Suomen huumekaupan keskus katosi

Laittoman tavaran verkkokauppa Silkkitie lopetti toimintansa jo pari kuukautta ennen kuin Tulli tiedotti asiasta.

kotimaa 09.05.2019 20:45
Aarno Malin

Huumekauppa on siirtynyt verkkoon. © Tulli / LK

Tulli tiedotti perjantaina 3. toukokuuta, että se on aikaisemmin tänä vuonna takavarikoinut Silkkitie-sivuston verkkopalvelimen sisällön.

Takavarikkoon liittyvässä tutkinnassa on Tullin mukaan tehty yhteistyötä Saksan, Ranskan, Kanadan ja Yhdysvaltojen viranomaisten sekä Europolin kanssa. Tulli ei tässä vaiheessa kerro, missä maassa takavarikoitu verkkopalvelin sijaitsi.

Silkkitie oli anonyymissä Tor-verkossa toiminut kauppasivusto.

Myös Valhallana tunnetun kauppapaikan kautta on vuo- sien ajan myyty kansainvälisestikin merkittäviä määriä huumeita. Sivustolla on kaupattu myös muuta laitonta tavaraa.

Esitutkinnassa selvinneiden tietojen perusteella Suomen tulli teki myös merkittävän bitcoin-takavarikon.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Silkkitien toiminta oli loppunut jo pari kuukautta ennen kuin Tulli tiedotti asiasta. Toiminnan loppumisesta myös ilmoitettiin etukäteen Torilaudalla. Torilauta on Tor-verkossa toimiva nimetön keskustelufoorumi, jossa myös kaupitellaan huumeita.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö