Metsä määrää

Suomessa metsien kasvu pieneni ensimmäisen kerran yli 50 vuoteen. Se voi tutkijan mukaan tuhota hallituksen hiilineutraalisuustavoitteet. Tätä eivät keskustan ja vihreiden ministerit usko.

päästöt
Teksti
Mikko Niemelä

Suomen metsiä on mitattu ja tilastoitu jo sata vuotta, vuodesta 1921 alkaen. Juhlan kunniaksi valmistui kolmastoista valtakunnan metsien inventointi (VMI), mittaustulokset vuosilta 2014–2020.

Mittaustulos on historiallinen, sillä Suomen metsien kasvu pieneni ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Etenkin mäntyjen kasvu pieneni. Luonnonvarakeskus Luken tutkijat kertoivat, että kasvu väheni edellisestä mittausarviosta 4,3 miljoonaa kuutiometriä. Kuutiomäärä vastaa 86 000:ta rekka-autollista puuta, kun yhteen rekkaan lastataan 50 kuutiometriä esimerkiksi tukkeja.

Silti Suomen metsät kasvoivat mittausjaksolla 103,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mikä on määrällisesti paljon. Määrä vastaa lähes 2,1 miljoonaa rakkalastillista puuta.

Vaikka kasvu on pienentynyt, puiden kokonaispoistuma oli tutkijoiden mukaan keskimäärin 83 prosenttia kasvusta. Tämä tarkoittaa, että puuta kasvaa enemmän kuin sitä hakataan. Poistumaan lasketaan myös puuston luonnollinen kuolema.