Suomen muka surkea kilpailukyky on jo parempi – silti Sairaanhoitaja-Sari kummittelee keskusteluissa

Kilpailukyky kilpailijamaihin nähden paranee. Myös paikallinen sopiminen auttaisi, uskovat Juhana Vartiainen ja Antti Kauhanen.
Kotimaa 24.8.2016 18:39

Suomessa on toteutettu maltillista palkkapolitiikka jo muutama vuosi. Pahimmat kilpailijamaat tai maat, joihin ekonomistit jatkuvasti Suomea vertailevat, lähinnä siis Saksa ja Ruotsi, ovat tehneet huomattavasti suurempia palkankorotuksia.

Suomalaisten palkat nousivat vuosina 2014 ja 2015 yhteensä 1,3 prosenttia. Ruotsissa korotus oli 4,6 prosenttia ja Saksassa 5,8 prosenttia. Kyse on yleisistä sopimuspalkoista.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo on tutkimuksissaan keskittynyt muun muassa palkkoihin ja kilpailukykyyn.

Sauramo arvelee, että vuoden 2016 osalta palkka-asetelma on samankaltainen kuin parina edellisenä vuonna ja kiky-sopimuksen vaikutuksesta myös lähitulevaisuuden sopimuskorotusten taso on Suomessa alhaisempi kuin Ruotsissa ja Saksassa.