Suomalaispoliitikot vakuuttavat: Suhtaudumme Viroon tasaveroisena veljeskansana

suomalaiset
Teksti
Leena Sharma
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaispoliitikot eivät allekirjoita Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen tuoreessa kirjassaan esittämää kritiikkiä, jonka mukaan suhtautuisimme Viroon ylenkatsovasti.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves lahjoitti uuden kirjansa Omalla äänellä tasavallan presidentti Tarja Haloselle Presidentinlinnassa Helsingissä 6. syyskuuta 2011. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Presidentti Ilves esitteli eilen Suomessa uutta kirjaansa Omalla äänellä. Kirjassa hän toteaa, että virolaiset ovat joutuneet itsenäistymisensä jälkeenkin kohtaamaan suomalaisten ylimielisyyttä ja alentuvaa käytöstä sekä arkielämässä että poliittisissa suhteissa.

Suomalaispoliitikot ihmettelevät Ilveksen näkemyksiä. Heidän mielestään suhteet naapurimaahan ovat tasa-arvoiset ja veljelliset.

“Kritiikille ei ole perusteita. Suhtaudumme Viroon kuten naapurimaahan ja veljeskansaan suhtaudutaan: lämpimästi ja asiallisesti”, toteaa pitkäaikainen keskustavaikuttaja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen.

Entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) arvioi, ettei minkäänlaista ylemmyyskompleksia ole, vaan maiden suhteet politiikan ja urheilun saralla ovat veljelliset.

“Me emme vie eikä Viro vikise.”

Kanervan mielestä virolaiset ovat “hyvin emotionaalinen kansa”, jolle on tärkeää, että muut tunnustavat avoimesti olevansa heidän puolellaan.

Puoluetoveri, kansanedustaja Pertti Salolainen on samoilla linjoilla:

“Valtaosa suomalaisista suhtautuu Viroon ja virolaisiin myönteisesti, koemme heidät veljiksi ja sisariksi. Kun Viro uudelleenitsenäistyi, pyrimme auttamaan heitä kaikin tavoin”, Salolainen toteaa.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Martti Korhonenkaan ei ole havainnut suomalaisten asenteissa ylimielisyyttä. Lähes ainoana ongelmana hän pitää Virosta Suomeen siirtyvää rakennusalan harmaata työvoimaa. Hän arvioi, että se saattaa myös joltain osin vaikuttaa suomalaisten asenteisiin.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto muistuttaa, että Suomessa on aina arvostettu korkealle virolaista kulttuuria kuten kirjallisuutta. Hän ei ole seurannut Viro-Suomi -keskustelua, mutta pitää “harmillisena”, mikäli Ilves on kokenut suomalaisten asenteet alentuviksi.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä mitään ongelmaa ei ole. Kyse on myrskystä vesilasissa ja “tiettyjen toimittajien välisestä julkisesta keskustelusta”. Tällä Stubb viitannee Helsingin Sanomissa tänään julkaistuun Kaja Kunnaksen uutisanalyysiin, jossa Kunnas käsittelee virolaisten kritiikkiä koskien Helsingin Sanomien Viro-kirjoittelua.

“Minä arvostan presidentti Ilveksen näkemyksiä. En usko, että tässä keskustelussa on hänestä kyse lainkaan”, Stubb toteaa.