Suomessa kaikilla ei ole varaa hymyillä: Hammashoito ei ole jokamiehenoikeus

Kymmenelle prosentille väestöstä kasautuu kahdeksankymmentä prosenttia suun terveyden ongelmista.
Kotimaa 31.7.2016 13:00
Jenna Rinne, Juuso Herhi, Jenni Rautio ja Arto Korhonen. © Maija Tammi

Kun Jenna Rinne, 29, kuulee vitsin, käsi singahtaa oitis vasemmalle suupielelle. Sen puolen hampaita ei tee mieli esitellä.

”Viimeksi eilen joku mies baarissa alkoi ruotia ulkonäköäni”, hän sanoo. ”Ja tietenkin on kysytty, olenko käyttänyt huumeita.”

Mutta huumeista ei ole kyse. Vaan siitä, että hammasraudat vahingoittivat teini-iässä Rinteen hammaskiillettä niin, että pöpöt pääsivät valloilleen. Ja koska Rinne oli oikomishoitojen vuoksi alkanut pelätä hammaslääkäriä, hän vitkutteli sinne menoa viimeiseen saakka.

Nyt remontti maksaisi satoja, tuhansiakin euroja. Se on liikaa pienituloiselle yksinhuoltajalle. Vaikka Rinne tekee tällä hetkellä kahta työtä – arkisin henkilökohtaisena avustajana ja viikonloppuisin baarissa, yhteensä jopa 75 tuntia viikossa – säästöjä ei kerry tarpeeksi.

”Kolme hammasta olen saanut sentään korjatuksi”, hän näyttää ja hymyilee.

Käsi eksyy heti poskelle.

Viisi vuotta sitten tehdyssä Terveys 2011 -kyselyssä suomalaisia pyydettiin itse arvioimaan suunsa ja hampaidensa terveyttä. Enemmistö oli sitä mieltä, että heidän suunsa oli terve, hammashoidossakin he olivat käyneet kahden edellisen vuoden aikana.

Parempaa tulosta ei ole saatu koskaan historiassa.

Hyvähampaisten ääni kuuluu myös suun terveydenhuollon sote-kaavailuissa. Nyt nimittäin suunnitellaan, että hoito korvattaisiin tulevaisuudessa vain erityisryhmille kuten nuorille, vanhuksille ja diabeetikoille. Työikäisten aikuisten hammashoitoa ei sitä vastoin tuettaisi lainkaan, ja julkinen ja yksityinen hoito alkaisivat kilpailla keskenään.

Mutta entä kyselyn huonohampainen vähemmistö? Se kymmenen prosenttia, jolle kasautuu kahdeksankymmentä prosenttia suun terveyden ongelmista? Porukka, jota tällaiset kyselyt eivät edes tavoita?

”Terve suu ja terveet hampaat mielletään meillä ylellisyystuotteeksi”, hammaslääketieteen professori Liisa Suominen Itä-Suomen yliopistosta sanoo. ”Minusta ne ovat jokamiehenoikeus – osa terveyttä. Pitäisi ainakin olla, sivistysvaltiossa kun eletään.”

 

Suomi on suurten terveyserojen maa. Miksi – se on kysymys, johon tutkijat ovat yrittäneet löytää vastausta, sillä tuloerot ovat meillä yhä kohtuulliset.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen professori Ossi Rahkonen näyttää kaaviota, jossa verrataan terveys- ja tuloerojen suhdetta eri maissa. Suomea paremmin ovat pärjänneet jopa sellaiset maat kuin Unkari, Slovakia, Slovenia ja Viro. Eikä nyt voi syyttää sitä, että Suomessa ryypätään, koska niin ryypätään noissakin maissa – alkoholi nimittäin on määräävä tekijä terveyserojen synnyssä ja vaikuttaa olennaisesti elinajanodotteen eroon ylimmän ja alimman tuloviidenneksen välillä. Ero on suomalaisilla miehillä jo noin kaksitoista vuotta.

Myös suun terveyteen viina vaikuttaa, samoin tupakka ja makean syöminen.

Silti uudella alkoholilailla on tarkoitus helpottaa alkoholin saatavuutta, ja makeisvero aiotaan kokonaan poistaa ensi vuoden alussa. Ei tarvitse olla einstein päätelläkseen, mitä tapahtuu sen jälkeen suun terveydelle ja terveydelle ylipäätään. Sitä paitsi suomalainen mussuttaa jo nyt eniten karkkia Euroopassa, huikeat 14 kiloa vuodessa.

”Houkutukset lisääntyvät, mutta ihmisen omaa vastuuta korostetaan”, Rahkonen sanoo. ”Torjutaan ajatus, ettei kaikilla ole yhtäläisiä kykyjä hoitaa itseään.”

Erot kyvyssä hoitaa itseään näkyvät vaikkapa siinä, millä tavoin ihminen osaa valita, vaatia ja verrata eri terveyspalveluja. Siinä koulutettu keskiluokka suorastaan loistaa. Se ei jää tuppisuuna nutistamaan myssyään vastaanoton ovensuuhun, vaan uskaltaa puhua lääkärille kuten vertaiselleen. Professori Liisa Suominen kehuu keskiluokan kykyä niin sanottuun asiakkuuspuheeseen.

Toisin on kouluttamattoman huono-osaisen laita. Hyvä kun jaksaa raahautua hoidettavaksi.

 

”Köyhän tunnistaa hampaista”, tokaisi tuttu kuvataiteilija taannoin.

Taiteilija muisteli lapsuuttaan 1960-luvulla, jolloin yhteiskuntaluokan näki, kun suun avasi. Nyt hänestä tuntui, että oli palattu ajassa taaksepäin. Taiteilija oli sairastanut syövän ja tarvinnut säde- ja sytostaattihoitojen jälkeen hampaiden osaproteesin. Sen hankkiminen oli ollut työn ja tuskan takana, sillä yksityisellä puolella proteeseja tai implantteja ei korvata lainkaan ja julkisellakin puolella ne ovat arvokkaita.

Terveydenhoidon rajanvedot herättävät ihmetystä, närääkin. Minkä tähden kuulokojeen saa julkiselta, muttei silmälaseja? Miksi juurihoidosta saa Kela-korvauksen, muttei proteesista?

Silmälasien korvaaminen kuulostaa toki hurjalta, rillipäitähän riittää. Mutta niin riittää myös hampaattomia, vaikka heidän määränsä onkin vähentynyt. Esimerkiksi synnynnäiset hammaspuutokset ovat yksi yleisimmistä geneettisistä häiriöistä.

Suomalaisia vaivaavat entistä useammin myös kiinnityskudossairaudet gingiviitti ja parodontiitti. Miehistä vaivoja on jo kahdella kolmasosalla ja naisistakin noin puolella, monilla heti varhaisessa keski-iässä kolmenkympin jälkeen. Gingiviitti on ientulehdus, joka voi parantua jälkiä jättämättä, mutta parodontiitti on vakava kudossairaus, joka voi johtaa useiden hampaiden irtoamiseen.

Huono suun kunto vuotaa koko elämään. Sillä on yhteys sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoinfarkteihin, tulehtunut hammas voi aiheuttaa jopa verenmyrkytyksen. Myös henkistä puolta surkea purukalusto nakertaa. Itsetunto laskee. Risahampainen ei pärjää deittimarkkinoilla; pelkkä ihmisten ilmoille lähteminen saattaa ahdistaa. Jopa työmarkkina-asema heikkenee. Trendikahvilassa erikoiskahveja väsäävät neitokaiset eivät sattumalta ole sieviä – hupenevista työpaikoista käydään ankaraa kilpailua.

Ajan henkeä kuvaa muutos hammastahnamainonnassa. Seitsemänkymmentäluvulla mentiin terveys edellä ja slogan oli ”reikiä nolla”. Nyt luvataan helmenvalkoista dollarihymyä.

 

Helsinkiläinen sisustusarkkitehti Juuso Herhi, 26, käy välillä valkaisuttamassa hampaansa.

”Epäsäännöllisen säännöllisesti”, hän sanoo. ”Seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa oikomishoito.”

Yksityisillä klinikoilla tehtävät valkaisut maksavat pari–kolmesataa euroa. Oikomishoidon kustannukset riippuvat puolestaan hoidon vaativuudesta ja vaihtelevat runsaasta tuhannesta eurosta yli viiteentuhanteen euroon.

Ovatko tuollaiset hinnat hurjia? Herhi ei ainakaan tunnusta olevansa ”mikään kroisos”. Rahojaan voi hänen mielestään sijoittaa turhempaankin. Sitä paitsi huoliteltu ulkonäkö on muotoilijan käyntikortti. Plus hän on nuori. Ei ole vielä tarvetta juurihoidoille.

Julkisia korvauksiakaan Herhi ei toimenpiteilleen haikaile. Päinvastoin, hän olisi jopa valmis korottamaan joidenkin terveyspalveluiden omavastuuta. Hän antaa esimerkin: jos ihminen on välinpitämättömyydellään aiheuttanut vammansa, siitä saakin hiukan rokottaa.

”Monilta tuntuu unohtuvan, että meillä on Suomessa asiat sentään aika hyvin”, Herhi huomauttaa.

Riippuu toki siitä, mihin verrataan. Esimerkiksi Englannin ja Saksan rinnalla Suomi ei suun terveydessä kaikilta osin pärjää. Täällä on myös selvästi enemmän hampaattomia kuin muissa Pohjoismaissa.

Kun hoitojen korvattavuutta laajennettiin koko aikuisväestöön 2001–2002, uskottiin, että kaikkien suomalaisten suun terveys paranisi. Niin kävikin, terveyserot pienenivät, mutta tuoreen väitöskirjan mukaan vain joksikin aikaa.

Herää kysymys, minkä tähden.

 

Tällä kertaa eriarvoisuudesta ei voi syyttää työterveyshuoltoa – että se jättää muut kuin palkansaajat ulkopuolelle – sillä suuta ja hampaita ei työterveydessä hoideta. Selitystä eivät tarjoa myöskään sairausvakuutukset, sillä ne korvaavat vain tapaturmaiset hammasvahingot.

Yksi vastaus voi professori Liisa Suomisen mukaan piillä hoitoon pääsyssä: sattuuko saamaan omalta hammaslääkäriltään lähetteen julkiseen erikoishammashoitoon vai joutuuko teettämään oikomakojeensa tai proteesinsa yksityisellä. Aina potilas ei pääse julkiselle puolelle, vaikka erikoissairaanhoidon kriteerit täyttyisivätkin – eivätkä ne esimerkiksi kiinnityskudospotilaiden kohdalla välttämättä täyty. Lähetteen saamiseen vaikuttaa niin ikään hammaslääkärin arvio potilaan kunnosta sekä tieto siitä, pystytäänkö uusia potilaita ottamaan vastaan. Hammaslääkäripula on kyllä helpottanut, mutta julkisen puolen erikoishammaslääkäreistä on paikoin huutava pula.

Hintaero näiden kahden väylän välillä on joka tapauksessa valtava. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan terveyskeskuksen erikoishammaslääkäritaksa on tänä vuonna enintään 19,40 euroa, sen päälle toimenpidemaksu vaikkapa proteesista rapiat 150 euroa plus hammastekniset ja materiaalikulut. Yksityisellä samasta operaatiosta voi joutua maksamaan kymmenkertaisen hinnan.

Sote-kaavailutkaan eivät tunnu ratkaisevan hoitoväyläpulmaa. Keiden pitäisi kuulua ”erityisryhmiin”, jotka saavat maksuttoman suun hoidon?

”On esimerkiksi diabeetikkoja, joiden hampaat ovat hyvässä kunnossa, ja ikäihmisiä, jotka pärjäävät vallan mainiosti. Mutta ulkopuolelle jää joukko aikuisia, joiden tilanne on aivan kamala. Millä perusteella hoidettavat valitaan?” ihmettelee Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palkossa istuva johtava hammaslääkäri Taina Remes-Lyly.

”Toivottavasti ei ainakaan palata aikaan, jolloin valinta tehtiin täällä terveyskeskuksessa.”

Remes-Lyly on nähnyt ruohonjuuritasolla, mitä tapahtuu hoitomaksujen kohotessa. Kun yksityispuolelta on parina viime vuotena leikattu Kela-korvauksia 80 miljoonan euron edestä ja hinnat ovat muutenkin nousseet, väki pakkautuu julkiselle. Asiakkaita on sen jälkeen ollut jopa kolmanneksen enemmän. Joensuussa tilanne äityi viime syksynä suorastaan katastrofaaliseksi: jonossa oli yli neljätuhatta ihmistä.

Myös julkisella puolella hintoja on korotettu. Pelkkä hammastarkastus voi maksaa joissakin kunnissa jo 38 euroa. Vähävarainen lähtee hoitoon vasta kun hammasta särkee niin, ettei nukkumisesta tule mitään.

Hulppeiden hintojen vanavedessä markkinoille on ilmaantunut yhtä ja toista yrittäjää. Päivälehden etusivulla mainostetaan hampaanpaikkuumatkoja Budapestiin. Muuan helsinkiläisklinikka on lanseerannut viidentoista euron kiinteän kuukausimaksun, joka kattaisi liki kaikki vaivat hammaskiven poistosta juurihoitoon.

Samaan aikaan köyhät vaihtavat netin keskustelupalstoilla kokemuksia apteekin ”tiskin takaa” ostettavasta hampaiden itsepaikkuuaineesta (7,75 euroa). Sitä voi kuulemma tunkea virkkuukoukulla reikään kipua helpottamaan – ainakin siihen saakka, kunnes seuraava lapsilisä tai asumistuki rapsahtaa tilille.

 

Kätilö Jenni Rautio, 39, on kiikuttanut hammaslääkärille pikkuauton arvosta rahaa.

”Kun useimmat ihmiset miettivät ennen matkaa, tuliko nyt pakatuksi kaikki mukaan, minä mietin, pitäisikö pistäytyä vielä varmuudeksi hammaslääkärillä.”

Rautiolla on pitkä hoitohistoria. Alakoulun toisella luokalla revittiin maitohampaita pysyvien tieltä. Sitä seurasi varsinainen oikomishoito. Hoito kesti ja kesti, kunnes ylioppilaskeväänä Rautio sai tarpeekseen. Ei enää ikinä yökojeita, kumilankoja, retentiokaaria, purentakiskoja…

Onnetonta kyllä, hampaat myös reikiintyivät, puunasi niitä sitten miten ahkerasti tahansa. Rautiolle on tehty peräti kahdeksan juurihoitoa, ensimmäinen jo 17-vuotiaana. Ja kun raskaudet heikensivät hampaita entisestään, piti teettää jo pari implanttia.

Hinnat vain hirvittävät. Yksi implantti jälkihoitoineen maksaa Rautiolle lähestulkoon kuukauden nettopalkan verran. Hammaslääkäriin pitää vasiten säästää.

Voisiko se, että hinnat alkavat ahdistaa jo keskiluokkaakin, kanavoitua poliittiseksi paineeksi? Ja mitä siitä seuraisi?

”Jos keskiluokka alkaisi tosiaan vaatia päättäjiltä halvempaa hoitoa, köyhä vähemmistökin voisi hyötyä siitä”, sanoo professori Ossi Rahkonen hippu toiveikkuutta äänessään.

Sitä hän sen sijaan epäilee vahvasti, että sote-ehdotuksen valinnanvapaus ja kilpailuttaminen tekisivät kansan terveemmäksi.

 

Arto Korhosen, 74, eläke on pieni, eikä sähkömiehen palkkakaan ollut aikoinaan päätähuimaava. Silti Korhonen kävi kolmenkymmenen vuoden ajan hoidattamassa hampaansa ”Eevalla”. Eevalla oli yksityisvastaanotto, sellainen pieni, joita terveysalan ketjuyritykset ajavat nyt kilvan konkurssiin. Hammaslääkärin työvoimakulut ovat suuret ja välineet maksavat, yksi tuoli omakotitalon verran.

Kun Eeva jäi eläkkeelle, Korhonen siirtyi hänen seuraajansa asiakkaaksi.

”Kolme kertaa vuodessa tsekataan ja putsataan hammaskivi. Tällä tavalla, säännöllisellä hoidolla, olen välttänyt isommat juurihoidot”, Korhonen sanoo.

Käyntikerta maksaa noin seitsemänkymppiä. Korhonen jättää mieluummin parturin väliin.

Miksei hän sitten käy julkisella, jossa pääsisi halvemmalla? Korhonen ei osaa sanoa, hänellä on mielikuva, että viime vuosituhannen puolella ”selväjärkinen ihminen” ei julkiselle edes päässyt. Puhumattakaan nuoruuden 60-luvusta, jolta lienee peräisin monia sukupolvia traumatisoinut rallatus paikasta ihanasta, koulun hammasklinikasta. Silloin oli Korhosen mukaan vielä tavallista, että kipeä hammas vedettiin muitta mutkitta irti.

Se on totta. Niin professori Liisa Suomisen mukaan todella tehtiin.

Hammashoitoa kuormittaa nyt Korhosen oma, suuri ikäluokka. Kun sitä edeltävän sukupolven rippikoululaiselle tai juhannusmorsiamelle teetettiin vielä lahjaksi tekohampaat, suurella ikäluokalla on yhä omat hampaat tallella. Niitä pitää hoidattaa.

Korhosella oli Eeva-lääkäriinsä luottosuhde. Eeva kutsui tietyin välein hammastarkastukseen, ja Korhonen totteli. Tällainen hoitosuhde olisi Palkon asiantuntijan Taina Remes-Lylyn mukaan ihanteellinen. Toki potilaan tiedot näkyvät sähköisessä järjestelmässä nytkin ja uusi lääkäri voi niihin perehtyä, mutta se ei Remes-Lylyn mielestä ole sama asia.

Monelle olisi hyödyksi, jos terveydenhoitojärjestelmä huolehtisi ihmisestä tällä tavoin, muistuttelisi, lähettelisi kutsuja. Professori Liisa Suomisen mukaan pitäisi ennen muuta satsata ilmaiseen ehkäisevään suunhoitoon. Eniten siitä hyötyisivät huono-osaisimmat, jotka usein ovat kaikkein passiivisimpia. Huono-osaista pitäisi tulla lähelle, hänet olisi melkein haettava kotoaan.

Se vain, että tällainen ajattelu ei tällä haavaa ole huudossa. Valistus koetaan holhoamiseksi, sääntelyksi. Ja sääntelyä halutaan purkaa. Nyt julistetaan, että aikuisen ihmisen pitää saada tehdä vapaasti omat valintansa. Sote-uudistustakin mainostetaan valinnanvapaudella.

Valinnanvapaus vain ei taida koskea koko kansaa.