Suomen presidentit vertailussa: Kuka on ollut suurin päällikkö?

Dosentti Seppo Tiihonen arvioi presidentit Kanava-lehdessä.
Kotimaa 21.4.2014 08:30
Seppo Tiihonen
Presidentti Urho Kekkonen Minnesotan Cloquetissa Yhdysvalloissa syksyllä 1961. Vieressään puoliso Sylvi Kekkonen. © Kalle Kultala / LEHTIKUVA

Kirjoitus on julkaistu Kanava-lehdessä 2/2014.

 

Suomen presidenteistä on kirjoitettu juridisia tutkimuksia ja elämäkertoja. Yhdysvalloissa presidenttien tutkimus on moniulotteisempaa. Myös johtamisen tutkimuksella on siellä pitkät perinteet.

Yhdysvalloissa keskustellaan aina presidentinvaalien yhteydessä hyvältä presidentiltä vaadittavista ominaisuuksista ja pohditaan ketkä ovat olleet hyviä. Arvioinnin perusteet vaihtelevat, mutta tietyt kriteerit ovat vakiintuneet ja tulleet yleisesti hyväksytyiksi.

Robert Dallekin mukaan historiaan jääneillä presidenteillä on ollut visio, he ovat olleet poliittisia pragmaatikkoja ja ovat saavuttaneet kansallisen yksimielisyyden. Heillä on ollut suora suhde kansalaisiin eli kansalaisten tuki ja heidän toimintansa on ollut uskottavaa.

Robert W. Merry painottaa kolmea kriteeriä. Ne ovat poliittisen perspektiivin taju, joka tarkoittaa kunkin ajankohdan tilanteen vaatimuksia eli kykyä muotoilla itselleen realistinen käsitys yhteiskunnan tilasta, ihmisten huolista ja toiveista. Myös Merry nostaa listalle kyvyn konkretisoida kansakunnan linja. Kolmanneksi hän ottaa kyvyn saada kansakunta kulkemaan visiossa määriteltyyn suuntaan.