Suomen köyhin kunta ihmettelee hallituksen touhua: ”Ei hyvältä vaikuta”

Pienten kuntien kohtalo on vaakalaudalla, sanoo Rautavaaran kunnanhallituksen puheenjohtaja.

kansantalous
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juha Sipilän (kesk) hallitus aikoo vähentää kuntien tehtäviä ja velvoitteita niin, että säästöjä tulisi vaalikauden aikana 1000 miljoonaa euroa.

Aikomuksena on säätää muun muassa uusi laki, jossa kunnat saavat itse päättää, millä tavalla ne järjestävät esimerkiksi kirjasto-, liikunta-, museo- ja nuorisopalvelut sekä lasten leikkitoiminnan. Nämä palvelut ovat olleet kuntien osalta nyt lakisääteisiä. Esimerkiksi kuntien vastuulla on ylläpitää hiihtolatuja, liikuntapaikkoja ja tukea urheiluseuroja.

Nyt hallitus heittää vastuun kunnille, samalla kun kuntien valtiontukia leikataan.

Suomen köyhimmäksi kunnaksi bruttotuloilla mitatussa Rautavaaran kunnassa pyöritellään päätä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen (kesk) kertoo, että kunnan taloutta pitäisi leikata pelkästään ensi vuonna noin 900 000 eurolla ja säästöjä haetaan hiukan joka paikaista.

”Ei hyvältä vaikuta. Kyllä pienten kuntien kohtalo on vaakalaudalla. Tulovirtoja kun supistellaan, niin kaikki vaikuttaa sitten kaikkeen”, Ahonen tuumaa.