Suomea uhkaa sadan vuoden ilmastovelka, varoittavat tutkijat – Puuta kaadetaan nyt ennätyspaljon

Lisähakkuiden puolustajat puhuvat talvisodan hengestä. Kriitikot on leimattu epäisänmaallisiksi.
Kotimaa 6.10.2017 07:31
Teksti Petri Pöntinen – Kuvat Rami Marjamäki

Hakkuukone tekee männikön ensimmäistä harvennusta Nokialla. ©

Hujoppi mänty muuttuu puusta pölliksi kymmenessä sekunnissa.

Hakkuukone kaataa, karsii ja katkoo runkoja Metsä Groupin työmaalla Nokialla. Koivut päätyvät maailman suurimpaan sellukattilaan Äänekoskelle. Jos puutilanne vaatii, myös männyt voidaan kuljettaa junalla uudelle tehtaalle.

Biotuotetehtaaksi ristitty sellujätti ahmii käsivarren paksuista kuitupuuta.

Leimikon reunassa operaatiopäällikkö Juho Rantala ynnää lukuja. Vuoden kuluttua Äänekoskelle saapuu uusi kuorma keskimäärin joka kuudes minuutti, 20 000 kuutiota vuorokaudessa.

”Puumäärä vastaa 250 moton päivittäistä hakkuuta harvennusleimikoista.”

 

Kannon pinta on vihreä. Moto on suihkuttanut ureaa juurikääpäsienen torjumiseksi.

Kuski Kalle Tyrkkö sammuttaa työkoneen.

”Paljonko on?”

Rantala laskee tikulla vuosirenkaita viisitoista senttiä paksusta kannosta.

”Kolmekymmentäviis aika tarkalleen.”

Männyn taimi alkoi venyä pituutta 1980-luvun alussa. Se ehti kasvaa vuosittain puoli senttiä paksuutta ja puoli metriä pituutta.

Puu on hiilisieppari.

Yhteyttäessään neulaset sitovat ilmakehän hiilidioksidia. Puolet hiilestä puu käyttää omiin elintoimintoihinsa. Puolet varastoituu: neulasiin, versoihin, runkoon ja juuriin.

Tyrkön harvennushakkuu on kahdeksan hehtaaria. Puihin ja maaperään on sitoutunut arviolta 2 000 tonnia hiilidioksidia. Määrä vastaa 200 suomalaisen vuosittaista päästöä, hiilijalanjälkeä.

Kun hiilivarasto kasvaa, puhutaan nielusta. Silloin metsä estää ilmaston lämpenemistä.

Suomen metsien nielu on 35 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

Se on yli puolet maamme kasvihuonepäästöistä.

Harvennuksessa poistetaan joka toinen puu.

Harvennuksessa poistetaan joka toinen puu.

 

Metsäkoneyrittäjä Tyrkön urakka Nokialla on loppusuoralla.

”Hehtaari päivässä. Se on hyvä tavoite.”

Luonnonvarakeskus Luken mukaan Suomen hakkuut lähestyvät 80 miljoonaa kuutiota ensi vuonna. Jos tukkirekat olisivat peräkkäin, jono olisi 30 000 kilometriä pitkä, 12 kertaa Helsingistä Utsjoelle ja takaisin.

Koskaan aiemmin puuta ei ole kaadettu yhtä paljon selluksi, sahatavaraksi ja bioenergiaksi.

Nyt Suomi ja EU:n komissio ovat napit vastakkain hakkuista.

Pohjoinen metsävaltio vannoo biotalouden nimeen. Äänekosken jälkeen suunnitteilla on miljardi-investointeja muun muassa Kemiin, Kemijärvelle ja Kuopioon.

Pariisin ilmastosopimus patistaa EU:n suuriin päästövähennyksiin. Siksi komissio haluaa, että metsien ilmastohyöty ei heikkene hakkuiden takia.

Lakipaketti maankäytöstä, lulucf, lukitsisi Suomen hakkuut 71–75 miljoonaan kuutioon 2020-luvun alussa. Kaataa voisi toki enemmänkin. Mutta silloin valtion olisi korvattava lisämotit ostamalla päästöoikeuksia.

Syyskuussa Suomen hallitus juhli erävoittoa. EU:n parlamentti tuki niukalla enemmistöllä ehdotusta, joka ei sakottaisi kasvavista hakkuista.

Pian on edessä uusi mittelö.

Ympäristöministerit päättävät EU-maiden kannasta 13. lokakuuta Luxemburgissa.

Kahdeksan maata Iso-Britannian johdolla tukee komission tiukempaa linjaa. Puheenjohtajamaa Viron kompromissi sallisi vähän joustoa hakkuisiin. Omassa leirissä on kymmenkunta metsäistä maata. Niille Suomen ehdotus olisi avokätisin.

Aikanaan Suomessa voitaisiin hakata reilusti yli 90 miljoonaa mottia vuodessa. Reunaehto on, että metsät säilyvät nieluna.

Kiistassa on erikoinen piirre: hakkuita vastustetaan ja puolustetaan samasta syystä.

Kiihtyvä puunkaato jouduttaa ilmastonmuutosta, komissio väittää. Lisääntyvät hakkuut torjuvat ilmastonmuutosta, Suomen hallitus väittää.

”Kun metsä on täynnä puuta, se ei enää kasva.”

Moton näytölle ilmestyy lukuja: 2 hehtaaria, 1 800 runkoa.

Ensiharvennuksessa joka toinen puu hakataan.

Kuski Tyrkkö valitsee kaadettavat rungot. Listan kärjessä ovat puiden välisen kilpailun häviäjät, pienet riu’ut. Niissä on vähän oksia ja neulasia.

”Silloin kasvu tyrehtyy”, operaatiopäällikkö Juho Rantala sanoo.

”Samalla puiden hiilensidonta vähentyy radikaalisti.”

Rantala on myös metsänhoidon teknologian dosentti. Hän on huolestunut, että ensiharvennuksia on rästissä satojatuhansia hehtaareja. Ja taimikkoja on hoitamatta vielä enemmän.

”Emme käytä metsien koko potentiaalia torjua ilmastonmuutosta.”

Luken vielä julkaisemattoman arvion mukaan metsistämme voi hakata enimmillään noin 85 miljoonaa kuutiota vuodessa. Rantala kaataisi ajoittain jopa enemmän, purkaakseen harvennusrästejä ja turvatakseen metsien tulevan kasvun.

”Äänekosken uusi biotuotetehdas on kuin nenä päähän”, hän sanoo.

”Se tuo lisää markkinaa harvennuspuulle.”

Ensiharvennus leikkaa tämän männikön hiilivarastosta lähes puolet. Hehtaarikasvu heikkenee. Mutta vain väliaikaisesti, Rantala sanoo.

Mänty on valopuu. Kun se saa lisää tilaa, ilma alkaa kiertää oksistossa. Neulasmassa kasvaa, yhteyttäminen vauhdittuu.

”Kasvu palautuu ja menee ohi sen, mitä oli ennen hakkuuta.”

Suomen hallitus kertoo EU:lle tätä tarinaa: vuodesta 1950 metsien vuosittainen kasvu on kaksinkertaistunut, puuta on miljardi kuutiota enemmän. On ojitettu soita, istutettu taimia, lannoitettu ja uudistettu huonosti kasvavia metsiköitä.

Dosentista hoitamaton metsä ränsistyy ajan mittaan.

”Kun metsä on täynnä puuta, se ei enää kasva. Silloin se ei myöskään sido hiiltä.”

Kalle Tyrkön (oik.) ohjaama kone harventaa metsää. EU ja Suomi kiistelevät, kuinka paljon puuta saa hakata.

Kalle Tyrkön (oik.) ohjaama kone harventaa metsää. EU ja Suomi kiistelevät, kuinka paljon puuta saa hakata.

 

Vuonna 1983 yhdysvaltalainen ekologi Charles F. Cooper teki kiinnostavan havainnon.

Tieteellinen tutkimus oli otsikoitu Hiilivarasto hoidetuissa metsissä.

Cooper arvioi, miten hiiltä kertyy metsäekosysteemeissä. Talousmetsästä hakattiin suurin mahdollinen puumäärä. Luonnonmetsä kehittyi kirveen koskemattomana.

Johtopäätös: elinkierron aikana talousmetsään varastoitui vain noin kolmannes luonnonmetsän hiilestä.

”70-vuotias männikkö on vasta puberteetti-iässä.”

Tutkijatohtori Tuomo Kalliokoski Helsingin yliopistosta pitää Cooperin tulosta mahdollisena, vähintään oikean suuntaisena.

Hän viittaa toiseen, 2008 Naturessa julkaistuun tutkimukseen. Sen mukaan yli 300-vuotiaat metsät ovat edelleen nieluja, ne siis viilentävät ilmastoa.

”Metsän suurin tilavuus saavutetaan aina, kun siellä ei tehdä hakkuita.”

Nuoret, 20–40-vuotiaat puut kasvavat nopeimmin. Eteläisessä Suomessa männikkö avohakataan noin 70 vuoden iässä.

”Kun katsoo biologista kiertoaikaa, 70-vuotias männikkö on vasta puberteetti-iässä.”

Kalliokoski tutkii metsien ilmastovaikutuksia. Ilmaston vinkkelistä ratkaisee, missä hiili on. Lämmittääkö se ilmakehää? Vai onko se varastoitunut puihin, maaperään ja puutuotteisiin?

Varasto kasvaisi, jos puita kasvatettaisiin nykyistä kauemmin.

”Suomen metsien hiilinielu ei heikkenisi, vaikka kaikki hakkuut lopetettaisiin 30 vuodeksi.”

Vanhoissa metsissä tuholaistuhot lisääntyvät. Silloin hiiltä vapautuu. Kalliokoski muistuttaa, että jo nykyisellään neljä prosenttia metsäpinta-alasta on erilaisten tuhojen vaivaamaa.

”Tuhojen pitäisi lisääntyä todella merkittävästi, jotta ne pienentäisivät hiilivarastoja.”

Tutkijatohtorista jätti-investoinnit sellutehtaisiin ovat ongelma. Sellusta valmistetut tuotteet ovat lyhytikäisiä. Paperia ja kartonkia voi kierrättää keskimäärin 5–6 kertaa.

”Niiden hiilivarasto purkautuu 2–10 vuodessa ilmakehään.”

 

Sellunkeittäjän nyrkkisääntö: viidestä tonnista raakapuuta syntyy tonni sellua.

Nokian ensiharvennuksesta irtoaa siis arviolta 120 tonnia sellua. Toisessa harvennuksessa 15–20 vuoden kuluttua väljennetään lisää ja poistetaan huonolaatuiset puut. Aikanaan alue todennäköisesti avohakataan.

Metsän kierto alkaa alusta. Hakkuuaukkoon istutaan tai kylvetään uudet männyntaimet.

Hyytiälän metsäntutkimusasemalla on tutkittu hiilensidontaa. Yksi neliömetri 75-vuotiasta männikköä sitoo satoja grammoja hiiltä vuodessa. Avohakattu alue taas vapauttaa yhtä paljon hiiltä. Kestää 10–20 vuotta, ennen kuin taimikko varastoi taas hiiltä.

Tutkijatohtori Kalliokoski sanoo, että avohakkuut ja harvennukset pienentävät nielua eli hidastavat metsien hiilivaraston kasvua.

Puhutaan hiilivelasta.

Pohjoisissa havumetsissä sen takaisinmaksu kestää kauan, sillä puu kasvaa hitaasti.

Kalliokoski on yksi Suomen ilmastopaneelin metsäselvityksiin osallistuneista asiantuntijoista. Paneelin mukaan hakkuiden reipas lisäys on riski metsäluonnon monimuotoisuudelle. Lisäksi ilmastohaitta on selvä: metsien hiilinielu pienenee vuosikymmeniksi.

”Tästä tutkijat ovat yksimielisiä”, Kalliokoski sanoo.

Suomen metsätalous saattaa saada yllättävää apua – ilmastonmuutoksesta.

Keskilämpötilan noustessa puuston kasvun ennustetaan kiihtyvän jopa kolmanneksen. Se taas mahdollistaisi lisähakkuut ilman että nielu pienenee nykyisestä.

Mutta puolet metsän hiilestä on maaperässä. Lämpötila vilkastuttaa mikrobien toimintaa. Vuosikymmeniä vanha hiili saattaa vapautua herkästi. Vielä ei ole edes tieteellisiä malleja tutkia asiaa.

”Maaperä on suuri tuntematon tässä yhtälössä”, Kalliokoski sanoo.

”Kaikki puu korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä.”

Moto murisee syksyisessä männikössä. Sinne tänne on noussut pöllikasoja. Pinoissa on myös paksuja puita, poisraakattuja, huonoja tukkeja.

Metsänhoidon tavoite on kasvattaa järeitä tukkipuita. Yli 600 000 metsänomistajaa tienaa tukeilla valtaosan tuloistaan.

Metsä Groupin operaatiopäällikkö, dosentti Rantala summaa lukuja.

”Jos metsä jätetään hoitamatta, metsänomistaja menettää puolet tukkipuusta ja kolmanneksen tuloistaan.”

Tukit päätyvät hirsiksi ja sahatavaraksi. Niihin hiili varastoituu jopa vuosisadoiksi.

Dosentti palaa metsänhoidon rooliin.

”Ilman harvennuksia ei tuoteta tukkipuuta, joka sitoo hiiltä pitkäksi aikaa.”

Äänekoski nielee nuorta, sahalle kelpaamatonta kuitupuuta. Metsänhoidon ammattilaiselle myös kuitupuun käyttö on ilmastoteko.

”Kaikki puu korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä”, Rantala sanoo.

Sama ajatus on kirjattu myös hallituksen hyväksymään kansalliseen metsästrategiaan:

”Puun käytön lisääntyessä metsien hiilinielu pienenee ja painopistettä ilmastonmuutoksen hillinnässä siirretään fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseen uusiutuvilla, kuten puulla.”

 

Puulla on hyvä maine.

Hakattu metsä kasvaa takaisin, kivihiili katoaa savuna ilmaan. Äänekosken sellutehdas lisää Suomen uusiutuvien käyttöä kahdella prosentilla. Puun poltosta, bioenergiasta, ei synny päästöjä.

Viimeinen väite on yleinen väärinkäsitys.

Täysin kuivassa puussa on vähän hiiltä, puolet. Metsästä korjattuna siinä on aina myös kosteutta.

”Siksi puun poltosta syntyy energiayksikköä kohden kivihiiltä enemmän hiilidioksidipäästöjä”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Sampo Soimakallio.

Soimakallion tutkimusten ydinkysymys on: millä aikajänteellä bioenergian ja puutuotteiden ilmastovaikutukset ovat merkittävästi vähäisemmät kuin niillä korvattavien fossiilisten polttoaineiden?

Tilanne on heikoin, kun kattilassa poltetaan kasvavaa, nuorta metsää.

Hiili vapautuu heti, mikä lämmittää ilmastoa. Jos puita ei olisi hakattu, ne olisivat varttuessaan kasvattaneet metsien hiilivarastoa, siis viilentäneet ilmastoa.

Soimakalliosta ilmastolle vähiten haitallista olisi, jos bioenergiaksi käytettäisiin lähinnä kuivuneita oksia ja latvuksia. Luonnossa nuo metsätähteet hajoavat ja vapauttavat hiilen joka tapauksessa nopeasti.

”Poltossa paras hyöty saadaan, kun niillä korvataan kivihiiltä paikallisessa voimalaitoksessa.”

Suomi valmistaa lisää nestemäisiä biopolttoaineita. Mutta ilmastohyötyjä on odotettava vielä kauemmin kuin korvattaessa bioenergialla kivihiiltä. Biodieselin valmistuksessa kuluu paljon energiaa. Lisäksi fossiilinen öljy on puuta tehokkaampi polttoaine.

Ilmaston näkökulmasta biodiesel kannattaisi jalostaa ennemmin oksista ja latvuksista kuin elävästä puusta. Soimakallio on tehnyt karkean laskelman Kemin biojalostamosta.

”Jos tehdas käyttäisi vain metsätähteitä, ne pitäisi kerätä koko Lapista ja Kainuusta.”

”Se on tuskin taloudellisesti kannattavaa.”

Sellupaali matkaa kaksi kuukautta Äänekosken biotuotetehtaalta Kiinaan.

Sellupaali matkaa kaksi kuukautta Äänekosken biotuotetehtaalta Kiinaan.  © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

 

Metsä Group kutsuu Äänekoskea ”maailman ensimmäiseksi uuden sukupolven biotuotetehtaaksi”.

Ei vain sellua vaan paljon muuta: mäntyöljyä, tärpättiä, biokaasua, rikkihappoa, tulevaisuudessa mahdollisesti tekstiilikuituja. Ilmastopaneelin mukaan kuitupuusta voisi tehdä myös nanosellua, joka korvaisi terästä. Ilmastohyöty olisi välitön.

Mutta vielä kauan sellutehtaissa keitetään lähinnä sellua, myös Äänekoskella.

Sellunvalmistuksessa osa raakapuusta palaa energiaksi ja vapauttaa hiilen heti. Kun sellu muuttuu paperiksi, kuluu uusia raaka-aineita ja energiaa.

Erikoistutkija Soimakalliosta kuitupuusta pitäisi kehittää esimerkiksi eristeitä. Niihin hiili varastoituisi pitkäksi aikaa. Vielä hyödyllisempää, jos sahatavarasta pystytettäisiin lisää taloja, pitkäaikaisia hiilisäilöjä.

Metsiemme vuosittaisesta kasvusta rakentaisi laskennallisesti yli 50 000 viisikerroksista puukerrostaloa, Maaseudun Tulevaisuus selvitti.

Paljon on kurottavaa. Viime vuonna valmistui neljä puukerrostaloa.

Soimakallion analyysien lopputulos on: suunnitelluista lisähakkuista ja puunkäytöstä syntyy Suomelle sadan vuoden ilmastovelka.

”Silloin hakkuiden lisäys ei kiihdytä mutta ei vielä hillitsekään ilmastonmuutosta.”

Myös ilmastopaneeli on huolestunut tulevan ilmastovelan suuruudesta. Vuodesta 1990 vuoteen 2050 Suomen pitäisi vähentää päästöjä jopa 95 prosenttia.

Pariisin ilmastosopimuksen mukaan maapallon keskilämpötilan nousu on pysäytettävä alle kahteen asteeseen.

”Paperia tekemällä ilmastoa ei pelasteta”, Soimakallio sanoo.

Koko maailma seuraa, mitä Eurooppa tekee.

Ilmasta mönkivä moto näyttää jättiläismäiseltä kovakuoriaiselta.

Kalle Tyrkkö kaataa palstan viimeistä kulmaa. Pian toinen urakoitsija kerää pöllit metsästä, kolmas ajaa ne sellutehtaan varastoon.

Kuitupuu keitetään selluksi jouluun mennessä.

Silloin ratkennee myös kiista lisähakkuista. Kun EU-maat ovat päättäneet linjastaan neuvostossa, alkavat trilogit. Komissio, parlamentti ja neuvosto istuvat yhteiseen pöytään.

Neuvotteluissa hakkuiden laskentasäännöt avataan paperilla numeroiksi.

Pienellä laskentakaavan muutoksella on iso vaikutus Suomelle, metsään turvautuvalle maalle. Ratkaisu saattaa muuttaa myös mielikuvaa metsänhoidon mallioppilaasta.

Nyt näkökulma on uusi, ilmasto.

Syyskuussa Metsä Groupin kestävän kehityksen ja edunvalvonnanan johtaja Riikka Joukio totesi Luken seminaarissa: ”Hyvin tiukalla nielupolitiikalla voi olla arvaamattomia mainevaikutuksia markkinoilla.”

Hakkuukeskustelu on ollut kiihkeää Suomessa. Kriitikot on leimattu epäisänmaallisiksi. Meppi Nils Torvalds on puolustanut lisähakkuita EU:n parlamentissa ”talvisodan hengessä”.

Mutta EU:n ratkaisu ei koske vain Suomea. Koko maailma seuraa, mitä Eurooppa tekee.

Saavatko metsäiset maat ottaa hyödyn metsien suuresta hiilivarastosta, pienentää lisähakkuin sen kasvua?

Vai onko nielut, nuo ilmastonmuutoksen torjujat, säilytettävä ennallaan?

 

Ohjaussauvan kymmenet liikkeet ovat lihasmuistissa.

Kymmenessä vuodessa metsästä on tullut moto-kuski Tyrkölle toinen koti. Yrittäjälle maksetaan palkkaa kaadettujen mottien mukaan.

”Tässä hommassa ei ole työaikoja.”

Hän valmistautuu koneen siirtoon seuraavalle työmaalle. Muita syksyn leimikoita ei ole vielä päätetty.

Nokian hakkuista valmistetun sellun reitti on jo tiedossa.

Kahden tonnin sellupaalit kulkevat junalla Äänekoskelta Helsinkiin. Vuosaaren satamasta lasti seilaa irtotavarana tai konteissa Manner-Eurooppaan. Suurin osa jatkaa valtamerialuksilla Aasiaan.

Perillä Kiinassa paalit ovat kahden kuukauden kuluttua, helmikuun lopulla.

 

Juttuun on haastateltu myös tutkimusprofessori Antti Asikaista ja erikoistutkija Olli Salmista Lukesta, tutkimusprofessori Jari Liskiä Ilmatieteen laitokselta ja metsäneuvos Heikki Granholmia maa- ja metsätalousministeriöstä.