi maksaa vain metsän käyvän arvon. Luonnonarvosta ei voi maksaa, sillä se katsottaisiin julkiseksi elinkeinotueksi. Sen kieltävät EU:n säännötkin.

Lounametsän Markku Haapaniemen mielestä metsän arvo ennen paloa, 400 000 euroa, olisi sekin ollut pieni raha suojelualueesta.

”Turussa voi yksi omakotitalo maksaa enemmän.”

Ministeriön Pynnösen mukaan sellainen korvaustaso on mahdoton ajatus. Jos valtio korvaisi automaattisesti enemmän kuin palon jälkeisen käyvän arvon, se sotkisi sekä vakuutusyhtiöiden että energiapuufirmojen bisnekset.

Pynnönen muistuttaa, että suojelupäätöksen tekee lopulta aina metsänomistaja. Hän ei usko, että kaikki innostuisivat suojelusta, vaikka korvaussummat tuplattaisiin. Hänestä olisi kuitenkin ollut hyvä saada edes osa Pyhärannan alueesta suojeluun.

Pyhärannassa energiapuun hinta nousi lopulta peräti kolmannekseen tukkipuun hinnasta. Ne metsänomistajat, joilla oli palovakuutus, saivat lopulta kelpo summan metsästään. Suojelu olisi kasvattanut kaikkien tappioita.

Keväällä 2019 metsäkoneet tulivat Pyhärantaan ja kaatoivat Santtion kylän palaneen metsän.

Metsä olisi voinut toipua nopeammin, jos alue olisi suojeltu ja puut jätetty sijoilleen.

Kesäkuun alussa 2020 aurinko paahtaa hakkuuaukeaa.

Paikoin maanpintaa on äestetty rikki, jotta uusi metsä pääsisi paremmin kasvun alkuun.

Yhteen osaan aukiota on istutettu männyntaimia neljän metrin välein. Viisitoistasenttiset taimet ovat kellastuneet auringon alla.

Vähän matkan päässä on pikkuriikkisiä kuusentaimia, jotka on merkattu tikuilla. Niistä osalla on toivoa.

Toiselle reunalle on kylvetty männynsiementä. Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa etsii hiiltyneiden oksien, kivien ja harvakseltaan kasvavien koivunalkujen joukosta männyntaimia, mutta löytää vain muutaman. Siemenille on kovin vähän maata, tuli on polttanut ison osan maa-aineksesta ja jättänyt jälkeensä paljasta kiveä ja kalliota.

”Harmillista nähdä tällainen”, Vanha-Majamaa sanoo.

Hän uskoo, että metsä olisi toipunut nopeammin, jos alue olisi suojeltu ja palaneet puut jätetty sijoilleen. Ne olisivat varjostaneet maata edes hiukan. Kaatuneet, lahoavat puut olisivat nopeuttaneet kasvillisuuden palautumista. Nyt sammalten paluu voi kestää kymmeniä vuosia.

Vanha-Majamaan mielestä pysyvä suojelu olisi ollut paras ratkaisu, mutta määräaikainenkin kelpo vaihtoehto. Metsä olisi toipunut itsekseen.

Jo nyt kosteassa kohdassa kasvaa tiuha koivikon alku. Aikaa myöten koivun sekaan olisi tullut havupuita.

Vaikka alue on iso, sen reunoilla kasvavat kuuset ja männyt olisivat siementäneet pitkälle.

”Siemenet voivat kulkea keväthangilla seitsemänkymmentä, jopa sata metriä.”

Toki istutettu metsä kasvaa luonnontaimia nopeammin – jos se pääsee kasvun alkuun.

Nyt voi olla, että metsää on istutettava ja kylvettävä moneen otteeseen ennen kuin kasvu onnistuu.

Nuuksiossa ennallistettiin mäenlaki polttamalla kesällä 2015. Nyt lahopuuta riittää.

Nuuksiossa ennallistettiin mäenlaki polttamalla kesällä 2015. Nyt lahopuuta riittää.

Sotien jälkeen, vielä 1960-luvullakin metsää kulotettiin. Kun puut oli kaadettu, hakkujätteet poltettiin. Se auttoi metsää uudistumaan.

Myös kulotukset takasivat sopivia oloja kulokauniaisille, huhtakurjenpolville ja muille paloaluilla viihtyville lajeille.

Nykyään uuden metsän kasvua hakkuuaukeille vauhditetaan muokkaamalla maata. Kulotus on hankalaa ja kallista, siihen tarvitaan iso joukko ihmisiä ja paljon aikaa.

Vanha-Majamaan mielestä yksityismetsien kulotusta pitäisi tukea enemmän kuin nyt. Hän toivoo, että edes valtion talousmetsiä kulotettaisiin.

Joskus hakkuiden jälkeen poltetaan pieniä säästöpuuryhmiä. Se on halvempaa, helpompaa ja turvallisempaa kuin varsinainen kulotus.

”Alueet ovat kuitenkin niin pieniä, että luonto ei välttämättä juuri hyödy.”

Ennallistamisessa tuli etenee hitaasti, muutaman metrin rintamina.

Helena Lundénin työtehtäviin kuuluu etsiä Nuuksion kansallispuistosta alueita, joille tuli tekisi hyvää. Metsähallituksen suunnittelija valmistelee ja johtaa polttoja.

Kesinä 2015 ja 2011 poltettiin vierekkäiset paahderinteet Pikku-Parikkaan järven lähellä. Vanhaa talousmetsää ennallistettiin. Tuoreemmalla paloalueella puita on vielä paljon pystyssä, mutta ilmakuvasta näkyy, että keskellä aluetta niitä on laonnut enemmän. Siellä tuli oli voimakkaampi.

Lundénin mukaan ihmiset usein luulevat, että metsäpalot ovat sellaisia kuin Pyhärannassa. Tai Australiassa. Hallitsemattomia tulimeriä, jotka nielevät puut ja karkaavat milloin minnekin.

Jotkut ovat huolissaan tuhoutuvasta puusta, toiset luulevat eläinten paistuvan ja linnuston tuhoutuvan, kolmannet ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, neljännet tulen karkaamisesta.

”Eläimet säntäävät pakoon, ikinä en ole nähnyt yhdenkään palaneen. Linnunpesiä tuhoutuu puolentoista hehtaarin poltossa kaksi tai kolme. Jos saadaan poltettua alkukesästä, alueen linnut ehtivät pesiä uudelleen”, Lundén sanoo.

Ilmastonmuutosta Suomen palot ruokkivat niin vähän, että luonnon monimuotoisuus painaa vaakakupissa enemmän. Se, että tuli ei karkaa, on poltonjohtaja Lundénin vastuulla.

Useimmat metsäpalot, varsinkin ennallistamispoltot, ovat rauhallisia. Ne etenevät hitaasti pintapaloina, muutaman metrin levyisinä rintamina. Välillä maa vain savuaa, välillä liekit leimuavat puolitoistametrisinä. Kaasusytyttimellä sytytetään aina uusi rintama, kunnes koko alue on poltettu.

Jos eteen sattuu kuiva kuusi, sen alaoksat saattavat leimahtaa. Nuuksiossa kuusia kaadetaan ennen polttoa, jotta tuli pysyy aisoissa.

Männyt kestävät tulta hyvin, sillä niillä on paksu kilpikaarna suojanaan. Niistä iso osa säilyy metsäpaloista hengissä, jos maa ei pala syvältä ja juuristo vaurioidu liikaa.

Vaikka kansallispuistoissa on paloalueita, ne eivät yksinään riitä turvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Eikä polttaminen ole sielläkään halpaa tai yksinkertaista.

Kun Helena Lundén on löytänyt sopivan kohteen, sen valmistelut aloitetaan jo edellisenä kesänä.

Alueen ympäriltä kaadetaan puita, tehdään niin sanottu palokäytävä, joka estää tulta leviämästä. Riskipuut kaadetaan.

Polttoaikeista ilmoitetaan ajoissa alueen asukkaille. Lundén kokoaa polttoryhmän. Pienessäkin palossa paikalle on saatava kymmenen ihmistä ja varahenkilöitä täytyy olla.

Huhtikuussa Lundén alkaa odottaa sopivaa säätä. Kuivaa, ei liian tuulista. Nuuksiossa poltetaan mieluiten lounaistuulella, jotta savu ei painu puiston sisäosiin.

”Vuonna 2015 se kyttääminen jatkui heinäkuulle asti.”

Poltto lyödään lopullisesti lukkoon vasta edellisenä päivänä. Sitten ryhdytään toimeen: viedään pumppu lähimpään järveen, vedetään letkuja ympäri poltettavaa metsää, kastellaan alueen reunat. Kun tuli viimein sytytetään, yhdet kulottavat, toiset vahtivat.

Viimeksi Lundén jäi nukkumaan metsään, levitti vain makuualustan ja käpertyi siihen muutamaksi tunniksi. Poltonjohtaja halusi olla lähellä, jos tulisi ongelmia.

Kun palo on jatkunut riittävän kauan, se sammutetaan. Vartiointia on jatkettava seuraavaan kunnon sateeseen saakka. Sen Metsähallitus on ulkoistanut partiolaisille.

Palanut puu kelottuu pystyyn. Se kaatuu aikanaan, jos tuli on heikentänyt juuria.

Palanut puu kelottuu pystyyn. Se kaatuu aikanaan, jos tuli on heikentänyt juuria.

Nuuksiossa retkeilee vuosittain yli 300 000 ihmistä. Siellä syttyy paloja. Kesällä 2016 sattui kuitenkin harvinainen tapaus. Metsästä alkoi nousta savua, ja jälkeenpäin palon lähtöalueelta löytyi puu, jossa oli selvä ura. Salama oli sytyttänyt sen.

Lundénin mielestä metsä olisi saanut palaa. Takalan laavun yläpuolella sijaitseva korkea ja kuiva mäenlaki on paikka, jonka salama on saattanut sytyttää ennenkin. Palon olisi voinut vain rajata, jottei se olisi levinnyt lähiympäristöön.

Pelastuslaitos katsoi toisin, sillä sen tehtävä on sammuttaa. Tuli on riski.

Rajavartiolaitoksen helikopteri täytti sammutusvesisäkkinsä, lensi palavan metsän ylle ja pudotti kaikkiaan 40 000 litraa vettä. Metsä savusi ja höyrysi, maa-ainesta huuhtoutui kalliolta alarinteeseen ja tuli luovutti.

Sisältö