Suomen on turha ylpeillä ruoantuotannon ympäristöystävällisyydellä – Professori lyttää Marinin hallituksen henkselien paukuttelun

Suomi saarnaa maailmalla ruokajärjestelmien kehittämisestä, vaikka kotimaassakin olisi vielä paljon korjattavaa, sanoo agroekologian professori Juha Helenius.
Kotimaa 20.10.2021 07:28
Peltojen äestystä Tuusulassa toukokuussa 2020. Kuvituskuva.
Peltojen äestystä Tuusulassa toukokuussa 2020. Kuvituskuva. © Jussi Nukari / Lehtikuva

Sanna Marinin (sd) hallitus pyrkii ohjelmassaan esiintymään kestävän maatalouden ja ruoantuotannon edistäjänä. Samaa viestiä hallitus on vienyt myös kansainvälisille areenoille.

YK järjesti syyskuun lopulla historiansa ensimmäisen ruokajärjestelmähuippukokouksen Food Systems Summitin, YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

YK haluaa muuttaa ruoan koko polun tuotannosta kuluttajan lautaselle ympäristöystävälliseksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi vuoteen 2030 mennessä. Samalla tavoitteena on poistaa maailmasta nälkä.

Kokouksen valmisteluvaiheessa Suomi toi aktiivisesti esiin omaa kouluruokaosaamistaan, korosti kokonaisvaltaista lähestymistapaa ruokajärjestelmäkysymyksiin ja esitteli maaperän hiilensidontaan liittyviä innovaatioitaan.

Suomella ei kylläkään olisi varaa henkseleiden paukutteluun, sanoo Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja, agroekologian professori Juha Helenius. Maamme ruokasektori kärsii yhä monista ongelmista, ja sen ekologinen tase on yhä rutkasti negatiivinen. Suomen tulisi pyrkiä uudistuksiin paljon nykyistä voimakkaammin.

”Mitään radikaalia muutoshalua ei näy. Suhteessa luontoon elämme edelleen teollisen vallankumouksen perintöä.”

”En ole huomannut nykyhallituksen aikana läpimurtoja tässä asiassa. Se, että ollaan etanoista nopein, ei riitä.”

 

Maailma tuottaa tällä hetkellä ruokaa periaatteessa koko ihmiskunnan tarpeisiin. Silti nälkäänäkevien määrä kasvoi viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen, noin 811 miljoonaan. Samaan aikaan kolmannes maailmassa tuotetusta ruoasta menee hävikkiin.

Ruoantuotanto ja siihen liittyvä logistiikka, teollisuus ja kauppa lukeutuvat suurimpiin metsätuhojen ja biodiversiteettikadon aiheuttajiin sekä aiheuttavat jopa kolmasosan ihmisen tuottamista kasvihuonepäästöistä. Lannoiteravinteet kuormittavat vesistöjä ja maaperää.

Suomessa ei juuri kärsitä nälästä, mutta elintarviketuotanto -teollisuus ja -kauppa aiheuttavat ilmastohaittoja ja luontokatoa myös täällä.

Hallitus julkaisi vuonna 2020 selonteon Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa esiteltiin keinoja, joilla hallitus pyrkii YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

Toimenpiteinä mainitaan muun muassa kestävään ruoantuotantoon kohdistettavat maataloustuet, kansallisen ilmastoruokaohjelman laatiminen, hävikkiruoan vähentämistiekartan valmistelu, kansallisen luomustrategian päivittäminen, turvemaiden raivauksen vähentäminen sekä hiilen sidontaa lisäävien viljelytekniikoiden, kuten kosteikkoviljelyn, edistäminen.

Osa toimenpiteistä on valmiina, mutta suurin osa vasta valmisteltavana. Osa on sidoksissa EU:n tuleviin päätöksiin.

Juha Heleniuksen mukaan toimet ovat sinänsä hyviä, samoin kuin elintarviketeollisuuden, vähittäiskaupan ja MTK:n omat toimintaohjelmat hiilipäästöjen ja ruokahävikin vähentämiseksi.

Mutta mikäli ongelmiin haluttaisiin oikeasti puuttua, tarvittaisiin huomattavasti järeämpiä keinoja.

 

Ensimmäiseksi olisi lopettava kokonaan runsaasti kasvihuonepäästöjä tuottava turvepeltojen raivaus, Helenius sanoo. Nykyinen tukipolitiikka ei tässä auta, sillä se päinvastoin kannustaa raivaamaan uusia turvepeltoja.

Toiseksi olisi estettävä viljanviljelyn ja eläintuotannon alueellinen eriytyminen. Heleniuksen mukaan nykytilanne vaikeuttaa eläintuotannon sivutuotteisiin kuten lantaan perustuvaa luontaista ravintokiertoa.

”On ekologisesti kestämätöntä, että peltokasveja ravitaan yhä keinolannoitteilla sen sijaan, että ylläpidettäisiin peltojen multavuutta eloperäisillä kierrätyslannoitteilla. Nyt ruokaprosessissa otetuista ravinteista ja orgaanisesta hiilestä suuri osa jää kokonaan hyödyntämättä.”

Kolmas, vielä suurempi ongelma on jatkuva pyrkimys yhä suurempiin ja erikoistuneempiin maatiloihin ja tuotantolaitoksiin.

Asiaa perustellaan taloudellisella kilpailukyvyllä, mutta jos luontokatoa halutaan estää, trendi tulisi kääntää ympäri, Helenius sanoo.

Nykymallissa tuotteita ja raaka-aineita rahdataan edestakaisin satojen kilometrien matkoja. Se on ilmaston, biodiversiteetin ja maaseutuyhteisöjen kannalta järjetöntä.

Tilalle Helenius ehdottaa kiertotalouteen perustuvia paikallisjärjestelmiä. Käytännössä kyse olisi maatalouden, elintarvikejalostuksen ja bioenergian tuotannon yhteistyöstä. Heleniuksen mukaan se johtaisi myös tuotantokustannusten laskuun, mikä tekisi nykyistä pienemmistä ja luontoystävällisistä tiloista kannattavia.

”Tämä ei ole haihattelua. Tutkimuksista tiedetään, että tilojen ja maatalousalueiden tuotannon monipuolistuminen palauttavat lajimonimuotoisuutta ympäröivään maisemaan ja siten parantavat haavoittunutta elonkirjoa. Monimuotoisuus luo monimuotoisuutta.”

 

Näin laaja muutos ei onnistu suosituksilla ja vapaaehtoisilla sitoumuksilla, Helenius sanoo. Tarvitaan myös pakottavaa lainsäädäntöä ja oikein suunnattuja tukia.

Ympäristöystävällinen toiminta on kannattavaa vain, jos maataloustuet kannustavat ympäristöä hyödyttäviin ratkaisuihin. Lisäksi tuottajahinnat on nostettava kestävälle tasolle.

”Suomessa ruoka ei koskaan ole ollut niin halpaa kuin nyt suhteessa keskimääräisiin tuloihin. Olemme tottuneet siihen, että ruokaa ostaessamme emme ajattele tuotanto-olosuhteita. Ekologisten ja sosiaalisten arvojen polkumyynnin tulee päättyä.”

Lisäksi Helenius kaipaa maatalouteen teollisuuden hiilikaupan kaltaista markkinajärjestelmää.

”Ymmärrän maataloutuottajien vastahankaa, jos heiltä vaaditaan luontoa tukevia palveluita kuten hiilen sitomista maaperään, mutta palvelun vaatimasta lisätyöstä ei makseta mitään.”

Suuria kansallisia muutoksia vaikeuttaa kuitenkin se, että Suomi on osa kansainvälisiä ruoka- ja raaka-ainemarkinoita. Myös EU:n ruokajärjestelmä, maatalouspolitiikka ja tukipäätökset vaikuttavat olennaisesti. Suomen on hyväksytettävä myös omat kansalliset maataloustukipäätöksensä Eu-komissiolla.

EU:ssa linjataan parhaillaan seuraavan seitsenvuotiskauden maatalouspolitiikkaa. Vaikka ympäristötietoisuus on kasvanut myös Brysselissä, valmistelusta kantautuneet tiedot ovat olleet Heleniukselle pettymys: luontonäkökulmaa ei edelleenkään oteta tarpeeksi vakavasti.

”Onneksi meillä Suomessa on jonkin verran omaa liikkumavaraa.”

 

Ohjelmassaan Marinin hallitus laskee sen varaan, ettei kestävien ratkaisujen tavoittelu vaadi jatkuvasta talouskasvusta luopumista.

Helenius ei tähän usko. Massiivinen tutkimusnäyttö osoittaa, ettei ympäristökestävää talouskasvua ole olemassa, hän sanoo.

”Tähän asti talouskasvu on aina tarkoittanut luonnonvarojen käytön kasvua. Miten kasvu voi olla kestävää, jos se perustuu kulutuksen kasvuun? Kaikki ostamamme hyödykkeet, laitteet ja tarvikkeet perustuvat ekosysteemeistä sadoksi korjattuihin tai maasta kaivettuihin raaka-aineisiin.”

”Kasvulle on löydettävä uusi sisältö ja mittarit, asetettava rajat siihen, mikä on hyvinvoinnille riittävää ja ekologisesti mahdollista.”