Suomen ilmastopolitiikka pielessä: Puun poltosta syntyy enemmän päästöjä kuin kivihiilestä

EU saattaa muuttaa kriteereitä niin, että puuta ei lasketa hiilineutraaliksi vuoden 2020 jälkeen.
Kotimaa 29.4.2016 20:00

© Miguel Vera / OM Arkisto

Tutkimustuloksissa ei ollut mitään epäselvää, eikä oikeastaan mitään uutta.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusryhmä päätyi kerta toisensa jälkeen kirjoittamaan raportteihin, että puu ei välttämättä ole sopiva energianlähde, jos on tarkoitus hillitä ilmastonmuutosta.

Samaan oli päädytty lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta Suomessa asia ei ollut juurikaan ollut esillä.

Ryhmä oli arvostettu, kahdeksanhenkinen kokoonpano, joka selvitti energiajärjestelmien ilmastovaikutuksia. Sen tutkijat osallistuivat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n päästösääntöjen kirjoittamiseen ja julkaisivat vertaisarvioituja artikkeleita hyvällä tahdilla.

Rahoituksen kanssa ei ollut ongelmia sen enempää kuin tilaustutkimuskeskuksen ryhmillä yleensä. Suomen Akatemia oli myöntänyt nelivuotisen hankerahoituksen, sillä aihe oli erityisen ajankohtainen. Ilmastosopimusten mukaan fossiilisia polttoaineita on pakko ryhtyä korvaamaan uusiutuvilla, nopeasti. Suomessa erityisesti, sillä täällä ilmasto lämpenee kaksi kertaa voimakkaammin kuin muualla maailmassa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu