Katse kohti lautasta

Ilmastokuormitusta voi pienentää ruokavaliolla, joka tukee myös terveyttä ja hyvinvointia, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Merja Saarinen.

suoraan sanoen
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan ravitsemussuositukset täyttävällä ruokavaliomuutoksella voidaan saavuttaa noin 40 prosenttia pienemmät ilmastovaikutukset ruoankulutuksessa. Miten tämä onnistuu käytännössä, Luken tutkija Merja Saarinen?

”Ilmastovaikutuksen pienennystä voi saavuttaa vegaanisella, kalaisalla tai myös ’lihat kolmasosaan’ ruokavaliolla edellyttäen, että pellon hiilivarannoista pidetään huolta. Kannustin voisi olla se, että muutos tukisi myös ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.”

Ruokavalion ilmastovaikutus siis pienenee, kun eläinperäisten tuotteiden osuutta vähennetään. Miten ihmiset suostuvat vähentämään lihansyöntiä vapaaehtoisesti?

”Tieto ja muiden esimerkki saattavat vaikuttaa, ja taloudelliset ohjauskeinot ohjaavat valintoja. Ihmiset ovat tietysti erilaisia, osa ihmisistä on yleisesti ottaen halukkaampia muutoksiin kuin toiset.”