Suomen lohikesä ei ollut hassumpi: Tornionjokeen nousi yli 65 000 kalaa – myöskään ”zombielohien” määrä ei ollut poikkeuksellinen

Lohen nousumäärät vaihtelevat vuosittain jopa kymmenillätuhansilla yksilöillä. Vuoden 2019 nousumäärä oli 2010-luvun kolmanneksi suurin.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lohien nousumäärä Simo- ja Tornionjokeen kasvoi kesällä 2019 parilla kymmenellä tuhannella vuosiin 2018 ja 2017 verrattuna. Luonnonvarakeskuksen (Luke) kaikuluotainlaskelmien mukaan Tornionjoen keski- ja yläjuoksuille on noussut yli 65 000 lohta touko–syyskuun 2019 aikana.

Lohen nousumäärä on 2010-luvun kolmanneksi suurin: 2014 ja 2016 lohia havaittiin yli 100 000 kappaletta.

Simojokeenkin polski touko- syyskuussa yli 3 500 lohta, mikä on mitatun nousuhistorian toiseksi paras lohivuosi. Vuonna 2016 Simojoelle nousi yli 5 000 lohta.

”Kaikuluotaimissa havaitut lohimäärät ovat olleet tänä kesänä lähempänä odotuksia kuin kahtena edelliskesänä, joten voi sanoa, että tilanne on normalisoitunut”, Luken erikoistutkija Atso Romakkaniemi sanoo.

Nousevien lohien määrässä on vuosittain jopa kymmenien tuhansien kalojen vaihtelu. Määriin vaikuttavat merelle vaeltaneiden poikasten luontaisen eloonjäännin vaihtelu, merikalastuksen määrä ja kutuvaelluskesää edeltävän talven lämpötila.