Entistä parempana verkossa

Suomen Kuvalehti julkaistaan tuoreempana ja elävämpänä kuin koskaan.

Suomen Kuvalehti
Teksti
Pauliina Penttilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti uudistuu verkossa. Perjantaina 24. marraskuuta kello 6.00 ilmestyy ensimmäistä kertaa Viikon lehti, nettiin suunniteltu ja sen ominaisuuksia hyödyntävä versio Suomen Kuvalehdestä.

Viikon lehden ansiosta SK:n digitilaajat pääsevät nyt jo perjantaiaamuisin lukemaan lehdestä versiota, joka on näyttävä, värikäs ja monipuolinen.

”Kokonaisuus sisältää joka viikko liikkuvaa kuvaa, animoitua grafiikkaa tai muita ominaisuuksia, joihin paperi ei taivu”, kertoo päätoimittaja Ville Pernaa.

Uudesta Viikon lehdestä löytyvät kaikki samat jutut ja palstat kuin paperilehdestäkin – jopa ristikot ja tehtävät voi tehdä verkossa – mutta lisäksi Viikon lehti on painettua lehteä elävämpi, tuoreempi ja laajempi.

Verkkolehden juttuja voidaan päivittää sen ilmestymiseen saakka eli se on ajantasaisempi kuin yksikään painettu aikakauslehti. Jutut voivat myös sisältää lisätietoja tai -elementtejä, jotka eivät painettuun lehteen ehtineet tai mahtuneet.

 

Uudistuksen myötä Suomen Kuvalehti kulkee lukijan mukana kaikkialle. Suunnittelussa on otettu erityisesti huomioon, että yhä useampi SK:n tilaaja lukee juttuja puhelimen näytöltä.

”Digikäyttäjistä jo yli puolet seuraa Suomen Kuvalehteä mobiililaitteen kautta. Nyt se SK mahtuu oikeasti taskuun”, Pernaa sanoo.

Esimerkiksi Viikon lehden grafiikat suunnitellaan aina niin, että niitä on helppo tutkia erikokoisilta näytöiltä.

Paperilehdessä julkaistut kuvat näyttävät Viikon lehdessä entistäkin kiehtovammilta. Niitä kannattaa katsoa pitempään: joskus vesi voi virrata tai lippu liehua tuulessa.

Uuden digitaalisen lehden jutuista selviää aiempaa paremmin, mistä jutuissa esitetyt tiedot ovat peräisin, sillä teksti sisältää enemmän linkkejä tiedon lähteisiin.

 

Viikon lehti on kaikkien lehden digitilaajien käytössä, samoin kuin päivittäin lisää uutta luettavaa sisältävä Suomenkuvalehti.fi-sivustomme.

Tähän saakka käytössä ollut Digilehti poistuu, kun tilalle tulee paremmin verkon ominaisuuksia hyödyntävä Viikon lehti.

Näköislehti eli paperilehden digitaalinen, pdf-muodossa oleva kopio sen sijaan säilyy. Sen voi myös ladata laitteelle silloin, kun lukee lehteä ilman verkkoyhteyttä.

Koska suomalaiset käyttävät paljon internetyhteyksiä, Viikon lehtikin hyödyntää niitä. Siksi sitä ei voi ladata laitteelle ja lukea offline-tilassa, ilman verkkoyhteyttä.

Viikon lehden juttujen jakaminen sosiaalisessa mediassa käy kätevästi sivustolta löytyvillä painikkeilla. Kun digitilaaja on kirjautunut palveluun ja jakaa jutun linkin, sen saaneet pääsevät lukemaan sisällön maksutta.

 

Uudistuminen ei lopu tähän. Viikon lehteä kehitetään edelleen.

Jos haluat antaa palautetta ja tehdä ehdotuksia, lähetä viesti SK:n toimitukselle joko sähköpostilla osoitteeseen suomenkuvalehti@otava.fi tai Viikon lehden palautelomakkeella. Löydät meidät myös Facebookista ja Twitteristä.